Ensimmäinen fysioterapia

Eihän tämä tokikaan ole minun ensimmäinen fysioterapiani, ei...olen elämässäni käynyt monessa ja erilaisissa fysioterapioissa. Mutta tällä erää. Terveyskeskuslääkäri laittoi pyynnöstäni lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan. Vaikka hän sen kiireellisenä laittoikin, meni kuitenkin useampi viikko, kunnes kutsu tuli.


Hoitaja - kutsuttakoon häntä nyt siksi - oli nuori, ehkä hiljattain valmistunut, en tiedä. Haastateltuaan tilanteestani hän käski pitkälleen. Taisi olla ensimmäinen liike, kun hän käski selinmakuulta loitontaa leikattua jalkaa ulospäin pitkin alustaa. Kun lähtöasento oli vartalon leveydellä, en saanut liikettä ollenkaan aikaiseksi. Hoitaja ei ollenkaan uskonut minua, kun sanoin, ettei se liiku siitä mihinkään. SEHÄN SE ONGELMA JUURI ONKIN!



Hän pyysi viereisessä huoneessa olevan ilmeisesti kokeneemman kollegan katsomaan. Yhdessä siinä ihmettelivät asiaa. Kun seisoin ja he katsoivat takaapäin, kysyivät onko minulla skolioosi. Ei ole. Kehoni on kuulemma koko lailla vino ja kiero ja mitä kaikkea. En epäile yhtään.

Olin muuten iloinen ja kerroinkin sen hoitajalle, että joku  - hän oli ensimmäinen - KOSKEE leikattuun jalkaan. Tähän asti on selvitty niin, että lääkäri vain katsoo röntgenkuvia, mutta ei koske, ei pyydä liikuttamaan tai mitään muutakaan.

Tähän en pysty - jalan loitonnukseen

Yhdessä nämä hoitajat katsoivat leikkauskertomuksen ja täydensin vielä omaa kertomustani sillä, että leikkauksessa oli ollut mukana lihasspesialisti ja että joku lihas oli istutettu eri paikkaan. Ja että joudun leikkauksen jälkeen kuulemma opettelemaan kävelemisen uudelleen. Kummaa vaan oli se, ettei kukaan silloin neuvonut, miten eri lailla kävellään...

Kun makasin kyljelläni pyysin hoitajaa kokeilemaan lonkkaniveltä. Sehän on pelkkä luu. Ei minkäänlaista lihasta tai mitään muutakaan kudosta ole luun päällä! Kovasti hämmästelivät moista puutosta. Se jäi epäselväksi, onko lihas siitä todella jossain muualla, vai onko se vain surkastunut tässä vajaan vuoden aikana. Niin tai näin, kovalla työllä saadaan joko lihas palautumaan tai sitten viereiset lihakset kompensoimaan puuttuvaa....

Sain mukaani kotiläksyksi kovin helpot liikkeet. Muutama liike, joita toistetaan päivittäin. Kaikki niistä tehdään makuultaan. Seuraavalla kerralla kuulemma vasta tulee liikkeet, jotka tehdään kaiteen äärellä.

Kuva lainattu sivulta http://www.kki.likes.fi/

On se vaan jännä juttu, miten sitä aliarvioi voimistelun, minä ainakin. Nuo liikkeet tuntuvat niin alkeellisilta, mutta kuitenkin vaikuttavat. Siinäpä se: jos sinun pyydetään tekemään jotain uskomatonta, ihmeellistä, uskot itsekin, että se auttaa. Mutta jos tarjottu apu on yksinkertainen ja helppo, sitä ajattelee, ettei tuosta voi olla apua.

Nyt minun pitää siis olla kärsivällinen ja sinnikäs. Joka päivä samat yksinkertaiset liikkeet. Seuraava käynti on kuukauden päästä.

Vesijumppaa

Tänään sen tein!
Otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin uimahalliin. Uskaltaisinko sanoa, että ihan ensimmäisen kerran elämässäni tunsin sellaista kihelmöintiä kehossani, että se vaatii päästä liikkeelle  -  ihan outo tunne. Tänään oli töistä vapaapäivä ja olin jokseenkin pirteä, eli hyvä päivä aloittaa kokeilu.

Kysyin heti ilmoittautumisessa apuvälineitä. Ja löytyihän niitä - lukkojen takaa. Vedenkestävä rollaattori ja suihkutuoli. Liukastumisen pelossa olen käyntiä siirtänyt ja siirtänyt, mutta hyvin meni kun varovasti liikuin.

En ui ollenkaan, sillä hartiat eivät tykkää siitä asennosta. Sen sijaan olen paikallani tangon vieressä ja teen jumppaliikkeitä, lähinnä itse oppimiani. Olen aivan varma, että tuosta olisi hyötyä, jos vaan viitsisi säännöllisesti lähteä. Vedessä kaikki liikkeet ovat niin paljon helpompia. Luulempa, että hukassa olevat lihaksetkin saattavat alkaa ilmaantua paikalle. Lonkkanivelen kohdalla tuntuu vain luinen nuppi, kaikki lihakset lienevät surkastuneet tai sitten kaikonneet jonnekin muualle. Niitä yritän etsiä.

Suosittelen!
Mervi