Hiukan tätäkin joulua varjostaa liikuntavammani.
Olen kovin tuskastunut kulkemiseeni keppien kanssa. Niin monesti putiikissani olen todennut, että kovasti auttaisi JOS EDES KAKSI ASKELTA saisi otettua ilman keppejä! Nyt kun siellä on ollut apulaisia - olemme olleet myyntipuolella molemmat Pirkon kanssa - olen jo tottunut, ettei minun tarvitse joka asiaa toimittaa. Tämän olen huomannut johtavan kuntoni huononemiseen entisestään. Jos jää istumaan, ei enää liikkeelle pääsekään...
Kotona en ole voinut tehdä oikein mitään. Ei hommista tule mitään, mutta en ole myöskään jaksanut/ehtinyt, sillä putiikki on vienyt jokaikisen voimanmurun.
Kaiken tämän lisäksi alakuloa on lisännyt huoli tulevaisuudesta. Sain juuri joulun alla tiedon tietokonetomografiatutkimuksesta (mikä sanahirviö!), joka on 22.1.2013. Tutkimus tehdään Tyksissä, enkä tiedä, koska saan siitä tulokset. Pahaa pelkään...
Viime jouluna odottelin uusintaleikkaukseen pääsyä, joka oli siis 29.1.2012. Siis tämä leikkaus, josta edelleen yritän toipua. Sitä edellisenä jouluna tiesin myös joutuvani leikkaukseen, joka oli maaliskuussa 2011. Siis se, joka meni myös pieleen.
Katselimme jouluaattona vanhoja valokuvia ajalta jolloin lapset olivat pieniä. Vuosi 1995 oli myös merkityksellinen, sillä silloin olin juuri joulun alla lonkkaleikkauksessa. Äitini tuli auttamaan huushollihommissa. Hän leipoi ja laittoi joulua, kun minä makasin sairaalasängyssä olohuoneessa.
Mitähän ensi jouluna?
Mervi
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Pahalta tuntuu
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen nyt vasta saanut ohjeen, miten pitäisi kävellä. Nyt olen siis harjoitellut uudenlaista kävelyä: joka askeleella ensin pakaran pinnistys ja sitten vasta askel.
Nyt tuntuu pahalta. Olen muutenkin jumpannut paljon ja entistä enemmän nivelestä kuuluu rutinaa.
Lääkärihän sanoi jo edellisellä käynnilläni, ettei hän voi olla 100-varma, että nivel on kokonaan kiinnittynyt. En tullut kysyneeksi, että miksi hän noin sanoi, oliko hänellä joku aavistus tai jopa näyttö, että ehkä proteesi onkin irti.
Puhelinkeskustelussamme samainen lääkäri toisti arvelunsa ja lupasi lähettää tietokonetomografiaan, jossa asia varmistuu. Vielä ei sitä kutsua ole tullut.
Olen pessimisti luonteeltani ja nyt jo elän kuvitelmissani, millaista on kun joudun taas leikkaukseen. Se olis tässä lonkassa viides proteesileikkaus. Olen kylläkin ihan varma, ettei se enää tule onnistumaankaan. Tämä viimeinen oli niin perusteellinen ja kuntoutuminen tapahtui niin sääntöjen mukaisesti, ettei sitä enää voi millään parantaa. Entistä vakuuttuneempi olen myös siitä, etten halua enää Tyksiin koekaniiniksi. Miksi ihmeessä ne eivät siellä luovuta ja lähetä minua Ortoniin, jossa leikkaukset onnistuvat?
Näin alakuloisissa tunnelmissa täällä ollaan, vaikka ilma on mitä kaunein ja joulutunnelman pitäisi olla melkein huipussaan...Mervi
Nyt tuntuu pahalta. Olen muutenkin jumpannut paljon ja entistä enemmän nivelestä kuuluu rutinaa.
Lääkärihän sanoi jo edellisellä käynnilläni, ettei hän voi olla 100-varma, että nivel on kokonaan kiinnittynyt. En tullut kysyneeksi, että miksi hän noin sanoi, oliko hänellä joku aavistus tai jopa näyttö, että ehkä proteesi onkin irti.
