fysioterapeuttia tarvitaan

Ei tule kävelemisestä ilman keppejä mitään, ei tule ei...

Kovin innokkaasti en ole jumpannut, mutta yrittänyt pitää kiinni jokailtaisesta lyhyestä sessiosta. Käyn läpi muutaman liikkeen, joiden arvelen vahvistavan pakaralihasta. Eipä silti - olen huomannutkin selvää vahvistumista. Mutta se ei riitä.

Ollenkaan en kykene seisomaan yhdellä jalalla, siis sillä leikatulla. Toisella kyllä. Ilmeisesti lihakset ovat siis niin surkastuneet, että eivät anna tarpeeksi tukea.

Tänään soitin fysioterapiaan ja pyysin apua. Tarvitsen vielä lääkärin lähetteen. Mielestäni se on ihan turhaa ja vain niukkojen resurssien tuhlausta. Eihän se nuori lääkäri mitään tiedä minulle tehdyistä operaatioista. Selitän siis hänelle elämäni stoorin, kaikki ne 15 leikkausta ja kerron, mikä on ongelma. Sitten sanon, mitä tarvitsen ja hän kirjoittaa lähetteen. Yhtä hyvin olisin voinut mennä suoraan sinne fysioterapiaan ja siellä joku jumppari olisi kuunnellut saman tarinan ja osaisi kyllä neuvoa. No joojoo, eihän se noin mene, ei...

Odottelen siis ensin lääkäriaikaa ja sitten sen lähetteen lähettämistä ja sitten odottelen aikaa sieltä fysioterapiasta ja sitten pääsen "rääkättäväksi". Odotan sitä.

Ei parane kunto odottelemalla, ei...

Nyt on leikkauksesta kulunut 5 kuukautta, eikä vaan vielä näy toipumiselle loppua!

Monta kertaa olen jo todennut, ettei tästä odottelemalla tule mitään - pitäisi ryhtyä tositoimiin! Putiikkini muuttaminen paikasta toiseen antanee tarpeeksi lisäpotkua. Kun oikein tajusin sen, että nyt pitäisi pystyä siirtämään suunnaton määrä tavaraa paikasta toiseen, pakkaamaan ja purkamaan, tyhjäämään ja täyttämään hyllyjä, totesin, että on alettava treenaamaan. Pakotin itseni jumppaan. Ensin seisoen leikatun jalan taivutusta taakse ja sivulle. Paljon se sattuu, mutta ehkä kerta kerralta vähemmän. Kipu ei tule nivelestä, vaan lihaksista, joten ei sen väliä.

Lääkärihän sanoi leikkauksen jälkeen, että joku lihas, en muista nimeä, on siirretty paikastaan toiseen. Tällä toimenpiteellä piti saada ontuminen loppumaan. Lääkäri vielä lisäsi, että tuon takia joudun opettelemaan kävelyn uudestaan. Siis OPETTELEMAAN, eikä odottamaan sen muuttumista.

Seisten tehtyjen liikkeiden jälkeen meneen pitkälleen ja teen siinä lisää. Kylkimakuulta nostan leikattua jalkaa ylös. Oho, ei kylläkään onnistu jalka suorana. Sitten seuraavaksi vatsamakuulle ja taas jalan nostoa. Kaikki nämä liikkeet tuntuvat pakaralihaksessa. Ai,ai, kun tekee makeaa...

Tiedän, että tämä on vielä puutteellista, mutta riittävää näin alkuun. Lisäksi harjoittelen pikkuhiljaa kävelemistä ilman keppejä. Ei, ei se ole kävelemistä, vaan hyppelyä. Ja typerännäköistä sellaista. Mutta näyttää tehoavan sekin.

Vaikka kotona vielä laskeudun pyörätuoliin ja huristelen sen kanssa eteenpäin, niin putiikissa työskennellessäni tyydyn jo yhteen kyynärsauvaan. Sekin käy päivä päivältä kivuttomammin. Etuna on se, että saan toisella kädellä kannettua tavaraa.

Usein minulta kysytään, että vieläkö särkee? En tiedä. Syön aivan saman määrän lääkkeitä kuin ennen leikkaustakin ja särkyä on harvoin, vain isomman urakan jälkeen. Mutta molemmat jalat on kyllä kipeät. Siis sattuvat kävellessä. Särky ja sattuminen on nääs eri asia. Tänään sisareni huomautti huolestuneen näköisenä, että leikattu jalka on aivan eri värinen kuin toinen, se on kuulemma sinipunainen ja vähän mustakin kai. Tunnustellessa se tuntuukin kylmältä, ehkä siis vain jotain verenkierrollisia ongelmia vielä?

Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta muista sinä, joka olet ehkä menossa lonkkaleikkaukseen, että minun tilanteeni on vaikeampi kuin yleensä. Tähän lonkkaanhan laitettiin proteesi neljännen kerran samoille sijoille. Jos sinä olet menossa ensimmäistä kertaa leikkaukseen, niin lohdutan sinua, että silloin toipuminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Ensimmäinen kerta on ihan iisiä! Toinen jo vaikeampaa ja kolmas, neljäs ihan kamalaa. Mutta niistä selviää!
Mervi

Ei pitäis kehua

Juuri kun menin sanomaan, että kipu alkaa hellittää....niin, ei vaiskaan se mitään hellitä. Tänään taas. No, ei kai se mitään mainitsemisen arvoista edes ole noin ison leikkauksen jälkeen. Sitä paitsi taaskin etsin/löysin syyn. Eilen illalla tein toisenlaista jumppaliikettä ja siitä se varmaan äityi. Tervettä kipua siis!

Tämä jumppaliike oli seisaaltaan tehtävä. Siinä saakin olla kieli keskellä suuta, että pysyy pystyssä. Yhdellä jalalla ja molemmin käsin kiinni - jostain. Sitten "ruoto" suoristetaan ja leikattua jalkaa liikutetaan taakse ja sivulle. Eihän se paljon mihinkään liiku, mutta ollaan liikuttavinaan. 1,2,3,4,5 ja sitten toiseen suuntaan 1,2,3,4,5. Ens kerralla ehkä vähän enemmän?

Onhan se kai selvää, että kun lihakset on jouduttu laittamaan leikkauksessa syrjään (pistetäänköhän ne poikki, vai muistanko tai käsitinkö väärin?) niin eihän ne heti palaudu ennalleen. Pikkuhiljaa on alettava totutella. Viime vuotisen leikkauksen jälkeen kävi niin, että lihakset eivät alkaneetkaan toimia kaikkiin suuntiin.