apuvälineitä

Lonkkaleikkauksen jälkeen on yleensä kiellettyä liika kumarteleminen, kiertoliikkeet ja yleensä sellaiset liikkeet, missä lonkka joutuu yli 90 asteen kulmaan. No, minun tapauksessani, joka ei ole "yleensä" vaan erityisen hankala uusinnan uusintaleikkaus, on oltava vielä varovaisempi.

Arkipäivästä selviämiseen tarvitaan siis apuvälineitä. Tarttumapihdit on yksi niistä.

En tulisi toimeen ilman näitä. Näillä saa nostettua tavarat lattialta. Tai liian ylhäällä olevat tavarat. Voi auttaa myös pukeutumisessa: housujen nostaminen lattialta on liian vaarallista ilman apuvälinettä!

Tarttumapihdeissä on myös magneetti, joten sillä saa pienet nuppineulatkin ylös lattialta.

Tarttumapihdit saa terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta. Kun menet sairaalaan leikkaukseen, ohjeissa sanotaan, että mukaan pitää ottaa tarttumapihdit. Ovat kyllä mainiot sängyssä maatessakin. Näillä saa oiottua peitettä, nostettua pudonneen tyynyn jne. Yleensähän kaikki putoaa lattialle juuri silloin kun itse olet pääsemättömissä! Toisaalta - kun joku putoaa, olet väärässä paikassa ja tarttumapihdit on toisaalla. Niitä pitäisi olla useita, joka huoneessa omansa!

Sairaalasänky

Niinkuin olen kertonut, minulle tuotiin sairaalasänky kotiin. Siitä on ollut suunnaton apu ja ilo. Mikään hieno sisustuselementti se ei kylläkään ole, vaikka tilaa viekin! Keskellä olohuonetta - paraatipaikalla... Avulias mieheni vielä nosti telkkaria vähän ylöspäin, niin on parempi yhteys siihen. Ainut ongelma on tavaran säilytys sängyn vieressä. Tavoitteena on ommella pussukat roikkumaan sängyn laidalta. Niihin saisi sujautettua kauko-ohjaimet, kosmetiikan, käsityöt, lukemiset jne...

Pientä harjoittelua vaatii  - mutta nyt olen jo tarpeeksi kauan harjoitellut - että pystyy tekemään käsitöitä makuultaan. Ottaahan se hartioihin, juu, mutta kun ei siitä välitä...Tulisin pöhköksi, jos en saisi moneen kuukauteen tehdä mitään käsilläni. Tässä on menossa käsitöistä raskain, matonkuteesta virkattu lehtikori. Ai mutta, laitanpa tähän vielä valmiin korin kuvankin.

Tällaiset tilattiin heti kohta, kun olin kotiutunut sairaalasta. Osan tein istualtaan, mutta kun sitäkään ei voi kauan tehdä, fysioterapeutin säännön mukaan vain puoli tuntia kerrallaan, niin osittain virkkasin makuultaan.

Sellainen huono puoli tuossa sängyssä on, että laidoilla on vain kaksi sijoituspaikkaa: ovat joko kokonaan ylhäällä tai kokonaan alhaalla. Koska en tietysti voi olla missään "leikkikehässä" niin laidat laskettiin alas. Se aiheuttaa ongelmia patjalle. Paras olisi, että laidat voisi säätää juuri patjan yläreunan tasalle. Vaikka enpä silti tiedä, voisi olla että olisi ikävän tuntuinen kun istuu sängyn reunalla. Patjalle on kyllä ihan tehokkaat putoamisesteet, ettei se kyllä liukumaan pääse. Ehkä on todettu, että näin on hyvä?

Ei pitäis kehua

Juuri kun menin sanomaan, että kipu alkaa hellittää....niin, ei vaiskaan se mitään hellitä. Tänään taas. No, ei kai se mitään mainitsemisen arvoista edes ole noin ison leikkauksen jälkeen. Sitä paitsi taaskin etsin/löysin syyn. Eilen illalla tein toisenlaista jumppaliikettä ja siitä se varmaan äityi. Tervettä kipua siis!