Puhelinkeskustelussamme samainen lääkäri toisti arvelunsa ja lupasi lähettää tietokonetomografiaan, jossa asia varmistuu. Vielä ei sitä kutsua ole tullut.
Olen pessimisti luonteeltani ja nyt jo elän kuvitelmissani, millaista on kun joudun taas leikkaukseen. Se olis tässä lonkassa viides proteesileikkaus. Olen kylläkin ihan varma, ettei se enää tule onnistumaankaan. Tämä viimeinen oli niin perusteellinen ja kuntoutuminen tapahtui niin sääntöjen mukaisesti, ettei sitä enää voi millään parantaa. Entistä vakuuttuneempi olen myös siitä, etten halua enää Tyksiin koekaniiniksi. Miksi ihmeessä ne eivät siellä luovuta ja lähetä minua Ortoniin, jossa leikkaukset onnistuvat?
Näin alakuloisissa tunnelmissa täällä ollaan, vaikka ilma on mitä kaunein ja joulutunnelman pitäisi olla melkein huipussaan...Mervi
torstai 29. marraskuuta 2012
Lääkärin viesti
Soitin Tyksiin ja kyselin, mitä tehdään, kun en kävelemään kykene. Vastaanottovirkailija (taimikälie) sanoi, että leikkaava lääkäri on niin suosittu, että hänelle ei aikoja löydy, mutta että puhelinaikaa....
Keskiviikkona sitten lääkäri soitti. Sanoin asiat suoraan, halki, poikki ja pinoon. Muun muassa, että olen niin sanomattoman kiukustunut näihin keppeihin ja että välillä haukun hänetkin ties minne...ei hän siitä hermostunut, tai no, ei ainakaan lankoja pitkin tullut!
Pitääkö 10 kuukautta kulua, että lääkäri antaa oikeanlaiset jumppaohjeet?
Heti leikkauksen jälkeen hän kyllä kertoi, että lihaksissa on tehty operaatio, jonka avulla pystyisin ontumatta kävelemään, mutta että joutuisin opettelemaan kävelyn uudelleen. Opettelemaan uudelleen, millai sitten? Kuvittelin, että kun joskus saan kävellä, sekin asia selvenee.. Vaan ei ole selvinnyt.
Nyt lääkäri kertoi, että pitäisi kävellä siten, että pakaralihas jännittyy joka askeleella. Ahaa! Nämä päivät olen nyt sitten yrittänyt kävellä sillä lailla. Koittakaas muuten. Olen kylläkin aina sanonut, etten osaa kävellä. Itse asiassa tietäisin montakin vaihtoehtoa, miten voisin kävellä, mutta mikä on oikea tapa?
Toisekseen lääkäri väläytti mahdollisuutta, että jospa keinonivel ei olekaan kiinnittynyt. Jaa-a, voisin kuvitella tuonkin, sillä senlaatuista rutinaa ja ratinaa nivelen seutuvilta "kuuluu". Juuri sellaista, mikä aiemmin on merkinnyt irtoamista.
Summasummarum; lääkäri kirjoittaa lähetteen tietokonetomografiaan (olikohan tuo oikea termi). No joka tapauksessa tutkimukseen, jossa irtomisen näkee. Tavallisessa röntgenkuvassa kun se ei näy. Nyt siis odottelen tutkimusaikaa ja sitten katsomme jatkoa.
Pahoittelin sitäkin, että miksi minä en saanut lähetettä fysioterapiaan, kun muut leikatut saavat. No eivät kuulemma saa, mutta että "sinä olisit siitä varmaankin hyötynyt". No, miksi sitten ei? Itse hommasin terveyskeskuksesta lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan, mutta viime käynnillä (siis se toinen käynti) fysioterapeutti nosti kätensä pystyyn ja sanoi, ettei hän tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ohjeita on kyllä, mutta mikä on oikea tapa jumppauttaa olematonta lihastani, josta ei voi tietää, missä se on tai että onko sitä ollenkaan?
