Viime viikonloppu meni murehtiessa. Tiedättehän - silloin kun on oikein paljon menemistä ja tekemistä, ei ehdi omia kipujaan mietiskellä. Mutta kun muu elämä seisahtuu, kaikki ikävät asiat tulevat mieleen.
Silloin tällöin olen tuntenut leikatussa lonkassa kipua ja nyt viikonloppuna se äityi erityisesti vaivaamaan. Kipu ei tunnu maatessa eikä istuessa, mutta siinä välissä kun vaihtaa asentoa, niin tuntuu...Olen jo lähes varma, että jotain siellä on mennyt rikki. Sitten kun tuollaisen ajatuksen päästää mieleensä, niin se valtaa koko pään, eikä sinne muuta mahdukaan.
Tänään oli pakko jo soittaa Tyksiin. Katsoin netistä, että ortopedian poliklinikka aukeaa klo 8 ja yritin silloin soittaa. Tiedättehän, "kaikki linjamme ovat juuri nyt...." . No viimein tärppäsi, paitsi että puheluun vastaaja sanoi: "soititte huonoon aikaan, kun ketään sairaanhoitajaa ei ole nyt paikalla..." Mistä minä voin tietää, mikä on huono tai hyvä aika? No, asia eteni sen verran, että hän lupasi viedä asian leikkaavan lääkärin hoitajalle ja minä jäin odottelemaan soittoa sieltä päin. Iltapäivällä sitten lääkäri soittikin. Kerroin vaivani ja hän oli heti asialla, pisteet siitä! Olisin päässyt heti, siltä istumalta, röntgeniin, paitsi että kotipaikkakunnan röntgen meni jo kiinni. Huomenaamulla sitten menen invataksilla kuvattavaksi. Sitten soitan osastolle ja kuulen tuomioni. Se taas ratkaisee aikas paljon!
1 kommentti:
Voi harmi, että tulee tuollaisia takaiskuja. Toivottavasti ei ole särkynyt mitään ettei taas tarvisi laikata! Pidän peukkuja sinulle, että kaikki menisi hyvin.
Lähetä kommentti