Huonot polvet ja Arthryl

Tämä ei ole ammatti-ihmisen kirjoittamaa faktaa, vaan käyttäjän huomioita ja kuulopuheita...

Kymmenen vuotta sitten ortopedi totesi röntgenkuvien perusteella, että minulla on 80-kymppisen polvet eli pahasti kuluneet. Tuolloin pääsin=jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle kaikkien vaivojen yhteisvaikutuksesta. Siitä muutaman vuoden päästä vasempaan polveen laitettiin proteesi. Siitä ei tullut hyvä. Leikkauksen jälkeen oli muutaman viikon ihan järjettömän kova kipu, joka onneksi hellitti. Kivuliaaksi polvi silti jäi ja epäluotettavaksi. Aloin kulkea kyynärsauvan avulla. Myöhemmin lääkäri totesi, että siihen oli laitettu liian "kevyt" proteesi, joka antaa periksi sivusuunnassa. Hän olisi uusinut sen heti, mutta minä en ollut valmis.

Tuolloin joku  lääkäri, taisi muuten olla kipupoliklinikalla, suositteli Glukosamiinisulfaattia eli Arthryliä. Apteekkari varoitteli ilmavaivoista,  mutta kertoi lääkkeen myös auttaneen hänen vaivoihinsa. Jonkun aikaa syötyäni havaitsin, että todella, polvikivut hellittivät! Olen jatkanut lääkkeen syömistä vaihtelevasti.
Joskus sain reseptin jauhemuotoiseen lääkkeeseen ja se jäi syömättä. Ensinnäkin sen ottaminen tahtoi unohtua, kun ei voinut laittaa dosettiin ja toisekseen jauhe veteen liuotettuna on aikas pahan makuista. Toki tabletissakin on jollekin nielemistä, mutta minä olen niin hyvä nielemään  isojakin mollukoita, että tämäkin menee toisten lisänä - kaikki kerralla vaan kurkkuun!

 


Tuttavani kertoi samanlaisia kokemuksia. Hän ei syö lääkettä säännöllisesti, mutta kun polvikipu iskee hän ottaa kuurin ja se auttaa.

Luin lehdestä amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan glugosamiinisulfaatin parantavasta vaikutuksesta ei ole todettu olevaan tieteellistä näyttöä, mutta kun ei siitä haittaakaan ole, niin ei ole tarpeen kieltääkään.

Viime vuonna tehdyn lonkkaleikkauksen jälkeen hämmästelin, kuinka hyvin ns. terve jalka kesti koko painon, kun en toisella jalalla saanut varata. Sekä lonkka, jossa on proteesi, että polvi toimivat moitteettomasti.
Tämän reilu kuukausi sitten tehdyn uusintaleikkauksen jälkeen  tilanne onkin yhtäkkiä toinen. Lonkka vielä menettelee, mutta tuo terveen puolen polvi on ihan känkkäränkkä-tuulella. Rutisee ja rahisee. Olenkin jo kertonut, että siirryin pyörätuoliin, osittain sen tähden, että terve jalka tuntuu täysin epäluotettavalta.

Lisäsin Arthryl-annostukseni kaksinkertaiseksi. Siis, lääkäri olikin määrännyt yhden tabletin kaksi kertaa päivässä, mutta minä olen syönyt sitä vain yhden, aamulääkkeiden mukana dosetista. Nyt siis aloin ottaa myös illalla toisen.

Tänä aamuna tutkiskelin asiaa, ja totesin, että polvikipu on hellittänyt! Ei toki se kokonaan ole poistunut, mutta hellittänyt. Muistan kuulleeni tai lukeneeni, että tämä glugosamiinisulfaatin toimintaperiaate on sellainen, että se lisää/kasvattaa omaa rustoa nivelpintoihin, tai missä sitä nyt onkaan? Tässä linkissä on oikeaa tietoa lääkkeestä, sen vaikutuksesta ja käytöstä.

Summasummarum: Minun kohdallani Arthryl on auttanut, haittavaikutuksia ei ole ilmaantunut (ei edes niitä ilmavaivoja) ja voin suositella muillekin polvivammaisille. Mitenkähän se lääkeaine muuten tietää mennä juuri polviniveleen, eikä esim. sormiin tai varpaisiin?

Onko sinulla lukijani kokemuksia tästä Glugosamiinisulfaatti-lääkkeestä?

