Nyt on leikkauksesta kulunut 5 kuukautta, eikä vaan vielä näy toipumiselle loppua!
Monta kertaa olen jo todennut, ettei tästä odottelemalla tule mitään - pitäisi ryhtyä tositoimiin! Putiikkini muuttaminen paikasta toiseen antanee tarpeeksi lisäpotkua. Kun oikein tajusin sen, että nyt pitäisi pystyä siirtämään suunnaton määrä tavaraa paikasta toiseen, pakkaamaan ja purkamaan, tyhjäämään ja täyttämään hyllyjä, totesin, että on alettava treenaamaan. Pakotin itseni jumppaan. Ensin seisoen leikatun jalan taivutusta taakse ja sivulle. Paljon se sattuu, mutta ehkä kerta kerralta vähemmän. Kipu ei tule nivelestä, vaan lihaksista, joten ei sen väliä.
Lääkärihän sanoi leikkauksen jälkeen, että joku lihas, en muista nimeä, on siirretty paikastaan toiseen. Tällä toimenpiteellä piti saada ontuminen loppumaan. Lääkäri vielä lisäsi, että tuon takia joudun opettelemaan kävelyn uudestaan. Siis OPETTELEMAAN, eikä odottamaan sen muuttumista.
Seisten tehtyjen liikkeiden jälkeen meneen pitkälleen ja teen siinä lisää. Kylkimakuulta nostan leikattua jalkaa ylös. Oho, ei kylläkään onnistu jalka suorana. Sitten seuraavaksi vatsamakuulle ja taas jalan nostoa. Kaikki nämä liikkeet tuntuvat pakaralihaksessa. Ai,ai, kun tekee makeaa...
Tiedän, että tämä on vielä puutteellista, mutta riittävää näin alkuun. Lisäksi harjoittelen pikkuhiljaa kävelemistä ilman keppejä. Ei, ei se ole kävelemistä, vaan hyppelyä. Ja typerännäköistä sellaista. Mutta näyttää tehoavan sekin.
Vaikka kotona vielä laskeudun pyörätuoliin ja huristelen sen kanssa eteenpäin, niin putiikissa työskennellessäni tyydyn jo yhteen kyynärsauvaan. Sekin käy päivä päivältä kivuttomammin. Etuna on se, että saan toisella kädellä kannettua tavaraa.
Usein minulta kysytään, että vieläkö särkee? En tiedä. Syön aivan saman määrän lääkkeitä kuin ennen leikkaustakin ja särkyä on harvoin, vain isomman urakan jälkeen. Mutta molemmat jalat on kyllä kipeät. Siis sattuvat kävellessä. Särky ja sattuminen on nääs eri asia. Tänään sisareni huomautti huolestuneen näköisenä, että leikattu jalka on aivan eri värinen kuin toinen, se on kuulemma sinipunainen ja vähän mustakin kai. Tunnustellessa se tuntuukin kylmältä, ehkä siis vain jotain verenkierrollisia ongelmia vielä?
Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta muista sinä, joka olet ehkä menossa lonkkaleikkaukseen, että minun tilanteeni on vaikeampi kuin yleensä. Tähän lonkkaanhan laitettiin proteesi neljännen kerran samoille sijoille. Jos sinä olet menossa ensimmäistä kertaa leikkaukseen, niin lohdutan sinua, että silloin toipuminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Ensimmäinen kerta on ihan iisiä! Toinen jo vaikeampaa ja kolmas, neljäs ihan kamalaa. Mutta niistä selviää!
Mervi
2 kommenttia:
Leikkaukset on aina suuria juttuja ja niistä toipuminen vie aikansa.
Kuntoutus on hyvä juttu,aloittele vaan hitahasti, muutama toisto ja sitten huili.Kyllähän sie nää osaat.
Mie sain ennen paljon kuntoutusta, kaksi-kolme kertaa vuodessa kävin Ortonissa kuntoutuksessa, oli fysioterapiat, vesiterapiat ym. Mutta kun pääsin eläkkeelle kaksi vuotta sitten loppui kuntoutukset siihen.
En enää ole kuulema keskussairaalan kirjoissa ja eläkeläisenä joudun itse maksamaan kuntoutukset, no eipä tälläisestä pienestä eläkkeestä niitä makseta.
Yksikseni koittelen sitten jumpata ja liikkua kykyni mukaan.
Onnea siun uudelle puodille.
Koso-täti: Näin se menee. Olin vielä töissä, kun pääsin viimeiselle Kelan kurssilleni. Mutta kun kurssin aikana jäin eläkkeelle, se keskeytettiin, en saanut käydä edes loppuun! Todellakin - eläkeläistä ei enää kannata kuntouttaa, vaikkei ikääkään olisi vielä ihan hirveästi.
Lähetä kommentti