Olen erittäin huono pitämään lääkkeeni ja reseptit järjestyksessä. Aina pääsee joku loppumaan ja reseptit on tyhjiä tai vanhentuneita!
Nyt pääsi Arthryl loppumaan. En ole käyttänyt vähään aikaan. Tällä viikolla on jalat olleet ihan kamalan kipeät. Polvet särkee. Ensin ajattelin, että se on tämä surkea ilma, matalapaine ja kaikkea.
Ehkäpä tuo glugosamiini on sittenkin vaikuttava lääke, ehkä siitä on oikeasti hyötyä. Tai käänteisesti: jos sitä ei käytä, sen puuttumisen huomaa. Asia ratkeaa, kunhan saan vanhentuneen reseptin uusittua. Tietysti lääkettä pitää syödä vähän aikaa ja sitten vasta voi sanoa, vaikuttaako se.
Voi kyllä olla, että sitten onkin jo sateet menneet ja taaskaan en tiedä, vaikuttaako Arthryl vai ei. Luulen niin.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Edistystä
Näköjään se on vain pakko, joka saa meikäläisen yrittämään!
Olen ollut täysin riippuvainen lähipiirin ystävällisestä avusta, kun putiikkini muutettiin kadulta toiselle. Se kiukuttaa suunnattomasti, kun ei voi itse tehdä mitä haluaisi. Aivan ylivoimaisiin ponnistuksiin olen kuitenkin ryhtynyt, kun kellon ympäri olen - jos ei muuta niin - töitä "valvonut".
Nyt vaihdoin niin päin, että pyörätuoli on liikkeessä ja kotona kävelen kyynärsauvojen kanssa. Uudessa liikkehuoneistossa on niin leveät käytävät, että siellä onnistuu pyörätuolilla huristelu. Jalat eivät väsy yhtä paljon, eikä ole paino nivelillä. Toisekseen voin kuljettaa tavaraa. Oli se aika koominen näky, kun sisareni kanssa siirrettiin pöytää - hän myös huonosti liikkuvana kantoi edellä ja minä pyörätuolissa kipittäen perässä!
Asiakkaat eivät ole kiinnittäneet MITÄÄN huomiota pyörätuoliini. Minusta se on hienoa, hyvin kasvatettua porukkaa - vaikka tuskin kukaan muukaan on tavannut pyörätuolissa istuvaa myyjää? Kotona joudun sitten vähän enemmän pinnistelemään, kun ei ole sitä tuolia, johon rojahtaa. On jaksettava sinnitellä kepeillä, tai yhdelläkin kävely onnistuu.
Näin sitä täällä edistytään. Kun on pakko. Tuntuu siltä, että kyllä tuo leikattu lonkka kestää ja kipu vähenee päivä päivältä - siinä auttaa Tramal ja Voltaren.
Mervi
Olen ollut täysin riippuvainen lähipiirin ystävällisestä avusta, kun putiikkini muutettiin kadulta toiselle. Se kiukuttaa suunnattomasti, kun ei voi itse tehdä mitä haluaisi. Aivan ylivoimaisiin ponnistuksiin olen kuitenkin ryhtynyt, kun kellon ympäri olen - jos ei muuta niin - töitä "valvonut".
Nyt vaihdoin niin päin, että pyörätuoli on liikkeessä ja kotona kävelen kyynärsauvojen kanssa. Uudessa liikkehuoneistossa on niin leveät käytävät, että siellä onnistuu pyörätuolilla huristelu. Jalat eivät väsy yhtä paljon, eikä ole paino nivelillä. Toisekseen voin kuljettaa tavaraa. Oli se aika koominen näky, kun sisareni kanssa siirrettiin pöytää - hän myös huonosti liikkuvana kantoi edellä ja minä pyörätuolissa kipittäen perässä!
Asiakkaat eivät ole kiinnittäneet MITÄÄN huomiota pyörätuoliini. Minusta se on hienoa, hyvin kasvatettua porukkaa - vaikka tuskin kukaan muukaan on tavannut pyörätuolissa istuvaa myyjää? Kotona joudun sitten vähän enemmän pinnistelemään, kun ei ole sitä tuolia, johon rojahtaa. On jaksettava sinnitellä kepeillä, tai yhdelläkin kävely onnistuu.
Näin sitä täällä edistytään. Kun on pakko. Tuntuu siltä, että kyllä tuo leikattu lonkka kestää ja kipu vähenee päivä päivältä - siinä auttaa Tramal ja Voltaren.
Mervi
lauantai 30. kesäkuuta 2012
Ei parane kunto odottelemalla, ei...