Usein syyllistyn itsekin vähättelemään tilanteitani sillä verukkeella, että on niitä paljon pahempiakin. Mutta toisaalta, jos en saa kunnollista hoitoa, niin miten pärjään jatkossa? En pärjää. Nyt on jotain tapahduttava!
Sitä odotellessa
Mervi
Keskiviikkona sitten lääkäri soitti. Sanoin asiat suoraan, halki, poikki ja pinoon. Muun muassa, että olen niin sanomattoman kiukustunut näihin keppeihin ja että välillä haukun hänetkin ties minne...ei hän siitä hermostunut, tai no, ei ainakaan lankoja pitkin tullut!
Pitääkö 10 kuukautta kulua, että lääkäri antaa oikeanlaiset jumppaohjeet?
Heti leikkauksen jälkeen hän kyllä kertoi, että lihaksissa on tehty operaatio, jonka avulla pystyisin ontumatta kävelemään, mutta että joutuisin opettelemaan kävelyn uudelleen. Opettelemaan uudelleen, millai sitten? Kuvittelin, että kun joskus saan kävellä, sekin asia selvenee.. Vaan ei ole selvinnyt.
Nyt lääkäri kertoi, että pitäisi kävellä siten, että pakaralihas jännittyy joka askeleella. Ahaa! Nämä päivät olen nyt sitten yrittänyt kävellä sillä lailla. Koittakaas muuten. Olen kylläkin aina sanonut, etten osaa kävellä. Itse asiassa tietäisin montakin vaihtoehtoa, miten voisin kävellä, mutta mikä on oikea tapa?
Toisekseen lääkäri väläytti mahdollisuutta, että jospa keinonivel ei olekaan kiinnittynyt. Jaa-a, voisin kuvitella tuonkin, sillä senlaatuista rutinaa ja ratinaa nivelen seutuvilta "kuuluu". Juuri sellaista, mikä aiemmin on merkinnyt irtoamista.
Summasummarum; lääkäri kirjoittaa lähetteen tietokonetomografiaan (olikohan tuo oikea termi). No joka tapauksessa tutkimukseen, jossa irtomisen näkee. Tavallisessa röntgenkuvassa kun se ei näy. Nyt siis odottelen tutkimusaikaa ja sitten katsomme jatkoa.
Pahoittelin sitäkin, että miksi minä en saanut lähetettä fysioterapiaan, kun muut leikatut saavat. No eivät kuulemma saa, mutta että "sinä olisit siitä varmaankin hyötynyt". No, miksi sitten ei? Itse hommasin terveyskeskuksesta lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan, mutta viime käynnillä (siis se toinen käynti) fysioterapeutti nosti kätensä pystyyn ja sanoi, ettei hän tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ohjeita on kyllä, mutta mikä on oikea tapa jumppauttaa olematonta lihastani, josta ei voi tietää, missä se on tai että onko sitä ollenkaan?
Usein syyllistyn itsekin vähättelemään tilanteitani sillä verukkeella, että on niitä paljon pahempiakin. Mutta toisaalta, jos en saa kunnollista hoitoa, niin miten pärjään jatkossa? En pärjää. Nyt on jotain tapahduttava!
Sitä odotellessa
Mervi
torstai 15. marraskuuta 2012
Hauska tämä Koso-tädin runo, jonka hän oli laittanut kommenttilootaan:
Koita jaksaa jumpata
voimaa koipeen pumpata.
Saat vaikka joskus humpata
taikka valssata.
Ilo pintaan pinnistä
ja jumppareita yllätä,
liikkuu jalka kunnolla
heilu oikein innolla.
