En ole pitkään aikaan tätä toista blogiani päivittänytkään. Kerronpa siis, että täällä sitä vielä kitkutellaan ja katsellaan "avaraa maailmaa" vain omien ikkunoiden kautta ja aika alhaalta käsin, pyörätuolista nimittäin.
Onneksi osasin suht hyvin tähän valmistautua, joten suht hyvin on myös mennyt. Tietysti asiaa auttaa se, että tämä tuskin jää pysyväksi tilaksi, vaan hetken päästä pääsen avarammille vesille tai laitumille, niinkuin sanotaan.
Mökkihöperyyden estämiseksi televisio ja erityisesti netti ovat hyvät olla olemassa. Ihan tuntuu, niinkuin olisi jonkun ihmisen tavannutkin, kun lukee blogeja tms. Puhelimessa puhun paljon. Saan lähes reaaliaikaiset tiedot putiikistani ja sekin lievittää ikävää.
En ole siis yhtään kävellyt, en edes keppien kanssa, puhumattakaan siitä Fordista! Sängystä nousen suoraan pyörätuoliin, sillä menen vessaan ja siirryn pytylle. Kelaillen menen pöydän ääreen ja istun edelleen pyörätuolissa. Taas takaisin sänkyyn, yhtään askelta en ota - vain pyörähdys siirtymiseen. Yhdellä jalalla seisominenkin tuntuu jo aika raskaalta.
Olen päätellyt, että ne vähäisetkin voimat tuosta ns. terveestä jalasta ovat liuenneet johonkin. Mutta. Kai lihasvoima pikkuhiljaa palaa sitten, kun taas alan jalkoja käyttää. Jälkitarkastukseen (vai lieko vain väliaikatarkastus) on aikaa enää vajaa kaksi viikkoa! Sitten kuulen, missä määrin saan alkaa varata leikatulle jalalle. Ehkäpä nousen pystyasentoon, otan kepit taas käyttöön ja alan opetella kävelemistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti