Edistystä

Näköjään se on vain pakko, joka saa meikäläisen yrittämään!

Olen ollut täysin riippuvainen lähipiirin  ystävällisestä avusta, kun putiikkini muutettiin kadulta toiselle. Se kiukuttaa suunnattomasti, kun ei voi itse tehdä mitä haluaisi. Aivan ylivoimaisiin ponnistuksiin olen kuitenkin ryhtynyt, kun kellon ympäri olen - jos ei muuta niin - töitä "valvonut".

Nyt vaihdoin niin päin, että pyörätuoli on liikkeessä ja kotona kävelen kyynärsauvojen kanssa. Uudessa liikkehuoneistossa on niin leveät käytävät, että siellä onnistuu pyörätuolilla huristelu. Jalat eivät väsy yhtä paljon, eikä ole paino nivelillä. Toisekseen voin kuljettaa tavaraa. Oli se aika koominen näky, kun sisareni kanssa siirrettiin pöytää - hän myös huonosti liikkuvana kantoi edellä ja minä pyörätuolissa kipittäen perässä!

Asiakkaat eivät ole kiinnittäneet MITÄÄN huomiota pyörätuoliini. Minusta se on hienoa, hyvin kasvatettua porukkaa - vaikka tuskin kukaan muukaan on tavannut pyörätuolissa istuvaa myyjää? Kotona joudun sitten vähän enemmän pinnistelemään, kun ei ole sitä tuolia, johon rojahtaa. On jaksettava sinnitellä kepeillä, tai yhdelläkin kävely onnistuu.

Näin sitä täällä edistytään. Kun on pakko. Tuntuu siltä, että kyllä tuo leikattu lonkka kestää ja kipu vähenee päivä päivältä - siinä auttaa Tramal ja Voltaren.

Mervi

Liikkumisen apuvälineet

Kaatumisen jälkeen on tullut hiukan varovaisuutta kävelyyn. Huomaan, että aika helposti tasapaino heittää. Ei pitäisi ollenkaan katsella ympärilleen, kun kävelee. Portaissa kulkemiseen on keskityttävä tosi huolellisesti.

Eilen päätin lähteä käymään Tarjoustalossa. Siellä on pitkät käytävät kuljettavana ja kun oli mielessä vaatteiden sovitus, niin ajattelin siirtyä pyörätuoliin. Autosta kauppaan kuljin kyynärsauvojen avulla ja sitten siirryin kaupan pyörätuoliin, joka olikin oikein mainio. Uusi pyörätuoli on helppo kelata, äänetön ja kevyt.

Oli mukava kauppareissu. Ei ollut mitään kiirettä, sillä istuen jaksan vaikka kuinka kauan shoppailla. Jotta sain käsiini ylätangoilla olevia puseroita, piti välillä nousta seisomaan, mutta sehän ei ole minulle ongelma nyt, kun saan varata molemmille jaloille.

Ainut hankaluus oli se, että pyörätuoliin ei saanut kyynärsauvoja mukaan, vaan ne piti jättää eteiseen. Sovituskoppiin mennessä olisin kepit tarvinnut, mutta nyt siirryin mitenkuten koppiin istumaan. Onneksi siellä oli kunnon istuin.

Ostoskori oli vähän hankalasti selän takana, enemmän vammainen ei olisi yksin tainnut selvitä.

Seurailin ihmisten reaktioita, joita ei kyllä juurikaan näkynyt. Ei minuun kiinnitetty kummemmin huomiota. Pari tuttua tuli vastaan, mutta he olivat kuin eivät olisi tuolia nähneetkään. Ehkä ihmiset ajattelevat, että en itse halua siitä puhua, joten eivät ottaneet puheeksi. Saattaa olla parempi niin.

Minua tuoli ei häirinnyt, koska siitä oli niin suuri apu. Ainoastaan kassalla tuntui vähän typerältä, kun olen alempana kuin muut.

