kuinka mones jälkitarkastus tää mahtoi olla?

Kävin siis Tyksissä. Ensin olin röntgenissä, otettiin lantiokuva seisten ja leikatusta lonkasta kuva makuulla. On se onnellista, että pääsen aina samalle, leikanneelle lääkärille.

Kuvissa kaikki oli hyvin, proteesi presiis samassa asennossa kuin ennenkin. Ei siis ole tod.näk. että olisi liikkunut eli irronnut. Kun kerroin, että joka askeleella ja aina kun liikutan lonkkaa, sieltä kuuluu "rahinaa", lääkäri kovin kummasteli moista. Totesi, että ei voi röntgenkuvista päätellä, jos sittenkin jokin osa olisi jäänyt vielä luutumatta.

Taas kuulin "teoria-asiaa" lonkkanivelestäni. Tekoaine on kuulemma hyvin kallista metallia, kolmea erilaista. Se on huokoista ainesta, josta kuulemma ihmisen luu "tykkää" niin paljon, että se oikein hakeutuu noihin huokosiin. Näin proteesi ja oma luu ovat kuin yhtä ainetta.

Niin, heti alkuun lääkäri ihmetteli sitä, että vielä kahdella kyynärsauvalla kuljen. Näytin konkreettisesti, että pystyn kyllä seisomaan koko painollani leikatun jalan varassa, kunhan saan toisesta jalasta vähän tukea. Sen sijaan aivan yksinään se ei kanna. Näytin millaista vaappumista kävelemiseni ilman sauvoja on ja hän  oli samaa mieltä kanssani, ettei niin voi ajatellakaan kävelevänsä.

Nyt ei auta kuin voimistellen vahvistaa leikatun puolen pakaralihaksia. Seisetessä jalkaa nostetaan suorana sivulle. Sitähän olen kyllä tehnyt, mutta huomaan kompensoivani heikkoja lihaksia muilla vahvemmilla lihaksilla, eli liike lähteekin kylkilihasten (taijokumuu?) auttamana.

No, jään odottelemaan oman terveyskeskukseni fysioterapiasta kutsua muutamalle käynnille. Siellä kartoitetaan tilanne ja he näyttävät minulle liikkeet, joilla yritän harjoittaa heikkoja lihaksiani paremmin tukemaan kävelyä. Sitä rääkkäystä odotellessa.....

mervi

Mukava lääkäri

Olin tänään terveyskeskuslääkärillä. Nuori nainen, vieras minulle. Meillä synkkasi oikein hyvin. Hän osasi puhua tarpeeksi nopeasti, saimme kaikki - monen monta erillistä - asiat käytyä läpi. Vaikka etenimme nopeasti, jäi silti sellainen olo, että huolellisesti lääkäri niihin paneutui.

Sain lähetteen röntgeniin polvesta, jonka päälle putosin. Toinen lähete kirjoitettiin fysioterapiaan - kiireellisenä. Kolmas lähete  moniin verikokeisiin. Ja vielä neljäs laihdutusleikkaukseen. No, ei noita tietysti ihan liukuhihnalta kirjoiteltu. Esim. laihdutusleikkauksesta olen saanut jo perusteellista infoa, joten lääkärin ei tarvinnut sitä selittää. Eikä lähetettä vielä valmiiksi saatu, ensin tarvitaan verikokeet ja muutakin seurantaa.

Kaksi reseptiä lähti mukaani. Olenkin kertonut syöväni Voltarenia, joka on vaihdettu apteekissa Diclomexiksi. Sittemmin apteekilla on ollut jotain toimitusvaikeuksia tuosta jälkimmäisestä ja Voltarenista taas ei saa Kela-korvausta, joten olen joutunut ottamaan kolmatta vaihtoehtoa. Hintaero kalliimman ja halvimman välillä on ollut lähes 20 euroa. Tuo uusin ja halvin ei mielestäni ole vaikuttanut ollenkaan samalla lailla.

Kysyin tätä asiaa lääkäriltä ja hän hiukan epäröi, mutta oli sitä mieltä, että kun lääkäri kirjoittaa reseptiin "ei vaihdeta" silloin alkuperäinen (Voltaren) on Kela-korvattava. Saas nähdä!

Kyllä tulee hyvä mieli, kun on hyvin palveltu! Vielä kun tietäisi, että seuraavalla kerralla on tämä sama mainio lääkäri, niin kyllä sitten kelpaisi....

Sekä että

Tänään vietiin sairaalasänky pois. Äkkiä se  vaan on 7 kuukautta mennyt, kuin siivillä...! Ensi yönä täytyy ottaa kunnon tujaus nukahtamislääkettä, muutoin on tiedossa levoton yö. Hamuilen olematonta apinapuuta ilmaa haroen ja ihan vaakasuorassa nukkuminen on outoa, kun on tottunut säätelemään pohjan mallia. Huoks!

