Ensimmäinen fysioterapia

Eihän tämä tokikaan ole minun ensimmäinen fysioterapiani, ei...olen elämässäni käynyt monessa ja erilaisissa fysioterapioissa. Mutta tällä erää. Terveyskeskuslääkäri laittoi pyynnöstäni lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan. Vaikka hän sen kiireellisenä laittoikin, meni kuitenkin useampi viikko, kunnes kutsu tuli.


Hoitaja - kutsuttakoon häntä nyt siksi - oli nuori, ehkä hiljattain valmistunut, en tiedä. Haastateltuaan tilanteestani hän käski pitkälleen. Taisi olla ensimmäinen liike, kun hän käski selinmakuulta loitontaa leikattua jalkaa ulospäin pitkin alustaa. Kun lähtöasento oli vartalon leveydellä, en saanut liikettä ollenkaan aikaiseksi. Hoitaja ei ollenkaan uskonut minua, kun sanoin, ettei se liiku siitä mihinkään. SEHÄN SE ONGELMA JUURI ONKIN!



Hän pyysi viereisessä huoneessa olevan ilmeisesti kokeneemman kollegan katsomaan. Yhdessä siinä ihmettelivät asiaa. Kun seisoin ja he katsoivat takaapäin, kysyivät onko minulla skolioosi. Ei ole. Kehoni on kuulemma koko lailla vino ja kiero ja mitä kaikkea. En epäile yhtään.

Olin muuten iloinen ja kerroinkin sen hoitajalle, että joku  - hän oli ensimmäinen - KOSKEE leikattuun jalkaan. Tähän asti on selvitty niin, että lääkäri vain katsoo röntgenkuvia, mutta ei koske, ei pyydä liikuttamaan tai mitään muutakaan.

Tähän en pysty - jalan loitonnukseen

Yhdessä nämä hoitajat katsoivat leikkauskertomuksen ja täydensin vielä omaa kertomustani sillä, että leikkauksessa oli ollut mukana lihasspesialisti ja että joku lihas oli istutettu eri paikkaan. Ja että joudun leikkauksen jälkeen kuulemma opettelemaan kävelemisen uudelleen. Kummaa vaan oli se, ettei kukaan silloin neuvonut, miten eri lailla kävellään...

Kun makasin kyljelläni pyysin hoitajaa kokeilemaan lonkkaniveltä. Sehän on pelkkä luu. Ei minkäänlaista lihasta tai mitään muutakaan kudosta ole luun päällä! Kovasti hämmästelivät moista puutosta. Se jäi epäselväksi, onko lihas siitä todella jossain muualla, vai onko se vain surkastunut tässä vajaan vuoden aikana. Niin tai näin, kovalla työllä saadaan joko lihas palautumaan tai sitten viereiset lihakset kompensoimaan puuttuvaa....

Sain mukaani kotiläksyksi kovin helpot liikkeet. Muutama liike, joita toistetaan päivittäin. Kaikki niistä tehdään makuultaan. Seuraavalla kerralla kuulemma vasta tulee liikkeet, jotka tehdään kaiteen äärellä.

Kuva lainattu sivulta http://www.kki.likes.fi/

On se vaan jännä juttu, miten sitä aliarvioi voimistelun, minä ainakin. Nuo liikkeet tuntuvat niin alkeellisilta, mutta kuitenkin vaikuttavat. Siinäpä se: jos sinun pyydetään tekemään jotain uskomatonta, ihmeellistä, uskot itsekin, että se auttaa. Mutta jos tarjottu apu on yksinkertainen ja helppo, sitä ajattelee, ettei tuosta voi olla apua.

Nyt minun pitää siis olla kärsivällinen ja sinnikäs. Joka päivä samat yksinkertaiset liikkeet. Seuraava käynti on kuukauden päästä.

Vesijumppaa

Tänään sen tein!
Otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin uimahalliin. Uskaltaisinko sanoa, että ihan ensimmäisen kerran elämässäni tunsin sellaista kihelmöintiä kehossani, että se vaatii päästä liikkeelle  -  ihan outo tunne. Tänään oli töistä vapaapäivä ja olin jokseenkin pirteä, eli hyvä päivä aloittaa kokeilu.

Kysyin heti ilmoittautumisessa apuvälineitä. Ja löytyihän niitä - lukkojen takaa. Vedenkestävä rollaattori ja suihkutuoli. Liukastumisen pelossa olen käyntiä siirtänyt ja siirtänyt, mutta hyvin meni kun varovasti liikuin.

En ui ollenkaan, sillä hartiat eivät tykkää siitä asennosta. Sen sijaan olen paikallani tangon vieressä ja teen jumppaliikkeitä, lähinnä itse oppimiani. Olen aivan varma, että tuosta olisi hyötyä, jos vaan viitsisi säännöllisesti lähteä. Vedessä kaikki liikkeet ovat niin paljon helpompia. Luulempa, että hukassa olevat lihaksetkin saattavat alkaa ilmaantua paikalle. Lonkkanivelen kohdalla tuntuu vain luinen nuppi, kaikki lihakset lienevät surkastuneet tai sitten kaikonneet jonnekin muualle. Niitä yritän etsiä.

Suosittelen!
Mervi

In English too?

Hello to all my readers outside Finland!
I can see from statistics that I have readers in Russia, USA, England (/Great Britain), Germany, France, Indonesia and many other countries. I often wonder who you are. Maybe Finns who have moved abroad? But if not, then I would be keen to know what is it that is interesting in my blog when you don't know the language. I doubt my amateurish pictures are delightful enough on their own. Though if there are readers out there who would be interested in short versions of my posts in English, it is possible. It would be nice if you left a comment.


Mervi

kuinka mones jälkitarkastus tää mahtoi olla?

Kävin siis Tyksissä. Ensin olin röntgenissä, otettiin lantiokuva seisten ja leikatusta lonkasta kuva makuulla. On se onnellista, että pääsen aina samalle, leikanneelle lääkärille.

Kuvissa kaikki oli hyvin, proteesi presiis samassa asennossa kuin ennenkin. Ei siis ole tod.näk. että olisi liikkunut eli irronnut. Kun kerroin, että joka askeleella ja aina kun liikutan lonkkaa, sieltä kuuluu "rahinaa", lääkäri kovin kummasteli moista. Totesi, että ei voi röntgenkuvista päätellä, jos sittenkin jokin osa olisi jäänyt vielä luutumatta.

Taas kuulin "teoria-asiaa" lonkkanivelestäni. Tekoaine on kuulemma hyvin kallista metallia, kolmea erilaista. Se on huokoista ainesta, josta kuulemma ihmisen luu "tykkää" niin paljon, että se oikein hakeutuu noihin huokosiin. Näin proteesi ja oma luu ovat kuin yhtä ainetta.

Niin, heti alkuun lääkäri ihmetteli sitä, että vielä kahdella kyynärsauvalla kuljen. Näytin konkreettisesti, että pystyn kyllä seisomaan koko painollani leikatun jalan varassa, kunhan saan toisesta jalasta vähän tukea. Sen sijaan aivan yksinään se ei kanna. Näytin millaista vaappumista kävelemiseni ilman sauvoja on ja hän  oli samaa mieltä kanssani, ettei niin voi ajatellakaan kävelevänsä.

Nyt ei auta kuin voimistellen vahvistaa leikatun puolen pakaralihaksia. Seisetessä jalkaa nostetaan suorana sivulle. Sitähän olen kyllä tehnyt, mutta huomaan kompensoivani heikkoja lihaksia muilla vahvemmilla lihaksilla, eli liike lähteekin kylkilihasten (taijokumuu?) auttamana.

No, jään odottelemaan oman terveyskeskukseni fysioterapiasta kutsua muutamalle käynnille. Siellä kartoitetaan tilanne ja he näyttävät minulle liikkeet, joilla yritän harjoittaa heikkoja lihaksiani paremmin tukemaan kävelyä. Sitä rääkkäystä odotellessa.....

mervi

Mukava lääkäri

Olin tänään terveyskeskuslääkärillä. Nuori nainen, vieras minulle. Meillä synkkasi oikein hyvin. Hän osasi puhua tarpeeksi nopeasti, saimme kaikki - monen monta erillistä - asiat käytyä läpi. Vaikka etenimme nopeasti, jäi silti sellainen olo, että huolellisesti lääkäri niihin paneutui.

Sain lähetteen röntgeniin polvesta, jonka päälle putosin. Toinen lähete kirjoitettiin fysioterapiaan - kiireellisenä. Kolmas lähete  moniin verikokeisiin. Ja vielä neljäs laihdutusleikkaukseen. No, ei noita tietysti ihan liukuhihnalta kirjoiteltu. Esim. laihdutusleikkauksesta olen saanut jo perusteellista infoa, joten lääkärin ei tarvinnut sitä selittää. Eikä lähetettä vielä valmiiksi saatu, ensin tarvitaan verikokeet ja muutakin seurantaa.