Nyt on leikkauksesta kulunut 5 kuukautta, eikä vaan vielä näy toipumiselle loppua!
Monta kertaa olen jo todennut, ettei tästä odottelemalla tule mitään - pitäisi ryhtyä tositoimiin! Putiikkini muuttaminen paikasta toiseen antanee tarpeeksi lisäpotkua. Kun oikein tajusin sen, että nyt pitäisi pystyä siirtämään suunnaton määrä tavaraa paikasta toiseen, pakkaamaan ja purkamaan, tyhjäämään ja täyttämään hyllyjä, totesin, että on alettava treenaamaan. Pakotin itseni jumppaan. Ensin seisoen leikatun jalan taivutusta taakse ja sivulle. Paljon se sattuu, mutta ehkä kerta kerralta vähemmän. Kipu ei tule nivelestä, vaan lihaksista, joten ei sen väliä.
Lääkärihän sanoi leikkauksen jälkeen, että joku lihas, en muista nimeä, on siirretty paikastaan toiseen. Tällä toimenpiteellä piti saada ontuminen loppumaan. Lääkäri vielä lisäsi, että tuon takia joudun opettelemaan kävelyn uudestaan. Siis OPETTELEMAAN, eikä odottamaan sen muuttumista.
Seisten tehtyjen liikkeiden jälkeen meneen pitkälleen ja teen siinä lisää. Kylkimakuulta nostan leikattua jalkaa ylös. Oho, ei kylläkään onnistu jalka suorana. Sitten seuraavaksi vatsamakuulle ja taas jalan nostoa. Kaikki nämä liikkeet tuntuvat pakaralihaksessa. Ai,ai, kun tekee makeaa...
Tiedän, että tämä on vielä puutteellista, mutta riittävää näin alkuun. Lisäksi harjoittelen pikkuhiljaa kävelemistä ilman keppejä. Ei, ei se ole kävelemistä, vaan hyppelyä. Ja typerännäköistä sellaista. Mutta näyttää tehoavan sekin.
Vaikka kotona vielä laskeudun pyörätuoliin ja huristelen sen kanssa eteenpäin, niin putiikissa työskennellessäni tyydyn jo yhteen kyynärsauvaan. Sekin käy päivä päivältä kivuttomammin. Etuna on se, että saan toisella kädellä kannettua tavaraa.
Usein minulta kysytään, että vieläkö särkee? En tiedä. Syön aivan saman määrän lääkkeitä kuin ennen leikkaustakin ja särkyä on harvoin, vain isomman urakan jälkeen. Mutta molemmat jalat on kyllä kipeät. Siis sattuvat kävellessä. Särky ja sattuminen on nääs eri asia. Tänään sisareni huomautti huolestuneen näköisenä, että leikattu jalka on aivan eri värinen kuin toinen, se on kuulemma sinipunainen ja vähän mustakin kai. Tunnustellessa se tuntuukin kylmältä, ehkä siis vain jotain verenkierrollisia ongelmia vielä?
Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta muista sinä, joka olet ehkä menossa lonkkaleikkaukseen, että minun tilanteeni on vaikeampi kuin yleensä. Tähän lonkkaanhan laitettiin proteesi neljännen kerran samoille sijoille. Jos sinä olet menossa ensimmäistä kertaa leikkaukseen, niin lohdutan sinua, että silloin toipuminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Ensimmäinen kerta on ihan iisiä! Toinen jo vaikeampaa ja kolmas, neljäs ihan kamalaa. Mutta niistä selviää!
Mervi
Monta kertaa olen jo todennut, ettei tästä odottelemalla tule mitään - pitäisi ryhtyä tositoimiin! Putiikkini muuttaminen paikasta toiseen antanee tarpeeksi lisäpotkua. Kun oikein tajusin sen, että nyt pitäisi pystyä siirtämään suunnaton määrä tavaraa paikasta toiseen, pakkaamaan ja purkamaan, tyhjäämään ja täyttämään hyllyjä, totesin, että on alettava treenaamaan. Pakotin itseni jumppaan. Ensin seisoen leikatun jalan taivutusta taakse ja sivulle. Paljon se sattuu, mutta ehkä kerta kerralta vähemmän. Kipu ei tule nivelestä, vaan lihaksista, joten ei sen väliä.
Lääkärihän sanoi leikkauksen jälkeen, että joku lihas, en muista nimeä, on siirretty paikastaan toiseen. Tällä toimenpiteellä piti saada ontuminen loppumaan. Lääkäri vielä lisäsi, että tuon takia joudun opettelemaan kävelyn uudestaan. Siis OPETTELEMAAN, eikä odottamaan sen muuttumista.