Tämä jumppaliike oli seisaaltaan tehtävä. Siinä saakin olla kieli keskellä suuta, että pysyy pystyssä. Yhdellä jalalla ja molemmin käsin kiinni - jostain. Sitten "ruoto" suoristetaan ja leikattua jalkaa liikutetaan taakse ja sivulle. Eihän se paljon mihinkään liiku, mutta ollaan liikuttavinaan. 1,2,3,4,5 ja sitten toiseen suuntaan 1,2,3,4,5. Ens kerralla ehkä vähän enemmän?

Onhan se kai selvää, että kun lihakset on jouduttu laittamaan leikkauksessa syrjään (pistetäänköhän ne poikki, vai muistanko tai käsitinkö väärin?) niin eihän ne heti palaudu ennalleen. Pikkuhiljaa on alettava totutella. Viime vuotisen leikkauksen jälkeen kävi niin, että lihakset eivät alkaneetkaan toimia kaikkiin suuntiin.

Tämänpäiväisiä huomioita

Kipu alkaa helpottaa. Ehkäpä se oli voimistelusta johtuvaa lihaskipua. Niin, olenkos muuten kertonut, että leikkauksessa oli mukana kolme spesialistia, joista yksi on kuulemma lihaksiin erikoistunut (?). Leikkaava lääkäri Junnila kertoi, että lihakset olivat kuin rasvaisia naruja! No, olihan ne 10 kuukautta olleet aivan käyttämättöminä. Tämä muistaakseni Räisänen (?) oli kuulemma retusoinut näitä huonokuntoisia lihaksia. Miten se tehtiin, ei muistini tavoita enkä varmaan ymmärtänytkään...

Olen yrittänyt vähentää tulehduskipulääkitystä. Tänään otin vain sallitun määrän Voltaren Retardia, eli aamulla ja illalla yhden. Tällä pärjäsin kyllä, ihan vähän iltasella alkoi tuntua "nipistelyä" leikkausalueella.

Toinen lihaksiin liittyvä huomio tältä päivältä: ihan kuin lihakset olisivat surkastuneet? Voisiko se olla mahdollista? No, kolme viikkoa on nyt kulunut leikkauksesta ja käytännössä en ole kävellyt ollenkaan. Kotiin päästyäni olen liikkunut ainoastaan pyörätuolilla. Se on niin paljon turvallisempaa kuin kepeillä klonksottaminen. Lihavassa ruumiissani nilkat näyttävät normaalistikin hoikilta, mutta nyt tuntuu, että ovat suorastaan luisevat. Ei siis minkäänlaista turvotustakaan leikatussa jalassa.

Sen verran tästä pelästyin, että taidanpa huomenna ottaa kyynärsauvat esille ja yrittää...

Lääkitys leikkauksen jälkeen

Kipupumppu oli oiva apu leikkauksen jälkeen. Ajallaan siitä oli kuitenkin luovuttava. Sen jälkeen siirryttiin suun kautta otettaviin särkylääkkeisiin. Minun kohdallani se tarkoitti normaalia lääkitystä, eli samoin kuin ennen leikkaustakin. No, kerronpa pienen episodin tähän liittyen.

Kun kävin ennen leikkausta "tutustumiskäynnillä" osastolla, siellä luonnollisesti käytiin tarkkaan läpi lääkitys. Sitähän noudatettaisiin sairaalassaoloaikana. Vähän syyllisenä kerroin, että olen syönyt Voltarenia yliannostuksen koska kivut olivat niin kovat. No niinpä sitten leikkauksen jälkeen sain edelleen tuon yliannostuksen. Kun tästä huomautin hoitajalle kertoen että nyt voisi olettaa kipujen jo vähenevän - että eikö sen ylimääräisen voisi jättää pois? Tähän hoitaja totesi:" Ei niitä nyt muuteta, kun lääkäri on kerran niin määrännyt" Hahhah! Lääkäri määrännyt, siis minä itse ja vielä tietäen että päivittäinen raja-annos ylittyy. Mutta ei mikään auttanut, joka päivä tuotiin se ylimääräinenkin pilleri.