Elämä voittaa sittenkin

Odottelin lääkärin soittoa koko aamupäivän, iltapäivän ja sitten jo totesin, että ovat lähteneet viikonloppua viettämään ja minunkin pitäisi siis selvitä viikonlopusta ilman tietoa tuloksista. Äsken kuitenkin lääkäri soitti ja ihmetteli, miksi röntgenkuvat on otettu - hän ei siis ollut leikkaava lääkäri. Kuvista ei kuulemma voi mitenkään päätellä, että mitään muutosta olisi tapahtunut, vaan hänen mielestään kaikki on niinkuin leikkauksen jälkeenkin.

Kun kerroin, että olen siirtynyt pelkästään pyörätuolilla liikkumaan, lääkäri piti siti huonona vaihtoehtona. Istuinkyhmyjen alueelle (?!) tulee liikaa rasitusta ja kuntoutuminen sitten kun saa kävellä, tulee olemaan todella raskasta.

Olin siis helpottunut, vaikka kyynikkona en ihan kokonaan vielä huolesta irti voikaan päästää...

Rohkeus petti

Ei riittänyt rohkeus soittaa röntgenkuvien tuloksesta. Siitä kun riippuu niin paljon! Vasta nyt iltapäivällä soitin, ja lääkärit olivatkin sitten jo lähteneet kotiin. Huomenna aamulla sieltä soitetaan minulle. Kyllä hermostuttaa.

Noloa ja kiukuttavaa!

Tein juuri reissun röntgeniin. Laitoin itseni ensin valmiiksi ja sitten soitin Kelan taksikeskukseen. Taksi tulikin lähes heti ja  vielä tuttu, asiansa osaava taksi. Röntgenissäkään ei tarvinnut kauan odottaa ja kaikki meni hyvin.

Mutta sitten...yritin soittaa paluukyytiä, mutta siinä meni 1/2 tuntia, ennenkuin taksikeskus edes vastasi. Sen aikaa odottelin ja kärsin. Olin nimittäin jo hyvän tovin istunut ja alkoi olla paikat kipeenä ja puutuneena. Sama taksi tuli taas hetikohta. Tässä se kiukunaiheeni: mokoma taksikeskus! Paljon vähemmällä vaivalla ja kivulla olisi päästy, jos olisin voinut soittaa tälle tutulle, hyvälle, vapaana olevalle taksille heti kun olen valmis ja kaikki olisi hoitunut.

Sitten se nolous. Tulimme kotiovelle ja ne portaat taas...aivan viimeisillä voimillaan joutui tämä komistus minut vetämään kotiovelle. Olenhan kertonut, etten ole mikään keijukainen? Omaa nolouttani yritin peittää sillä, että sanoin kuskille, että "nyt on mieheni keksittävä joku luiskasysteemi, että en enää kehtaa takseja laittaa itseäni repimään..." taijotainsinnepäin...

No, voi olla että nämä jäävät pieniksi murheenkryyneiksi, kunhan kuulen röntgenkuvista lausunnon.

Hirrrrweästi huolta!

Viime viikonloppu meni murehtiessa. Tiedättehän - silloin kun on oikein paljon menemistä ja tekemistä, ei ehdi omia kipujaan mietiskellä. Mutta kun muu elämä seisahtuu, kaikki ikävät asiat tulevat mieleen.

Silloin tällöin olen tuntenut leikatussa lonkassa kipua ja nyt viikonloppuna se äityi erityisesti vaivaamaan. Kipu ei tunnu maatessa eikä istuessa, mutta siinä välissä kun vaihtaa asentoa, niin tuntuu...Olen jo lähes varma, että jotain siellä on mennyt rikki. Sitten kun tuollaisen ajatuksen päästää mieleensä, niin se valtaa koko pään, eikä sinne muuta mahdukaan.

Tänään oli pakko jo soittaa Tyksiin. Katsoin netistä, että ortopedian poliklinikka aukeaa klo 8 ja yritin silloin soittaa. Tiedättehän, "kaikki linjamme ovat juuri nyt...." . No viimein tärppäsi, paitsi että puheluun vastaaja sanoi: "soititte huonoon aikaan, kun ketään sairaanhoitajaa ei ole nyt paikalla..." Mistä minä voin tietää, mikä on huono tai hyvä aika? No, asia eteni sen verran, että hän lupasi viedä asian leikkaavan lääkärin hoitajalle ja minä jäin odottelemaan soittoa sieltä päin. Iltapäivällä sitten lääkäri soittikin. Kerroin vaivani ja hän oli heti asialla, pisteet siitä! Olisin päässyt heti, siltä istumalta, röntgeniin, paitsi että kotipaikkakunnan röntgen meni jo kiinni. Huomenaamulla sitten menen invataksilla kuvattavaksi. Sitten soitan osastolle ja kuulen tuomioni. Se taas ratkaisee aikas paljon!