Tään runon väsäs Koso-täti
joka jumppa ohjeet hävitti
laiskuuttaansa lössähti
sohvaan kellahti.:)
Täällä sitä välillä kiukutellaan niin, että....harmittaa nuo kepit ja harmittaa törpöt lääkärit, jotka ei osaa lihaksia kiinnittää. Eiks se oo pääasia, että syyllinen löytyy itsen ulkopuolelta? Mutta - ihan oikeesti - lihakseni olivat paremmat ennen leikkausta, nyt ne on ihan hakusessa. H-A-R-M-I-T-T-A-A!!!!
Lomareissu Tallinnaan sujui kohtalaisen mukavasti, kun oli oma auto mukana, joten ei tarvinnutkaan pitkiä matkoja kävellä. Hyvin valmisteltu reissu, jolloin etukäteen selvittää liikkumisen rajoitukset, on mukavaa vaihtelua arkeen ja tuottaa iloa elämään.
Ennen reissua otin yhteyttä hotelli Kalev Spa:han ja kerroin huoleni. (Ystävällinen toisen blogini lukija oli kertonut, että ko. hotellissa on hankala päästä allasosastolle) Sieltä järjestettiin minulle huone heti hissin vierestä ja uima-allasosastolle pääsin erityisreittiä suoraan. Soitin vaan respaan ja sieltä tultiin avaamaan ovi. Invapysäköintipaikka järjestyi hotellin edestä ilmaiseksi. Todella hyvää palvelua.
Joka päivä nukkumaan mennessä viimeistään jumppaan muutamat yksinkertaiset liikkeet. Maanantaina menen taas fysioterapiaan ja katsomme, onko mitään edistystä tapahtunut. Olen miettinyt, että sen jälkeen ottaisin yhteyttä leikanneeseen lääkäriin ja pyytäisin päästä näytille. Ei tämä ole "laitapeliä" että vielä 10 kuukauden päästä tilanne on näin hankala.
Mervi
Koita jaksaa jumpata
voimaa koipeen pumpata.
Saat vaikka joskus humpata
taikka valssata.
Ilo pintaan pinnistä
ja jumppareita yllätä,
liikkuu jalka kunnolla
heilu oikein innolla.
Tään runon väsäs Koso-täti
joka jumppa ohjeet hävitti
laiskuuttaansa lössähti
sohvaan kellahti.:)
Täällä sitä välillä kiukutellaan niin, että....harmittaa nuo kepit ja harmittaa törpöt lääkärit, jotka ei osaa lihaksia kiinnittää. Eiks se oo pääasia, että syyllinen löytyy itsen ulkopuolelta? Mutta - ihan oikeesti - lihakseni olivat paremmat ennen leikkausta, nyt ne on ihan hakusessa. H-A-R-M-I-T-T-A-A!!!!
Lomareissu Tallinnaan sujui kohtalaisen mukavasti, kun oli oma auto mukana, joten ei tarvinnutkaan pitkiä matkoja kävellä. Hyvin valmisteltu reissu, jolloin etukäteen selvittää liikkumisen rajoitukset, on mukavaa vaihtelua arkeen ja tuottaa iloa elämään.
Ennen reissua otin yhteyttä hotelli Kalev Spa:han ja kerroin huoleni. (Ystävällinen toisen blogini lukija oli kertonut, että ko. hotellissa on hankala päästä allasosastolle) Sieltä järjestettiin minulle huone heti hissin vierestä ja uima-allasosastolle pääsin erityisreittiä suoraan. Soitin vaan respaan ja sieltä tultiin avaamaan ovi. Invapysäköintipaikka järjestyi hotellin edestä ilmaiseksi. Todella hyvää palvelua.
Joka päivä nukkumaan mennessä viimeistään jumppaan muutamat yksinkertaiset liikkeet. Maanantaina menen taas fysioterapiaan ja katsomme, onko mitään edistystä tapahtunut. Olen miettinyt, että sen jälkeen ottaisin yhteyttä leikanneeseen lääkäriin ja pyytäisin päästä näytille. Ei tämä ole "laitapeliä" että vielä 10 kuukauden päästä tilanne on näin hankala.
Mervi
tiistai 6. marraskuuta 2012
kadonneen lihaksen metsästys jatkuu...
