lauantai 30. kesäkuuta 2012

Ei parane kunto odottelemalla, ei...

Nyt on leikkauksesta kulunut 5 kuukautta, eikä vaan vielä näy toipumiselle loppua!

Monta kertaa olen jo todennut, ettei tästä odottelemalla tule mitään - pitäisi ryhtyä tositoimiin! Putiikkini muuttaminen paikasta toiseen antanee tarpeeksi lisäpotkua. Kun oikein tajusin sen, että nyt pitäisi pystyä siirtämään suunnaton määrä tavaraa paikasta toiseen, pakkaamaan ja purkamaan, tyhjäämään ja täyttämään hyllyjä, totesin, että on alettava treenaamaan. Pakotin itseni jumppaan. Ensin seisoen leikatun jalan taivutusta taakse ja sivulle. Paljon se sattuu, mutta ehkä kerta kerralta vähemmän. Kipu ei tule nivelestä, vaan lihaksista, joten ei sen väliä.

Lääkärihän sanoi leikkauksen jälkeen, että joku lihas, en muista nimeä, on siirretty paikastaan toiseen. Tällä toimenpiteellä piti saada ontuminen loppumaan. Lääkäri vielä lisäsi, että tuon takia joudun opettelemaan kävelyn uudestaan. Siis OPETTELEMAAN, eikä odottamaan sen muuttumista.

Seisten tehtyjen liikkeiden jälkeen meneen pitkälleen ja teen siinä lisää. Kylkimakuulta nostan leikattua jalkaa ylös. Oho, ei kylläkään onnistu jalka suorana. Sitten seuraavaksi vatsamakuulle ja taas jalan nostoa. Kaikki nämä liikkeet tuntuvat pakaralihaksessa. Ai,ai, kun tekee makeaa...

Tiedän, että tämä on vielä puutteellista, mutta riittävää näin alkuun. Lisäksi harjoittelen pikkuhiljaa kävelemistä ilman keppejä. Ei, ei se ole kävelemistä, vaan hyppelyä. Ja typerännäköistä sellaista. Mutta näyttää tehoavan sekin.

Vaikka kotona vielä laskeudun pyörätuoliin ja huristelen sen kanssa eteenpäin, niin putiikissa työskennellessäni tyydyn jo yhteen kyynärsauvaan. Sekin käy päivä päivältä kivuttomammin. Etuna on se, että saan toisella kädellä kannettua tavaraa.

Usein minulta kysytään, että vieläkö särkee? En tiedä. Syön aivan saman määrän lääkkeitä kuin ennen leikkaustakin ja särkyä on harvoin, vain isomman urakan jälkeen. Mutta molemmat jalat on kyllä kipeät. Siis sattuvat kävellessä. Särky ja sattuminen on nääs eri asia. Tänään sisareni huomautti huolestuneen näköisenä, että leikattu jalka on aivan eri värinen kuin toinen, se on kuulemma sinipunainen ja vähän mustakin kai. Tunnustellessa se tuntuukin kylmältä, ehkä siis vain jotain verenkierrollisia ongelmia vielä?

Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta muista sinä, joka olet ehkä menossa lonkkaleikkaukseen, että minun tilanteeni on vaikeampi kuin yleensä. Tähän lonkkaanhan laitettiin proteesi neljännen kerran samoille sijoille. Jos sinä olet menossa ensimmäistä kertaa leikkaukseen, niin lohdutan sinua, että silloin toipuminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Ensimmäinen kerta on ihan iisiä! Toinen jo vaikeampaa ja kolmas, neljäs ihan kamalaa. Mutta niistä selviää!
Mervi

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Liikkumisen apuvälineet

Kaatumisen jälkeen on tullut hiukan varovaisuutta kävelyyn. Huomaan, että aika helposti tasapaino heittää. Ei pitäisi ollenkaan katsella ympärilleen, kun kävelee. Portaissa kulkemiseen on keskityttävä tosi huolellisesti.

Eilen päätin lähteä käymään Tarjoustalossa. Siellä on pitkät käytävät kuljettavana ja kun oli mielessä vaatteiden sovitus, niin ajattelin siirtyä pyörätuoliin. Autosta kauppaan kuljin kyynärsauvojen avulla ja sitten siirryin kaupan pyörätuoliin, joka olikin oikein mainio. Uusi pyörätuoli on helppo kelata, äänetön ja kevyt.

Oli mukava kauppareissu. Ei ollut mitään kiirettä, sillä istuen jaksan vaikka kuinka kauan shoppailla. Jotta sain käsiini ylätangoilla olevia puseroita, piti välillä nousta seisomaan, mutta sehän ei ole minulle ongelma nyt, kun saan varata molemmille jaloille.

