Odottelin lääkärin soittoa koko aamupäivän, iltapäivän ja sitten jo totesin, että ovat lähteneet viikonloppua viettämään ja minunkin pitäisi siis selvitä viikonlopusta ilman tietoa tuloksista. Äsken kuitenkin lääkäri soitti ja ihmetteli, miksi röntgenkuvat on otettu - hän ei siis ollut leikkaava lääkäri. Kuvista ei kuulemma voi mitenkään päätellä, että mitään muutosta olisi tapahtunut, vaan hänen mielestään kaikki on niinkuin leikkauksen jälkeenkin.
Kun kerroin, että olen siirtynyt pelkästään pyörätuolilla liikkumaan, lääkäri piti siti huonona vaihtoehtona. Istuinkyhmyjen alueelle (?!) tulee liikaa rasitusta ja kuntoutuminen sitten kun saa kävellä, tulee olemaan todella raskasta.
Olin siis helpottunut, vaikka kyynikkona en ihan kokonaan vielä huolesta irti voikaan päästää...
perjantai 9. maaliskuuta 2012
torstai 8. maaliskuuta 2012
Rohkeus petti
Noloa ja kiukuttavaa!
Tein juuri reissun röntgeniin. Laitoin itseni ensin valmiiksi ja sitten soitin Kelan taksikeskukseen. Taksi tulikin lähes heti ja vielä tuttu, asiansa osaava taksi. Röntgenissäkään ei tarvinnut kauan odottaa ja kaikki meni hyvin.
Mutta sitten...yritin soittaa paluukyytiä, mutta siinä meni 1/2 tuntia, ennenkuin taksikeskus edes vastasi. Sen aikaa odottelin ja kärsin. Olin nimittäin jo hyvän tovin istunut ja alkoi olla paikat kipeenä ja puutuneena. Sama taksi tuli taas hetikohta. Tässä se kiukunaiheeni: mokoma taksikeskus! Paljon vähemmällä vaivalla ja kivulla olisi päästy, jos olisin voinut soittaa tälle tutulle, hyvälle, vapaana olevalle taksille heti kun olen valmis ja kaikki olisi hoitunut.
Sitten se nolous. Tulimme kotiovelle ja ne portaat taas...aivan viimeisillä voimillaan joutui tämä komistus minut vetämään kotiovelle. Olenhan kertonut, etten ole mikään keijukainen? Omaa nolouttani yritin peittää sillä, että sanoin kuskille, että "nyt on mieheni keksittävä joku luiskasysteemi, että en enää kehtaa takseja laittaa itseäni repimään..." taijotainsinnepäin...
No, voi olla että nämä jäävät pieniksi murheenkryyneiksi, kunhan kuulen röntgenkuvista lausunnon.
Mutta sitten...yritin soittaa paluukyytiä, mutta siinä meni 1/2 tuntia, ennenkuin taksikeskus edes vastasi. Sen aikaa odottelin ja kärsin. Olin nimittäin jo hyvän tovin istunut ja alkoi olla paikat kipeenä ja puutuneena. Sama taksi tuli taas hetikohta. Tässä se kiukunaiheeni: mokoma taksikeskus! Paljon vähemmällä vaivalla ja kivulla olisi päästy, jos olisin voinut soittaa tälle tutulle, hyvälle, vapaana olevalle taksille heti kun olen valmis ja kaikki olisi hoitunut.
Sitten se nolous. Tulimme kotiovelle ja ne portaat taas...aivan viimeisillä voimillaan joutui tämä komistus minut vetämään kotiovelle. Olenhan kertonut, etten ole mikään keijukainen? Omaa nolouttani yritin peittää sillä, että sanoin kuskille, että "nyt on mieheni keksittävä joku luiskasysteemi, että en enää kehtaa takseja laittaa itseäni repimään..." taijotainsinnepäin...
No, voi olla että nämä jäävät pieniksi murheenkryyneiksi, kunhan kuulen röntgenkuvista lausunnon.
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Hirrrrweästi huolta!
Viime viikonloppu meni murehtiessa. Tiedättehän - silloin kun on oikein paljon menemistä ja tekemistä, ei ehdi omia kipujaan mietiskellä. Mutta kun muu elämä seisahtuu, kaikki ikävät asiat tulevat mieleen.
Silloin tällöin olen tuntenut leikatussa lonkassa kipua ja nyt viikonloppuna se äityi erityisesti vaivaamaan. Kipu ei tunnu maatessa eikä istuessa, mutta siinä välissä kun vaihtaa asentoa, niin tuntuu...Olen jo lähes varma, että jotain siellä on mennyt rikki. Sitten kun tuollaisen ajatuksen päästää mieleensä, niin se valtaa koko pään, eikä sinne muuta mahdukaan.