Kaksi reseptiä lähti mukaani. Olenkin kertonut syöväni Voltarenia, joka on vaihdettu apteekissa Diclomexiksi. Sittemmin apteekilla on ollut jotain toimitusvaikeuksia tuosta jälkimmäisestä ja Voltarenista taas ei saa Kela-korvausta, joten olen joutunut ottamaan kolmatta vaihtoehtoa. Hintaero kalliimman ja halvimman välillä on ollut lähes 20 euroa. Tuo uusin ja halvin ei mielestäni ole vaikuttanut ollenkaan samalla lailla.

Kysyin tätä asiaa lääkäriltä ja hän hiukan epäröi, mutta oli sitä mieltä, että kun lääkäri kirjoittaa reseptiin "ei vaihdeta" silloin alkuperäinen (Voltaren) on Kela-korvattava. Saas nähdä!

Kyllä tulee hyvä mieli, kun on hyvin palveltu! Vielä kun tietäisi, että seuraavalla kerralla on tämä sama mainio lääkäri, niin kyllä sitten kelpaisi....

Sekä että

Tänään vietiin sairaalasänky pois. Äkkiä se  vaan on 7 kuukautta mennyt, kuin siivillä...! Ensi yönä täytyy ottaa kunnon tujaus nukahtamislääkettä, muutoin on tiedossa levoton yö. Hamuilen olematonta apinapuuta ilmaa haroen ja ihan vaakasuorassa nukkuminen on outoa, kun on tottunut säätelemään pohjan mallia. Huoks!

En ole tainnut täällä kertoakaan, että putosin tuolilta. Juu-u sillai voi käydä! Työtuolini on sellainen, että pyörät sijaitsevat liian lähellä toisiaan ja tuoli muutenkin on kiikkerä ja kevyt. Kurkottelin lattialta jotain ja hupskeikkaa putosin. Onneksi ei ollut kukaan katsomassa kun raahauduin toisen tuolin lähelle. Sen avulla pääsin kuin pääsinkin ylös. Pahiten loukkaantui proteesipolvi. Ensin oli tietysti tosi kipeä, sitten tuntui helpottavan, mutta kyllä se vaan edelleen vihoittelee. Suoristaessa tuntuu pahiten. Paha pelkoni hiipii aina silloin tällöin mieleen - että proteesi olisi mennyt rikki. Eikai?

Perjantaina menen käymään tavallisella terveyskeskuslääkärillä ja asioita onkin kertynyt pitkä lista. Ehkäpä tuo polvi kuvataan, niin saan siitä rauhan - tai sitten alkaa vielä pahempi piina. Sitten pyydän lähetettä sinne fysioterapiaan ja lisää särkylääkettä. Ja muutama muukin asia vielä....

Tyksiin menen tieskuinkamonenteen jälkitarkastukseen kahden viikon päästä, 5.9. En tiedä, mitä siltä käynniltä odotan. Tulee, mitä on tullakseen.

Mervi

fysioterapeuttia tarvitaan

Ei tule kävelemisestä ilman keppejä mitään, ei tule ei...

Kovin innokkaasti en ole jumpannut, mutta yrittänyt pitää kiinni jokailtaisesta lyhyestä sessiosta. Käyn läpi muutaman liikkeen, joiden arvelen vahvistavan pakaralihasta. Eipä silti - olen huomannutkin selvää vahvistumista. Mutta se ei riitä.

Ollenkaan en kykene seisomaan yhdellä jalalla, siis sillä leikatulla. Toisella kyllä. Ilmeisesti lihakset ovat siis niin surkastuneet, että eivät anna tarpeeksi tukea.

Tänään soitin fysioterapiaan ja pyysin apua. Tarvitsen vielä lääkärin lähetteen. Mielestäni se on ihan turhaa ja vain niukkojen resurssien tuhlausta. Eihän se nuori lääkäri mitään tiedä minulle tehdyistä operaatioista. Selitän siis hänelle elämäni stoorin, kaikki ne 15 leikkausta ja kerron, mikä on ongelma. Sitten sanon, mitä tarvitsen ja hän kirjoittaa lähetteen. Yhtä hyvin olisin voinut mennä suoraan sinne fysioterapiaan ja siellä joku jumppari olisi kuunnellut saman tarinan ja osaisi kyllä neuvoa. No joojoo, eihän se noin mene, ei...

Odottelen siis ensin lääkäriaikaa ja sitten sen lähetteen lähettämistä ja sitten odottelen aikaa sieltä fysioterapiasta ja sitten pääsen "rääkättäväksi". Odotan sitä.