En ole tainnut täällä kertoakaan, että putosin tuolilta. Juu-u sillai voi käydä! Työtuolini on sellainen, että pyörät sijaitsevat liian lähellä toisiaan ja tuoli muutenkin on kiikkerä ja kevyt. Kurkottelin lattialta jotain ja hupskeikkaa putosin. Onneksi ei ollut kukaan katsomassa kun raahauduin toisen tuolin lähelle. Sen avulla pääsin kuin pääsinkin ylös. Pahiten loukkaantui proteesipolvi. Ensin oli tietysti tosi kipeä, sitten tuntui helpottavan, mutta kyllä se vaan edelleen vihoittelee. Suoristaessa tuntuu pahiten. Paha pelkoni hiipii aina silloin tällöin mieleen - että proteesi olisi mennyt rikki. Eikai?

Perjantaina menen käymään tavallisella terveyskeskuslääkärillä ja asioita onkin kertynyt pitkä lista. Ehkäpä tuo polvi kuvataan, niin saan siitä rauhan - tai sitten alkaa vielä pahempi piina. Sitten pyydän lähetettä sinne fysioterapiaan ja lisää särkylääkettä. Ja muutama muukin asia vielä....

Tyksiin menen tieskuinkamonenteen jälkitarkastukseen kahden viikon päästä, 5.9. En tiedä, mitä siltä käynniltä odotan. Tulee, mitä on tullakseen.

Mervi

Yksi lopputarkastus

Viime viikolla kävin taas yhdessä lopputarkastuksessa. Nyt on leikkauksesta kulunut 4 kuukautta. Tammikuun lopussa laitettiin siis vasempaan lonkkaan neljäs proteesi. Edellinen leikkaus vuosi sitten epäonnistui.

Ensin kävin röntgenissä, jossa kuvattiin lonkka ja myös oikea polvi. Pyysin senkin kuvattavaksi, kun on niin paljon vaivannut. Polvesta lääkäri sanoi, että on kyllä kulunut, mutta vielä "käveltävä" joten sillä pitäisi jonkin aikaa vielä pärjätä. Kulumaa oli enemmänkin sivuosissa, jolloin taivuttelu, ylösnousu ja istumaan laskeutuminen ovat pahimmat. Oli lohdullista kuulla, ettei heti tarvitse ajatella seuraavaa proteesileikkausta.

Tyksissä on se hyvä puoli, että aina pääsee leikanneen lääkärin pakeille. Junnila totesi, että röntgenkuvista päätellen kaikki on hyvin, ainakin samalla lailla kuin viimeksi. Proteesi ei siis ole liikkunut paikaltaan, joten ainakin "alkanut" kiinnittyä. Jotenkin noin hän sanoi ja se vähän alkoi jälkikäteen hämmentää, niin ettei siis välttämättä ole vielä kunnolla kiinni? Mutta niinhän lääkärit ovat monesti todeneet ja nytkin hän totesi, ettei röntgenkuvista voi päätellä, onko proteesi kiinnittynyt.

No, joka tapauksessa, nyt sain luvan jättää kyynärsauvat pois ja alkaa kävellä ilman. Aluksi voi tietysti keventää yhdellä kepillä. Kiva, kiva. Pelkkä lupakin on kiva, mutta vielä kivampi olisi, jos pystyisi!

Kotona kuljen EDELLEEN pyörätuolilla - se on niin paljon helpompaa. Ulos lähtiessä jätän tuolin tietysti kotiin. Kovinkaan pitkää matkaa en jaksa kulkea kepeillä, väsy ja kipu tulee aika äkkiä. Aloitin kokopäiväisen työnteonkin kesäkuun alussa. Toki, jos olisin vieraalla töissä, olisin saanut jatkoa sairaslomaan, mutta yrittäjälle se ei ole mahdollista. (Tai olisi, jos olisi varaa jatkaa työntekijän palkkaamista, minulla ei.)

Nyt on pakko suunnitella päivä niin, että PÄÄSÄÄNTÖISESTI istuskelen. Siitä teen vain pieniä pyrähdyksiä järjestelläkseni myymälää tms. Asiakkaatkin joutuvat opettelemaan itsepalvelua - eikä sitä tarvitse sanoa, kyllä jokainen tajuaa, ettei kahdella kepillä kulkeva voi oikein paljon kanniskella...Sitä paitsi tämä organisointi on oikein tarpeellinen, koska minulla on isot tilaukset virkattuja koreja, joita en enää illalla ehtisikään tehdä.

Te, joilla on lonkkaleikkaus edessä, sydämeni pohjasta annan kokeneen neuvon: hyvissä ajoin kaikki ylimääräinen paino pois! Paljon helpompaa olisi liikkuminen ilman ylipainoa. Toisekseen lihasten vahvistaminen on tärkeää. Vaikka kuinka olisi proteesileikkaus onnistunut, mutta kun lihakset ovat läskiä, liikkuminen vaikeutuu. Olen kävelevä esimerkki siitä, että ylipainoisena ja huonokuntoisenakin lonkkaproteesileikkauksista selviää, mutta turhan vaikeaa se on!
Mervi