Luulenpa, että pidän pyörätuolin, vaikka kuntoutuisin käveleväksikin, sillä kivuttomuutta tuskin tulee koskaan. Varalta. Isoissa tapahtumissa, esimerkiksi messuilla tai isoissa ostoskeskuksissa sen kanssa on paljon kivuttomampaa liikkua.

Yksi lopputarkastus

Viime viikolla kävin taas yhdessä lopputarkastuksessa. Nyt on leikkauksesta kulunut 4 kuukautta. Tammikuun lopussa laitettiin siis vasempaan lonkkaan neljäs proteesi. Edellinen leikkaus vuosi sitten epäonnistui.

Ensin kävin röntgenissä, jossa kuvattiin lonkka ja myös oikea polvi. Pyysin senkin kuvattavaksi, kun on niin paljon vaivannut. Polvesta lääkäri sanoi, että on kyllä kulunut, mutta vielä "käveltävä" joten sillä pitäisi jonkin aikaa vielä pärjätä. Kulumaa oli enemmänkin sivuosissa, jolloin taivuttelu, ylösnousu ja istumaan laskeutuminen ovat pahimmat. Oli lohdullista kuulla, ettei heti tarvitse ajatella seuraavaa proteesileikkausta.

Tyksissä on se hyvä puoli, että aina pääsee leikanneen lääkärin pakeille. Junnila totesi, että röntgenkuvista päätellen kaikki on hyvin, ainakin samalla lailla kuin viimeksi. Proteesi ei siis ole liikkunut paikaltaan, joten ainakin "alkanut" kiinnittyä. Jotenkin noin hän sanoi ja se vähän alkoi jälkikäteen hämmentää, niin ettei siis välttämättä ole vielä kunnolla kiinni? Mutta niinhän lääkärit ovat monesti todeneet ja nytkin hän totesi, ettei röntgenkuvista voi päätellä, onko proteesi kiinnittynyt.

No, joka tapauksessa, nyt sain luvan jättää kyynärsauvat pois ja alkaa kävellä ilman. Aluksi voi tietysti keventää yhdellä kepillä. Kiva, kiva. Pelkkä lupakin on kiva, mutta vielä kivampi olisi, jos pystyisi!

Kotona kuljen EDELLEEN pyörätuolilla - se on niin paljon helpompaa. Ulos lähtiessä jätän tuolin tietysti kotiin. Kovinkaan pitkää matkaa en jaksa kulkea kepeillä, väsy ja kipu tulee aika äkkiä. Aloitin kokopäiväisen työnteonkin kesäkuun alussa. Toki, jos olisin vieraalla töissä, olisin saanut jatkoa sairaslomaan, mutta yrittäjälle se ei ole mahdollista. (Tai olisi, jos olisi varaa jatkaa työntekijän palkkaamista, minulla ei.)

Nyt on pakko suunnitella päivä niin, että PÄÄSÄÄNTÖISESTI istuskelen. Siitä teen vain pieniä pyrähdyksiä järjestelläkseni myymälää tms. Asiakkaatkin joutuvat opettelemaan itsepalvelua - eikä sitä tarvitse sanoa, kyllä jokainen tajuaa, ettei kahdella kepillä kulkeva voi oikein paljon kanniskella...Sitä paitsi tämä organisointi on oikein tarpeellinen, koska minulla on isot tilaukset virkattuja koreja, joita en enää illalla ehtisikään tehdä.

Te, joilla on lonkkaleikkaus edessä, sydämeni pohjasta annan kokeneen neuvon: hyvissä ajoin kaikki ylimääräinen paino pois! Paljon helpompaa olisi liikkuminen ilman ylipainoa. Toisekseen lihasten vahvistaminen on tärkeää. Vaikka kuinka olisi proteesileikkaus onnistunut, mutta kun lihakset ovat läskiä, liikkuminen vaikeutuu. Olen kävelevä esimerkki siitä, että ylipainoisena ja huonokuntoisenakin lonkkaproteesileikkauksista selviää, mutta turhan vaikeaa se on!
Mervi