Vuoden 2011 leikkaus

Ensimmäinen lonkkaproteesi minulle laitettiin vuonna 1984 vasemmalle puolelle. Oikealle ensimmäinen laitettiin vuonna 1989. Sitten alkoi korjauskierros, vuonna 1994 vasemmalle ja 1995 oikealle.  Kupit olivat irronneet, varsi sensijaan on kestänyt kaikki nämä vuodet - lähes 30 vuotta!

Ensimmäisen proteesin jälkeen tuntui taivaalliselta heti sairaalassa. Kivut jäivät leikkauspöydälle. Lonkassa oli ollut särkyä jatkuvasti, mutta nyt ei särkenyt yhtään. Kymmenen vuoden päästä menin lääkäriin valittamaan, että pitäisi saada kuntoutusta, koska lonkat ovat huonossa kunnossa. Röntgenkuvissa ilmeni, että molemmat kupit ovat irti. Olin kaatunut liukkaalla, ehkä sekin oli vaikuttanut asiaan.

Vasemman puolen proteesi kesti siis ensin kymmenen vuotta ja toisella kierroksella 17 vuotta. Vuonna 2010 aloin olla itsekin varma, että taas on proteesi irti. Ei se särkenyt, mutta rutisi. Ei kai se varsinaisesti ole ääni, mutta sen vaan kuulee sisällään. Pienikin vastamäki maastossa, niin lonkassa tuntui rahinaa... Muoviosat olivat tyystin kuluneet, joten metalli hankasi metallia vasten. Tarvittiin kolmas leikkaus vasemmalle puolelle. Odottelin leikkaukseen pääsyä muutaman kuukauden.

Maaliskuun 29. päivä vuonna 2011 tehtiin siis toinen revisioleikkaus. Lääkäri oli jo valmiiksi "peloitellut" että leikkaus on hankala ja toipuminen osoittautui vielä hankalammaksi. Fysioterapeutin nimesin "rouva hankalaksi" sillä hän se vasta peloittelikin hankalalla ajalla - ja oli muuten aivan oikeassa! Koska proteesi oli jouduttu laittamaan siirtoluulla kiinni, eikä omaa luutaustaa ollut tarpeeksi, en saanut varata ollenkaan. Tai siis HIPAISUVARAUS, mikä tarkoittaa vain jalan hipaisu lattiaan - raa'an kananmunan pitää säilyä ehjänä.

Tunnollisesti noudatin ohjeita, kuljin kahdella kepillä hipaisten jälkitarkistukseen asti, mikä oli kahden kuukauden kuluttua leikkauksesta. Silloin röntgenkuvat kertoivat, että proteesi on liikkunut. Lääkäri ei kuitenkaan näyttänyt huolestuneelta vaan rauhoitteli, että se voi olla kuvaustekninen juttu...hipaisuvarausta kuitenkin jatkettiin vielä kuukaudella ja sen jälkeen saisin varovasti alkaa totutella astumaan. No, siinä kävi niin, että vaikka sain luvan astua jalalle, se ei antanutkaan astua, vaan oli niin kipeä ja epävarma, että jouduin jatkamaan kepeillä kulkemista. Lokakuisessa jälkitarkastuksessa lääkäri kertoi kuvien perusteella kaiken olevan kunnossa, mutta kun en kerran voi jalalle astua, hän laittoi vielä tietokonetomografia-kuvaukseen. Tämä kuvaus paljastikin, että proteesi oli vain hiukan kiinni. Vasta tuolloin lääkäri kertoi, että jo ensimmäisessä röntgenkuvauksessa oli näkynyt murtuma lonkan seudulla. Jos tämä olisi minulle kerrottu, olisin kyllä osannut laskea yksi ynnä yksi on kaksi ja vaatinut lisätutkimuksia. Niin kummalliselta leikattu lonkka tuntui. Kun kerroin, että jalka on tosi kipeä ja särkeekin, lääkäri totesi, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin uusi leikkaus! Olin tähän kyllä jo vaurautunutkin, oireet sen kertoivat. Olin vain pahoillani - tai oikeasti kiukkuinen - siitä, ettei asiaa varmistettu jo silloin, kun kuvissa näkyi liikkuminen. Olen myös sitä mieltä, että JOS lääkäri olisi koskenut jalkaan ja väännellyt, käännellyt sitä, hänen olisi pitänyt havaita irtoaminen. KUKAAN ei koskenutkaan jalkaan leikkauksen jälkeen. Ei myöskään fysioterapeutti, jonka luona kävin epätoivoisena saamassa apua lähinnä turvotukseen.

Jalka oli turvonnut koko sen 10 kuukautta leikkauksen jälkeen. Niin kauan siis odottelin paranemista. Kuljin töissä, liikuin kahdella kyynärsauvalla, kannoin kasseja, ompelin ja palvelin asiakkaita. Epätoivoista ja kohtuutonta. Nämä olivat sanani aamuin illoin, mutta sisukkaasti pärjäsin!

Joulukuussa sovittiin uusintaleikkauksesta ja vaikka tuolloinkin pyysin saada siirtoa Ortoniin, sitä ei myönnetty, leikkaava lääkäri Junnila vain totesi, että "kyllä me täällä teemme takuuleikkauksen". Mitähän se takuu tarkoittaa - minulle? Ei ainakaan maksuttomuutta, lasku tuli juuri...

Vuoden alussa sitten tuli tietoa uusintaleikkauksen ajankohdasta, 29. tammikuuta. Siitä leikkauksesta olen nyt toipumassa. Tätä kirjoitettaessa, 22.2. kaikki tuntuu olevan hyvin. Yhtään ei ole turvotusta, mutta nyt onkin liikkuminen paljon vähäisempää, en istu puolta tuntia kauempaa.

Erona edelliseen leikkaukseen on se, että laitettu proteesi on suurempi. Muuten tilanne on sama, koska omaa pohjaa on liian vähän, siirtoluuta on käytetty, ja luustossa oli murtumaa, en saa astua senkään vertaa. En siis ollenkaan. Jalka EI SAA EDES HIPAISTA lattiaa. Saa nähdä miten tämän paraneminen edistyy...!