Seisten tehtyjen liikkeiden jälkeen meneen pitkälleen ja teen siinä lisää. Kylkimakuulta nostan leikattua jalkaa ylös. Oho, ei kylläkään onnistu jalka suorana. Sitten seuraavaksi vatsamakuulle ja taas jalan nostoa. Kaikki nämä liikkeet tuntuvat pakaralihaksessa. Ai,ai, kun tekee makeaa...
Tiedän, että tämä on vielä puutteellista, mutta riittävää näin alkuun. Lisäksi harjoittelen pikkuhiljaa kävelemistä ilman keppejä. Ei, ei se ole kävelemistä, vaan hyppelyä. Ja typerännäköistä sellaista. Mutta näyttää tehoavan sekin.
Vaikka kotona vielä laskeudun pyörätuoliin ja huristelen sen kanssa eteenpäin, niin putiikissa työskennellessäni tyydyn jo yhteen kyynärsauvaan. Sekin käy päivä päivältä kivuttomammin. Etuna on se, että saan toisella kädellä kannettua tavaraa.
Usein minulta kysytään, että vieläkö särkee? En tiedä. Syön aivan saman määrän lääkkeitä kuin ennen leikkaustakin ja särkyä on harvoin, vain isomman urakan jälkeen. Mutta molemmat jalat on kyllä kipeät. Siis sattuvat kävellessä. Särky ja sattuminen on nääs eri asia. Tänään sisareni huomautti huolestuneen näköisenä, että leikattu jalka on aivan eri värinen kuin toinen, se on kuulemma sinipunainen ja vähän mustakin kai. Tunnustellessa se tuntuukin kylmältä, ehkä siis vain jotain verenkierrollisia ongelmia vielä?
Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta muista sinä, joka olet ehkä menossa lonkkaleikkaukseen, että minun tilanteeni on vaikeampi kuin yleensä. Tähän lonkkaanhan laitettiin proteesi neljännen kerran samoille sijoille. Jos sinä olet menossa ensimmäistä kertaa leikkaukseen, niin lohdutan sinua, että silloin toipuminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Ensimmäinen kerta on ihan iisiä! Toinen jo vaikeampaa ja kolmas, neljäs ihan kamalaa. Mutta niistä selviää!
Mervi
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Liikkumisen apuvälineet
Kaatumisen jälkeen on tullut hiukan varovaisuutta kävelyyn. Huomaan, että aika helposti tasapaino heittää. Ei pitäisi ollenkaan katsella ympärilleen, kun kävelee. Portaissa kulkemiseen on keskityttävä tosi huolellisesti.
Eilen päätin lähteä käymään Tarjoustalossa. Siellä on pitkät käytävät kuljettavana ja kun oli mielessä vaatteiden sovitus, niin ajattelin siirtyä pyörätuoliin. Autosta kauppaan kuljin kyynärsauvojen avulla ja sitten siirryin kaupan pyörätuoliin, joka olikin oikein mainio. Uusi pyörätuoli on helppo kelata, äänetön ja kevyt.
Oli mukava kauppareissu. Ei ollut mitään kiirettä, sillä istuen jaksan vaikka kuinka kauan shoppailla. Jotta sain käsiini ylätangoilla olevia puseroita, piti välillä nousta seisomaan, mutta sehän ei ole minulle ongelma nyt, kun saan varata molemmille jaloille.
Ainut hankaluus oli se, että pyörätuoliin ei saanut kyynärsauvoja mukaan, vaan ne piti jättää eteiseen. Sovituskoppiin mennessä olisin kepit tarvinnut, mutta nyt siirryin mitenkuten koppiin istumaan. Onneksi siellä oli kunnon istuin.
Ostoskori oli vähän hankalasti selän takana, enemmän vammainen ei olisi yksin tainnut selvitä.
Seurailin ihmisten reaktioita, joita ei kyllä juurikaan näkynyt. Ei minuun kiinnitetty kummemmin huomiota. Pari tuttua tuli vastaan, mutta he olivat kuin eivät olisi tuolia nähneetkään. Ehkä ihmiset ajattelevat, että en itse halua siitä puhua, joten eivät ottaneet puheeksi. Saattaa olla parempi niin.
Minua tuoli ei häirinnyt, koska siitä oli niin suuri apu. Ainoastaan kassalla tuntui vähän typerältä, kun olen alempana kuin muut.
Luulenpa, että pidän pyörätuolin, vaikka kuntoutuisin käveleväksikin, sillä kivuttomuutta tuskin tulee koskaan. Varalta. Isoissa tapahtumissa, esimerkiksi messuilla tai isoissa ostoskeskuksissa sen kanssa on paljon kivuttomampaa liikkua.