Ainut hankaluus oli se, että pyörätuoliin ei saanut kyynärsauvoja mukaan, vaan ne piti jättää eteiseen. Sovituskoppiin mennessä olisin kepit tarvinnut, mutta nyt siirryin mitenkuten koppiin istumaan. Onneksi siellä oli kunnon istuin.

Ostoskori oli vähän hankalasti selän takana, enemmän vammainen ei olisi yksin tainnut selvitä.

Seurailin ihmisten reaktioita, joita ei kyllä juurikaan näkynyt. Ei minuun kiinnitetty kummemmin huomiota. Pari tuttua tuli vastaan, mutta he olivat kuin eivät olisi tuolia nähneetkään. Ehkä ihmiset ajattelevat, että en itse halua siitä puhua, joten eivät ottaneet puheeksi. Saattaa olla parempi niin.

Minua tuoli ei häirinnyt, koska siitä oli niin suuri apu. Ainoastaan kassalla tuntui vähän typerältä, kun olen alempana kuin muut.

Luulenpa, että pidän pyörätuolin, vaikka kuntoutuisin käveleväksikin, sillä kivuttomuutta tuskin tulee koskaan. Varalta. Isoissa tapahtumissa, esimerkiksi messuilla tai isoissa ostoskeskuksissa sen kanssa on paljon kivuttomampaa liikkua.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kaatua ei saa

Vahinko ei tule kello kaulassa. Aina sitä ei voi millään estää. Eilinen kaatuminen oli kyllä aivan turha. Laitoin aamulla työkengät, joita hiukan arvelin liian väljiksi. Niin sitten kävikin, sotkeuduin kenkiini ja kaaduin pitkin pituuttani juuri leikatun lonkan kyljelle. Olin liikkeellä vain yhdellä kepillä ja keskityin keskusteluun enkä jalkoihini.

Pääni löin seinään ja vasen käsi tuli mielettömän kipeäksi, mutta ei siitä luita rikkoontunut. Aamulla oli olo kuin tiejyrän alle jääneellä, mutta pikkuhiljaa jää vain pelko jäljelle. Mitä tapahtui keinonivelelle? Ehkä tässä tapauksessa voi sanoa, että onneksi on tuota pehmikettä kehossa! Ja se, että käsi kipeytyi, kertonee siitä, että lonkka ehkä säästyi täräykseltä.

En voi tietenkään mitään sille, että vähän väliä "kuulostelen" lonkkaa, että miltä se tuntuu. Sattuu, ei satu, sattuu...no, ainahan se sattuu. Ehkei tavallista enempää?

Keinonivelen saanut ei saa kaatua. Onkohan alkanut päästä heittää?

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Epikriisi

Epikriisi = hoidon päätyttyä laadittu selostus taudin kulusta ja hoidosta. Tänään tuli sellainen postissa. Tämänkertainen on laadittu 30.5.2012 poliklinikkakäynnin jälkeen.

Potilas tulee sovittuun kontrolliin. Potilaalla 3,5 kuukautta sitten laitettu Trabecular puoliaugmentti ja kraniaalinen augmentti ja Trabecular-kuppi. Muutamia lonkkarevisioita tehty. Lonkka tuntunut varsin hyvältä. Tuntunut selvästi paremmalta mitä ensimmäisen revision jälkeen. Rtg-kuvassa kupin ja augmentin asennoissa mitään muutoksia ei ole tapahtunut ja tämän suhteen tilanne hyvä.


Nyt saa alkaa varaamaan vasemmalle jalalle. Alkuun luonnollisesti vähintään yksi keppi tukena ja sitten kun lonkka tuntuu hyvältä, niin saa jättää viimeisenkin kepin pois. Otetaan potilas vielä kontrolliin syyskuussa 2012, jolloin edeltävästi lantio-rtg.


Dg: T84.0 Itineratio pars acetabuli coxae l.sin., status post oper.

Näillä mennään.
Eilen illalla unta odotellessa aloin oikein jumpata lonkan lihaksia. Juujuu, tiedän...olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten! Hyvältä tuntui ja antaa uskoa, kun pikkuhiljaa löytyy "uusia" lihaksia.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

lonkkaproteesista metallipölyä?

Aikaisemmin kirjoitinkin kuulemastani jutusta raskasmetalleista lonkkaproteeseissa.