Olin tänään uimahallissa, pisteet siitä!
Harjoittelin tosissani ja kiukkuhan siitä tuli. En ui ollenkaan, vaan teen jumppaliikkeitä tangon vieressä. Ensin lämmittelen käsiäni "heilutellen". Kun kylmä menee ohi, siirryn jalkaliikkeisiin keskittyen leikattuun lonkkaan.
Allas oli välillä kokonaan yksin minun (tai siis se osio, missä olin) ja sain rauhassa harjoitella kävelemistä. Mutta kun siitä ei tule mitään. Vaikka vesi avittaa aika lailla, en vaan löydä lihasta, millä käveleminen tapahtuu.
Koko sen puoli tuntia, kun olin altaassa kiukuttelin lonkan leikanneelle lääkärille. Tämä kun niin "armeliaasti" esitti, miten ovat siirtäneet jonkun lihaksen paikkaa, jotta käveleminen onnistuisi ontumatta. Ja pöh! Muistelin aikaa ennen tätä korjausleikkausta - eli melko tarkkaan vuosi sitten - silloin sentään pystyin kävelemään. Nyt on siis tilanne huonontunut entisestään. Kiukuttaa, kiukuttaa, kiukuttaaaaaaa....
Päätin kuitenkin vielä olla soittamatta uutta lääkäriaikaa. Teen tunnollisesti fysioterapeutin antamat liikkeet ja katson seuraavan tapaamisemme jälkeen, miten etenen. TOISAALTA olen niitä pieneltä tuntuvia liikkeitä tehdessäni tuntenut aavistuksen verran jotain uutta siellä lonkkanivelen seudulla - jos siellä kuitenkin joku liikahtaisi.
Kadonneen lihaksen metsästys siis jatkuu....
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Ensimmäinen fysioterapia
Eihän tämä tokikaan ole minun ensimmäinen fysioterapiani, ei...olen elämässäni käynyt monessa ja erilaisissa fysioterapioissa. Mutta tällä erää. Terveyskeskuslääkäri laittoi pyynnöstäni lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan. Vaikka hän sen kiireellisenä laittoikin, meni kuitenkin useampi viikko, kunnes kutsu tuli.
Hoitaja - kutsuttakoon häntä nyt siksi - oli nuori, ehkä hiljattain valmistunut, en tiedä. Haastateltuaan tilanteestani hän käski pitkälleen. Taisi olla ensimmäinen liike, kun hän käski selinmakuulta loitontaa leikattua jalkaa ulospäin pitkin alustaa. Kun lähtöasento oli vartalon leveydellä, en saanut liikettä ollenkaan aikaiseksi. Hoitaja ei ollenkaan uskonut minua, kun sanoin, ettei se liiku siitä mihinkään. SEHÄN SE ONGELMA JUURI ONKIN!
Hän pyysi viereisessä huoneessa olevan ilmeisesti kokeneemman kollegan katsomaan. Yhdessä siinä ihmettelivät asiaa. Kun seisoin ja he katsoivat takaapäin, kysyivät onko minulla skolioosi. Ei ole. Kehoni on kuulemma koko lailla vino ja kiero ja mitä kaikkea. En epäile yhtään.
Olin muuten iloinen ja kerroinkin sen hoitajalle, että joku - hän oli ensimmäinen - KOSKEE leikattuun jalkaan. Tähän asti on selvitty niin, että lääkäri vain katsoo röntgenkuvia, mutta ei koske, ei pyydä liikuttamaan tai mitään muutakaan.
 | |||||
| Tähän en pysty - jalan loitonnukseen |
Kun makasin kyljelläni pyysin hoitajaa kokeilemaan lonkkaniveltä. Sehän on pelkkä luu. Ei minkäänlaista lihasta tai mitään muutakaan kudosta ole luun päällä! Kovasti hämmästelivät moista puutosta. Se jäi epäselväksi, onko lihas siitä todella jossain muualla, vai onko se vain surkastunut tässä vajaan vuoden aikana. Niin tai näin, kovalla työllä saadaan joko lihas palautumaan tai sitten viereiset lihakset kompensoimaan puuttuvaa....