Eilen päätin lähteä käymään Tarjoustalossa. Siellä on pitkät käytävät kuljettavana ja kun oli mielessä vaatteiden sovitus, niin ajattelin siirtyä pyörätuoliin. Autosta kauppaan kuljin kyynärsauvojen avulla ja sitten siirryin kaupan pyörätuoliin, joka olikin oikein mainio. Uusi pyörätuoli on helppo kelata, äänetön ja kevyt.
Oli mukava kauppareissu. Ei ollut mitään kiirettä, sillä istuen jaksan vaikka kuinka kauan shoppailla. Jotta sain käsiini ylätangoilla olevia puseroita, piti välillä nousta seisomaan, mutta sehän ei ole minulle ongelma nyt, kun saan varata molemmille jaloille.
Ainut hankaluus oli se, että pyörätuoliin ei saanut kyynärsauvoja mukaan, vaan ne piti jättää eteiseen. Sovituskoppiin mennessä olisin kepit tarvinnut, mutta nyt siirryin mitenkuten koppiin istumaan. Onneksi siellä oli kunnon istuin.
Ostoskori oli vähän hankalasti selän takana, enemmän vammainen ei olisi yksin tainnut selvitä.
Seurailin ihmisten reaktioita, joita ei kyllä juurikaan näkynyt. Ei minuun kiinnitetty kummemmin huomiota. Pari tuttua tuli vastaan, mutta he olivat kuin eivät olisi tuolia nähneetkään. Ehkä ihmiset ajattelevat, että en itse halua siitä puhua, joten eivät ottaneet puheeksi. Saattaa olla parempi niin.
Minua tuoli ei häirinnyt, koska siitä oli niin suuri apu. Ainoastaan kassalla tuntui vähän typerältä, kun olen alempana kuin muut.
Luulenpa, että pidän pyörätuolin, vaikka kuntoutuisin käveleväksikin, sillä kivuttomuutta tuskin tulee koskaan. Varalta. Isoissa tapahtumissa, esimerkiksi messuilla tai isoissa ostoskeskuksissa sen kanssa on paljon kivuttomampaa liikkua.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Kaatua ei saa
Vahinko ei tule kello kaulassa. Aina sitä ei voi millään estää. Eilinen kaatuminen oli kyllä aivan turha. Laitoin aamulla työkengät, joita hiukan arvelin liian väljiksi. Niin sitten kävikin, sotkeuduin kenkiini ja kaaduin pitkin pituuttani juuri leikatun lonkan kyljelle. Olin liikkeellä vain yhdellä kepillä ja keskityin keskusteluun enkä jalkoihini.
Pääni löin seinään ja vasen käsi tuli mielettömän kipeäksi, mutta ei siitä luita rikkoontunut. Aamulla oli olo kuin tiejyrän alle jääneellä, mutta pikkuhiljaa jää vain pelko jäljelle. Mitä tapahtui keinonivelelle? Ehkä tässä tapauksessa voi sanoa, että onneksi on tuota pehmikettä kehossa! Ja se, että käsi kipeytyi, kertonee siitä, että lonkka ehkä säästyi täräykseltä.
En voi tietenkään mitään sille, että vähän väliä "kuulostelen" lonkkaa, että miltä se tuntuu. Sattuu, ei satu, sattuu...no, ainahan se sattuu. Ehkei tavallista enempää?
Keinonivelen saanut ei saa kaatua. Onkohan alkanut päästä heittää?
Pääni löin seinään ja vasen käsi tuli mielettömän kipeäksi, mutta ei siitä luita rikkoontunut. Aamulla oli olo kuin tiejyrän alle jääneellä, mutta pikkuhiljaa jää vain pelko jäljelle. Mitä tapahtui keinonivelelle? Ehkä tässä tapauksessa voi sanoa, että onneksi on tuota pehmikettä kehossa! Ja se, että käsi kipeytyi, kertonee siitä, että lonkka ehkä säästyi täräykseltä.
En voi tietenkään mitään sille, että vähän väliä "kuulostelen" lonkkaa, että miltä se tuntuu. Sattuu, ei satu, sattuu...no, ainahan se sattuu. Ehkei tavallista enempää?
Keinonivelen saanut ei saa kaatua. Onkohan alkanut päästä heittää?
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Epikriisi
Epikriisi = hoidon päätyttyä laadittu selostus taudin kulusta ja hoidosta. Tänään tuli sellainen postissa. Tämänkertainen on laadittu 30.5.2012 poliklinikkakäynnin jälkeen.