Käydessäni jälkitarkastuksessa kysyin tätä leikanneelta lääkäriltä. Hän tiesi mediassa käydystä keskustelusta ja kertoi, että kyse on sellaisesta proteesista, jossa on metallipinta metallia vasten. Silloin näiden pintojen hankauksessa syntyy vaarallista metallipölyä, joka syövyttää omaa luukudosta.

Lääkärini lohdutti, että minulle ei ole laitettu tuollaista proteesia. Omissani on metalli muovia vasten. Muistan kyllä edellisessä korjausleikkauksessa mainitun, että muoviosa oli niin kulunut, että siellä oli tapahtunut juuri tuota ei-toivottua syöpymisreaktiota.

Toisekseen, ei tuosta jutusta kannata huolestua sikäli, että kaikki ne joille tuollainen epäonninen proteesimalli on laitettu, on kutsuttu tarkastukseen. Kenenkään ei tarvitse siis olla epätietoisuudessa.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Yksi lopputarkastus

Viime viikolla kävin taas yhdessä lopputarkastuksessa. Nyt on leikkauksesta kulunut 4 kuukautta. Tammikuun lopussa laitettiin siis vasempaan lonkkaan neljäs proteesi. Edellinen leikkaus vuosi sitten epäonnistui.

Ensin kävin röntgenissä, jossa kuvattiin lonkka ja myös oikea polvi. Pyysin senkin kuvattavaksi, kun on niin paljon vaivannut. Polvesta lääkäri sanoi, että on kyllä kulunut, mutta vielä "käveltävä" joten sillä pitäisi jonkin aikaa vielä pärjätä. Kulumaa oli enemmänkin sivuosissa, jolloin taivuttelu, ylösnousu ja istumaan laskeutuminen ovat pahimmat. Oli lohdullista kuulla, ettei heti tarvitse ajatella seuraavaa proteesileikkausta.

Tyksissä on se hyvä puoli, että aina pääsee leikanneen lääkärin pakeille. Junnila totesi, että röntgenkuvista päätellen kaikki on hyvin, ainakin samalla lailla kuin viimeksi. Proteesi ei siis ole liikkunut paikaltaan, joten ainakin "alkanut" kiinnittyä. Jotenkin noin hän sanoi ja se vähän alkoi jälkikäteen hämmentää, niin ettei siis välttämättä ole vielä kunnolla kiinni? Mutta niinhän lääkärit ovat monesti todeneet ja nytkin hän totesi, ettei röntgenkuvista voi päätellä, onko proteesi kiinnittynyt.

No, joka tapauksessa, nyt sain luvan jättää kyynärsauvat pois ja alkaa kävellä ilman. Aluksi voi tietysti keventää yhdellä kepillä. Kiva, kiva. Pelkkä lupakin on kiva, mutta vielä kivampi olisi, jos pystyisi!

Kotona kuljen EDELLEEN pyörätuolilla - se on niin paljon helpompaa. Ulos lähtiessä jätän tuolin tietysti kotiin. Kovinkaan pitkää matkaa en jaksa kulkea kepeillä, väsy ja kipu tulee aika äkkiä. Aloitin kokopäiväisen työnteonkin kesäkuun alussa. Toki, jos olisin vieraalla töissä, olisin saanut jatkoa sairaslomaan, mutta yrittäjälle se ei ole mahdollista. (Tai olisi, jos olisi varaa jatkaa työntekijän palkkaamista, minulla ei.)

Nyt on pakko suunnitella päivä niin, että PÄÄSÄÄNTÖISESTI istuskelen. Siitä teen vain pieniä pyrähdyksiä järjestelläkseni myymälää tms. Asiakkaatkin joutuvat opettelemaan itsepalvelua - eikä sitä tarvitse sanoa, kyllä jokainen tajuaa, ettei kahdella kepillä kulkeva voi oikein paljon kanniskella...Sitä paitsi tämä organisointi on oikein tarpeellinen, koska minulla on isot tilaukset virkattuja koreja, joita en enää illalla ehtisikään tehdä.

Te, joilla on lonkkaleikkaus edessä, sydämeni pohjasta annan kokeneen neuvon: hyvissä ajoin kaikki ylimääräinen paino pois! Paljon helpompaa olisi liikkuminen ilman ylipainoa. Toisekseen lihasten vahvistaminen on tärkeää. Vaikka kuinka olisi proteesileikkaus onnistunut, mutta kun lihakset ovat läskiä, liikkuminen vaikeutuu. Olen kävelevä esimerkki siitä, että ylipainoisena ja huonokuntoisenakin lonkkaproteesileikkauksista selviää, mutta turhan vaikeaa se on!
Mervi