Sain mukaani kotiläksyksi kovin helpot liikkeet. Muutama liike, joita toistetaan päivittäin. Kaikki niistä tehdään makuultaan. Seuraavalla kerralla kuulemma vasta tulee liikkeet, jotka tehdään kaiteen äärellä.
Kuva lainattu sivulta http://www.kki.likes.fi/
On se vaan jännä juttu, miten sitä aliarvioi voimistelun, minä ainakin. Nuo liikkeet tuntuvat niin alkeellisilta, mutta kuitenkin vaikuttavat. Siinäpä se: jos sinun pyydetään tekemään jotain uskomatonta, ihmeellistä, uskot itsekin, että se auttaa. Mutta jos tarjottu apu on yksinkertainen ja helppo, sitä ajattelee, ettei tuosta voi olla apua.
Nyt minun pitää siis olla kärsivällinen ja sinnikäs. Joka päivä samat yksinkertaiset liikkeet. Seuraava käynti on kuukauden päästä.
maanantai 1. lokakuuta 2012
Vesijumppaa
Tänään sen tein!
Otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin uimahalliin. Uskaltaisinko sanoa, että ihan ensimmäisen kerran elämässäni tunsin sellaista kihelmöintiä kehossani, että se vaatii päästä liikkeelle - ihan outo tunne. Tänään oli töistä vapaapäivä ja olin jokseenkin pirteä, eli hyvä päivä aloittaa kokeilu.
Kysyin heti ilmoittautumisessa apuvälineitä. Ja löytyihän niitä - lukkojen takaa. Vedenkestävä rollaattori ja suihkutuoli. Liukastumisen pelossa olen käyntiä siirtänyt ja siirtänyt, mutta hyvin meni kun varovasti liikuin.
En ui ollenkaan, sillä hartiat eivät tykkää siitä asennosta. Sen sijaan olen paikallani tangon vieressä ja teen jumppaliikkeitä, lähinnä itse oppimiani. Olen aivan varma, että tuosta olisi hyötyä, jos vaan viitsisi säännöllisesti lähteä. Vedessä kaikki liikkeet ovat niin paljon helpompia. Luulempa, että hukassa olevat lihaksetkin saattavat alkaa ilmaantua paikalle. Lonkkanivelen kohdalla tuntuu vain luinen nuppi, kaikki lihakset lienevät surkastuneet tai sitten kaikonneet jonnekin muualle. Niitä yritän etsiä.
Suosittelen!
Mervi
Otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin uimahalliin. Uskaltaisinko sanoa, että ihan ensimmäisen kerran elämässäni tunsin sellaista kihelmöintiä kehossani, että se vaatii päästä liikkeelle - ihan outo tunne. Tänään oli töistä vapaapäivä ja olin jokseenkin pirteä, eli hyvä päivä aloittaa kokeilu.
Kysyin heti ilmoittautumisessa apuvälineitä. Ja löytyihän niitä - lukkojen takaa. Vedenkestävä rollaattori ja suihkutuoli. Liukastumisen pelossa olen käyntiä siirtänyt ja siirtänyt, mutta hyvin meni kun varovasti liikuin.
En ui ollenkaan, sillä hartiat eivät tykkää siitä asennosta. Sen sijaan olen paikallani tangon vieressä ja teen jumppaliikkeitä, lähinnä itse oppimiani. Olen aivan varma, että tuosta olisi hyötyä, jos vaan viitsisi säännöllisesti lähteä. Vedessä kaikki liikkeet ovat niin paljon helpompia. Luulempa, että hukassa olevat lihaksetkin saattavat alkaa ilmaantua paikalle. Lonkkanivelen kohdalla tuntuu vain luinen nuppi, kaikki lihakset lienevät surkastuneet tai sitten kaikonneet jonnekin muualle. Niitä yritän etsiä.
Suosittelen!
Mervi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)