Potilas tulee sovittuun kontrolliin. Potilaalla 3,5 kuukautta sitten laitettu Trabecular puoliaugmentti ja kraniaalinen augmentti ja Trabecular-kuppi. Muutamia lonkkarevisioita tehty. Lonkka tuntunut varsin hyvältä. Tuntunut selvästi paremmalta mitä ensimmäisen revision jälkeen. Rtg-kuvassa kupin ja augmentin asennoissa mitään muutoksia ei ole tapahtunut ja tämän suhteen tilanne hyvä.
Nyt saa alkaa varaamaan vasemmalle jalalle. Alkuun luonnollisesti vähintään yksi keppi tukena ja sitten kun lonkka tuntuu hyvältä, niin saa jättää viimeisenkin kepin pois. Otetaan potilas vielä kontrolliin syyskuussa 2012, jolloin edeltävästi lantio-rtg.
Dg: T84.0 Itineratio pars acetabuli coxae l.sin., status post oper.
Näillä mennään.
Eilen illalla unta odotellessa aloin oikein jumpata lonkan lihaksia. Juujuu, tiedän...olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten! Hyvältä tuntui ja antaa uskoa, kun pikkuhiljaa löytyy "uusia" lihaksia.
Potilas tulee sovittuun kontrolliin. Potilaalla 3,5 kuukautta sitten laitettu Trabecular puoliaugmentti ja kraniaalinen augmentti ja Trabecular-kuppi. Muutamia lonkkarevisioita tehty. Lonkka tuntunut varsin hyvältä. Tuntunut selvästi paremmalta mitä ensimmäisen revision jälkeen. Rtg-kuvassa kupin ja augmentin asennoissa mitään muutoksia ei ole tapahtunut ja tämän suhteen tilanne hyvä.
Nyt saa alkaa varaamaan vasemmalle jalalle. Alkuun luonnollisesti vähintään yksi keppi tukena ja sitten kun lonkka tuntuu hyvältä, niin saa jättää viimeisenkin kepin pois. Otetaan potilas vielä kontrolliin syyskuussa 2012, jolloin edeltävästi lantio-rtg.
Dg: T84.0 Itineratio pars acetabuli coxae l.sin., status post oper.
Näillä mennään.
Eilen illalla unta odotellessa aloin oikein jumpata lonkan lihaksia. Juujuu, tiedän...olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten! Hyvältä tuntui ja antaa uskoa, kun pikkuhiljaa löytyy "uusia" lihaksia.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
lonkkaproteesista metallipölyä?
Aikaisemmin kirjoitinkin kuulemastani jutusta raskasmetalleista lonkkaproteeseissa.
Käydessäni jälkitarkastuksessa kysyin tätä leikanneelta lääkäriltä. Hän tiesi mediassa käydystä keskustelusta ja kertoi, että kyse on sellaisesta proteesista, jossa on metallipinta metallia vasten. Silloin näiden pintojen hankauksessa syntyy vaarallista metallipölyä, joka syövyttää omaa luukudosta.
Lääkärini lohdutti, että minulle ei ole laitettu tuollaista proteesia. Omissani on metalli muovia vasten. Muistan kyllä edellisessä korjausleikkauksessa mainitun, että muoviosa oli niin kulunut, että siellä oli tapahtunut juuri tuota ei-toivottua syöpymisreaktiota.
Toisekseen, ei tuosta jutusta kannata huolestua sikäli, että kaikki ne joille tuollainen epäonninen proteesimalli on laitettu, on kutsuttu tarkastukseen. Kenenkään ei tarvitse siis olla epätietoisuudessa.
Käydessäni jälkitarkastuksessa kysyin tätä leikanneelta lääkäriltä. Hän tiesi mediassa käydystä keskustelusta ja kertoi, että kyse on sellaisesta proteesista, jossa on metallipinta metallia vasten. Silloin näiden pintojen hankauksessa syntyy vaarallista metallipölyä, joka syövyttää omaa luukudosta.
Lääkärini lohdutti, että minulle ei ole laitettu tuollaista proteesia. Omissani on metalli muovia vasten. Muistan kyllä edellisessä korjausleikkauksessa mainitun, että muoviosa oli niin kulunut, että siellä oli tapahtunut juuri tuota ei-toivottua syöpymisreaktiota.
Toisekseen, ei tuosta jutusta kannata huolestua sikäli, että kaikki ne joille tuollainen epäonninen proteesimalli on laitettu, on kutsuttu tarkastukseen. Kenenkään ei tarvitse siis olla epätietoisuudessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)