Olen erittäin huono pitämään lääkkeeni ja reseptit järjestyksessä. Aina pääsee joku loppumaan ja reseptit on tyhjiä tai vanhentuneita!
Nyt pääsi Arthryl loppumaan. En ole käyttänyt vähään aikaan. Tällä viikolla on jalat olleet ihan kamalan kipeät. Polvet särkee. Ensin ajattelin, että se on tämä surkea ilma, matalapaine ja kaikkea.
Ehkäpä tuo glugosamiini on sittenkin vaikuttava lääke, ehkä siitä on oikeasti hyötyä. Tai käänteisesti: jos sitä ei käytä, sen puuttumisen huomaa. Asia ratkeaa, kunhan saan vanhentuneen reseptin uusittua. Tietysti lääkettä pitää syödä vähän aikaa ja sitten vasta voi sanoa, vaikuttaako se.
Voi kyllä olla, että sitten onkin jo sateet menneet ja taaskaan en tiedä, vaikuttaako Arthryl vai ei. Luulen niin.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Edistystä
Näköjään se on vain pakko, joka saa meikäläisen yrittämään!
Olen ollut täysin riippuvainen lähipiirin ystävällisestä avusta, kun putiikkini muutettiin kadulta toiselle. Se kiukuttaa suunnattomasti, kun ei voi itse tehdä mitä haluaisi. Aivan ylivoimaisiin ponnistuksiin olen kuitenkin ryhtynyt, kun kellon ympäri olen - jos ei muuta niin - töitä "valvonut".
Nyt vaihdoin niin päin, että pyörätuoli on liikkeessä ja kotona kävelen kyynärsauvojen kanssa. Uudessa liikkehuoneistossa on niin leveät käytävät, että siellä onnistuu pyörätuolilla huristelu. Jalat eivät väsy yhtä paljon, eikä ole paino nivelillä. Toisekseen voin kuljettaa tavaraa. Oli se aika koominen näky, kun sisareni kanssa siirrettiin pöytää - hän myös huonosti liikkuvana kantoi edellä ja minä pyörätuolissa kipittäen perässä!
Asiakkaat eivät ole kiinnittäneet MITÄÄN huomiota pyörätuoliini. Minusta se on hienoa, hyvin kasvatettua porukkaa - vaikka tuskin kukaan muukaan on tavannut pyörätuolissa istuvaa myyjää? Kotona joudun sitten vähän enemmän pinnistelemään, kun ei ole sitä tuolia, johon rojahtaa. On jaksettava sinnitellä kepeillä, tai yhdelläkin kävely onnistuu.
Näin sitä täällä edistytään. Kun on pakko. Tuntuu siltä, että kyllä tuo leikattu lonkka kestää ja kipu vähenee päivä päivältä - siinä auttaa Tramal ja Voltaren.
Mervi
Olen ollut täysin riippuvainen lähipiirin ystävällisestä avusta, kun putiikkini muutettiin kadulta toiselle. Se kiukuttaa suunnattomasti, kun ei voi itse tehdä mitä haluaisi. Aivan ylivoimaisiin ponnistuksiin olen kuitenkin ryhtynyt, kun kellon ympäri olen - jos ei muuta niin - töitä "valvonut".
Nyt vaihdoin niin päin, että pyörätuoli on liikkeessä ja kotona kävelen kyynärsauvojen kanssa. Uudessa liikkehuoneistossa on niin leveät käytävät, että siellä onnistuu pyörätuolilla huristelu. Jalat eivät väsy yhtä paljon, eikä ole paino nivelillä. Toisekseen voin kuljettaa tavaraa. Oli se aika koominen näky, kun sisareni kanssa siirrettiin pöytää - hän myös huonosti liikkuvana kantoi edellä ja minä pyörätuolissa kipittäen perässä!
Asiakkaat eivät ole kiinnittäneet MITÄÄN huomiota pyörätuoliini. Minusta se on hienoa, hyvin kasvatettua porukkaa - vaikka tuskin kukaan muukaan on tavannut pyörätuolissa istuvaa myyjää? Kotona joudun sitten vähän enemmän pinnistelemään, kun ei ole sitä tuolia, johon rojahtaa. On jaksettava sinnitellä kepeillä, tai yhdelläkin kävely onnistuu.
Näin sitä täällä edistytään. Kun on pakko. Tuntuu siltä, että kyllä tuo leikattu lonkka kestää ja kipu vähenee päivä päivältä - siinä auttaa Tramal ja Voltaren.
Mervi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)