Ei vielä sittenkään....

Alan olla jo jokseenkin kunnossa.
Leikattu jalka kestää astua - puolet painosta on lupa. Ajan autoa ja ulkona kävelen kyynärsauvoilla. Sisällä kelaan pyörätuolilla.

Tuli tunne, että voisin luopua jo sairaalasängystä. Kokeilin omaa sänkyäni, mutta ei, keskellä yötä piti muuttaa takaisin. Onneksi en ollut vielä tilannut apuvälinelainaamon miehiä hakemaan...

Oikeastaan kaikkein kipeimmin leikattuun lonkkaan ottaakin kyljellään makuu, sekä leikatulla että toisella kyljellä. Ei löydy sopivaa asentoa. Selällään nukkuminen taas edellyttää, että saa sängyn yläpään nostettua hiukan ylöspäin.

Olen jo ottanut takaisin normipuuhiani. Täytän ja tyhjennän pesukoneen, mutta mieheni laittaa puhtaat pyykit paikoilleen, kun en saa niitä kuljetettua. Siivoaminenkin sujuu jo aika hyvin (siis sujuisi, jos viitsisi). Paljon, paljon helpottaa, kun jalalle voi astua. Ihmettelen kyllä niitä potilaita, jotka pärjäävät yksin kotona. Vai pärjäävätkö? Itse olen tarvinnut tosi paljon mieheni apua. Tässä on rouvalle peti valmiiksi petattuna. Ihanan tuoksuisilla, ulkona kuivatetuilla lakanoilla. Nuuuh!

Suosittelen lonkkaleikatuille sairaalasängyn tilaamista kotiin.

Kävin kokeilemassa työntekoakin. Tosi kivaa, mutta jälkeenpäin tulin kyllä kovin kipeäksi. Ilta meni petissä asentoa koko ajan vaihtaessa. Kipu ei kylläkään ollut varsinaisesti leikkausalueella vaan "yltympäriinsä". Taisi siis johtua liikkumiseen tottumattomista lihaksista. Joka ikinen lihas ja nivel ja luu särki, ei auttanut lisälääkitys eikä mikään. Aamulla sensijaan olin jo taas entisellään.

Mutta on se vaan tuo pyörätuoli hyvä keksintö. Ihana on kovan kävelyurakan jälkeen laskeutua istumaan ja huristella helposti liikkeelle. Välillä kyllä tuntuu, että koko keho on jumiutunut istuma-asentoon. Pitääpä ottaa useammin tuollaisia pyrähdyksiä, kun kesäkuussa pitäisi olla jo työkunnossa ja kyetä olemaan 6 tuntia putkeen asiakaspalvelussa.