Tänään oli pakko jo soittaa Tyksiin. Katsoin netistä, että ortopedian poliklinikka aukeaa klo 8 ja yritin silloin soittaa. Tiedättehän, "kaikki linjamme ovat juuri nyt...." . No viimein tärppäsi, paitsi että puheluun vastaaja sanoi: "soititte huonoon aikaan, kun ketään sairaanhoitajaa ei ole nyt paikalla..." Mistä minä voin tietää, mikä on huono tai hyvä aika? No, asia eteni sen verran, että hän lupasi viedä asian leikkaavan lääkärin hoitajalle ja minä jäin odottelemaan soittoa sieltä päin. Iltapäivällä sitten lääkäri soittikin. Kerroin vaivani ja hän oli heti asialla, pisteet siitä! Olisin päässyt heti, siltä istumalta, röntgeniin, paitsi että kotipaikkakunnan röntgen meni jo kiinni. Huomenaamulla sitten menen invataksilla kuvattavaksi. Sitten soitan osastolle ja kuulen tuomioni. Se taas ratkaisee aikas paljon!
Silloin tällöin olen tuntenut leikatussa lonkassa kipua ja nyt viikonloppuna se äityi erityisesti vaivaamaan. Kipu ei tunnu maatessa eikä istuessa, mutta siinä välissä kun vaihtaa asentoa, niin tuntuu...Olen jo lähes varma, että jotain siellä on mennyt rikki. Sitten kun tuollaisen ajatuksen päästää mieleensä, niin se valtaa koko pään, eikä sinne muuta mahdukaan.
Tänään oli pakko jo soittaa Tyksiin. Katsoin netistä, että ortopedian poliklinikka aukeaa klo 8 ja yritin silloin soittaa. Tiedättehän, "kaikki linjamme ovat juuri nyt...." . No viimein tärppäsi, paitsi että puheluun vastaaja sanoi: "soititte huonoon aikaan, kun ketään sairaanhoitajaa ei ole nyt paikalla..." Mistä minä voin tietää, mikä on huono tai hyvä aika? No, asia eteni sen verran, että hän lupasi viedä asian leikkaavan lääkärin hoitajalle ja minä jäin odottelemaan soittoa sieltä päin. Iltapäivällä sitten lääkäri soittikin. Kerroin vaivani ja hän oli heti asialla, pisteet siitä! Olisin päässyt heti, siltä istumalta, röntgeniin, paitsi että kotipaikkakunnan röntgen meni jo kiinni. Huomenaamulla sitten menen invataksilla kuvattavaksi. Sitten soitan osastolle ja kuulen tuomioni. Se taas ratkaisee aikas paljon!
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
apuvälineitä
Lonkkaleikkauksen jälkeen on yleensä kiellettyä liika kumarteleminen, kiertoliikkeet ja yleensä sellaiset liikkeet, missä lonkka joutuu yli 90 asteen kulmaan. No, minun tapauksessani, joka ei ole "yleensä" vaan erityisen hankala uusinnan uusintaleikkaus, on oltava vielä varovaisempi.
Arkipäivästä selviämiseen tarvitaan siis apuvälineitä. Tarttumapihdit on yksi niistä.
En tulisi toimeen ilman näitä. Näillä saa nostettua tavarat lattialta. Tai liian ylhäällä olevat tavarat. Voi auttaa myös pukeutumisessa: housujen nostaminen lattialta on liian vaarallista ilman apuvälinettä!
Tarttumapihdeissä on myös magneetti, joten sillä saa pienet nuppineulatkin ylös lattialta.
Tarttumapihdit saa terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta. Kun menet sairaalaan leikkaukseen, ohjeissa sanotaan, että mukaan pitää ottaa tarttumapihdit. Ovat kyllä mainiot sängyssä maatessakin. Näillä saa oiottua peitettä, nostettua pudonneen tyynyn jne. Yleensähän kaikki putoaa lattialle juuri silloin kun itse olet pääsemättömissä! Toisaalta - kun joku putoaa, olet väärässä paikassa ja tarttumapihdit on toisaalla. Niitä pitäisi olla useita, joka huoneessa omansa!
Arkipäivästä selviämiseen tarvitaan siis apuvälineitä. Tarttumapihdit on yksi niistä.
En tulisi toimeen ilman näitä. Näillä saa nostettua tavarat lattialta. Tai liian ylhäällä olevat tavarat. Voi auttaa myös pukeutumisessa: housujen nostaminen lattialta on liian vaarallista ilman apuvälinettä!
Tarttumapihdeissä on myös magneetti, joten sillä saa pienet nuppineulatkin ylös lattialta.
Tarttumapihdit saa terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta. Kun menet sairaalaan leikkaukseen, ohjeissa sanotaan, että mukaan pitää ottaa tarttumapihdit. Ovat kyllä mainiot sängyssä maatessakin. Näillä saa oiottua peitettä, nostettua pudonneen tyynyn jne. Yleensähän kaikki putoaa lattialle juuri silloin kun itse olet pääsemättömissä! Toisaalta - kun joku putoaa, olet väärässä paikassa ja tarttumapihdit on toisaalla. Niitä pitäisi olla useita, joka huoneessa omansa!
lauantai 25. helmikuuta 2012
Sairaalasänky
Pientä harjoittelua vaatii - mutta nyt olen jo tarpeeksi kauan harjoitellut - että pystyy tekemään käsitöitä makuultaan. Ottaahan se hartioihin, juu, mutta kun ei siitä välitä...Tulisin pöhköksi, jos en saisi moneen kuukauteen tehdä mitään käsilläni. Tässä on menossa käsitöistä raskain, matonkuteesta virkattu lehtikori. Ai mutta, laitanpa tähän vielä valmiin korin kuvankin.
Tällaiset tilattiin heti kohta, kun olin kotiutunut sairaalasta. Osan tein istualtaan, mutta kun sitäkään ei voi kauan tehdä, fysioterapeutin säännön mukaan vain puoli tuntia kerrallaan, niin osittain virkkasin makuultaan.
Sellainen huono puoli tuossa sängyssä on, että laidoilla on vain kaksi sijoituspaikkaa: ovat joko kokonaan ylhäällä tai kokonaan alhaalla. Koska en tietysti voi olla missään "leikkikehässä" niin laidat laskettiin alas. Se aiheuttaa ongelmia patjalle. Paras olisi, että laidat voisi säätää juuri patjan yläreunan tasalle. Vaikka enpä silti tiedä, voisi olla että olisi ikävän tuntuinen kun istuu sängyn reunalla. Patjalle on kyllä ihan tehokkaat putoamisesteet, ettei se kyllä liukumaan pääse. Ehkä on todettu, että näin on hyvä?
tiistai 21. helmikuuta 2012
Ei pitäis kehua
Juuri kun menin sanomaan, että kipu alkaa hellittää....niin, ei vaiskaan se mitään hellitä. Tänään taas. No, ei kai se mitään mainitsemisen arvoista edes ole noin ison leikkauksen jälkeen. Sitä paitsi taaskin etsin/löysin syyn. Eilen illalla tein toisenlaista jumppaliikettä ja siitä se varmaan äityi. Tervettä kipua siis!
Tämä jumppaliike oli seisaaltaan tehtävä. Siinä saakin olla kieli keskellä suuta, että pysyy pystyssä. Yhdellä jalalla ja molemmin käsin kiinni - jostain. Sitten "ruoto" suoristetaan ja leikattua jalkaa liikutetaan taakse ja sivulle. Eihän se paljon mihinkään liiku, mutta ollaan liikuttavinaan. 1,2,3,4,5 ja sitten toiseen suuntaan 1,2,3,4,5. Ens kerralla ehkä vähän enemmän?
Onhan se kai selvää, että kun lihakset on jouduttu laittamaan leikkauksessa syrjään (pistetäänköhän ne poikki, vai muistanko tai käsitinkö väärin?) niin eihän ne heti palaudu ennalleen. Pikkuhiljaa on alettava totutella. Viime vuotisen leikkauksen jälkeen kävi niin, että lihakset eivät alkaneetkaan toimia kaikkiin suuntiin.
Tämä jumppaliike oli seisaaltaan tehtävä. Siinä saakin olla kieli keskellä suuta, että pysyy pystyssä. Yhdellä jalalla ja molemmin käsin kiinni - jostain. Sitten "ruoto" suoristetaan ja leikattua jalkaa liikutetaan taakse ja sivulle. Eihän se paljon mihinkään liiku, mutta ollaan liikuttavinaan. 1,2,3,4,5 ja sitten toiseen suuntaan 1,2,3,4,5. Ens kerralla ehkä vähän enemmän?
Onhan se kai selvää, että kun lihakset on jouduttu laittamaan leikkauksessa syrjään (pistetäänköhän ne poikki, vai muistanko tai käsitinkö väärin?) niin eihän ne heti palaudu ennalleen. Pikkuhiljaa on alettava totutella. Viime vuotisen leikkauksen jälkeen kävi niin, että lihakset eivät alkaneetkaan toimia kaikkiin suuntiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)