Kummalliselta tuntui, että vaikka koko päivän pärjäsin normaalilääkityksellä, niin illalla, kun piti ruveta nukkumaan, alkoi leikattu lonkka särkeä. Joka ilta pyysin siis lisälääkitystä. Ja sainkin. Nimeä en muista, mutta oli samalla hyvä unilääke!

Sikälikin ovat ajat muuttuneet, että aikoinaan ensimmäisten leikkausten jälkeen piti kinuta särkylääkettä. Aika usein sai vastauksen, että liian vähän aikaa on kulunut edellisestä kerrasta. Nyt taas usein muistutettiin, että lääkettä PITÄÄ pyytää ja ajoissa....

Tätä lääkettä syön veritulpan estämiseksi

Joka ilta sairaalassa ollessani sain napapiikin veritulpan estämiseksi. Ilmeisesti siitä syystä, että en saa ollenkaan varata jalalle (tai sitten ylipaino tai jokin muu syy) minulle määrättiin ylipitkä veritulppalääkitys. Kahden kuukauden ajan syön pillereinä vastaavaa lääkettä, Xarelto. On muuten hirvittävän kallis lääke. Tuo kahden kuukauden satsi maksoi yli kaksi sataa euroa!

Koska hemoglobiinini oli leikkauksessa laskenut alle sadan, joudun syömään myös rautaa.

Enpä tiedä tippuuko tuossa antibiootti vai suolaliuos?

Meinasin lopettaa tähän, mutta sitten tulikin mieleen, että tokihan leikkauksen jälkeen sain myös antibioottia. Suoraan suoneen, kolme kertaa päivässä. Tätä jatkettiin vielä siirryttyäni Vakka-Suomen aluesairaalaan jatkohoitoon. Siitä meinasi tulla kompastuskivi. Kun ensimmäisen kerran pyysin päästä kotiin, lääkäri (Arsi Broberg) sanoi, että voin mennä, mutta joudun tulemaan kolme kertaa päivässä saamaan tuon antibiootin. No, eihän siitä olisi mitään tullut. Ja hän lisäsi, että tuolloin, kotihoitona, se olisi tullut kalliiksikin.

Leikkauksen yhteydessä poisotetusta proteesista, sen ympäristöstä ja sementistä otettiin bakteerinäyte. Sen tuloksia piti odotella ja ensin AB sanoi minulle, että joudun odottamaan ehkä kolme viikkoakin sairaalassa, ennenkuin lopullinen tulos tulee. Vaan eipä onneksi, seuraavana päivänä jo tuli Turusta tieto, että näyte on puhdas eikä siinä kasva mitään bakteereja.

Kipua

Miksi ei joskuskin voisi onnistua ilman epäilystä?

Tämä leikkaus on tuntunut tähänastisista helpoimmalta - vai onko vaan niin, että aika kultaa muistot. Heti leikkauksen jälkeen olo oli siedettävä. No, ensimmäisen kerran kipupumppu toimi ja sain siis sekä jatkuvalla syötöllä että itse tahtomalla lisää vahvaa kipulääkettä. Lonkka on tuntunut "omalta" eikä tönköltä, niinkuin aikaisemmin. Sitä on voinut liikuttaa, lihakset on toiminut lähes normaalisti eikä ole ollut turvotusta (no, se saattaa taas johtua siitäkin, että en ole ollut liikaa liikkeellä ja istuallaan). Kivut on hallinnassa ihan normaalilla kipulääkityksellä, mikä on jo vuosia toiminut.

Mutta sitten, edellispäivänä tuli jotain ihmeellistä. Lonkka alkoi särkeä.

Ensin tietysti säikähdin hirveesti. Olen luonteeltani huolehtija ja murehtija. Mielikuvitukseni on oikein hyvä ja yleensä olen muutamassa sekunnissa kehitellyt vaikka minkälaisia kauhukuvia. Niin tietysti nytkin. Mielessäni jo kuvittelin, että TAAS SE ON IRRONNUT. Vaikka tiedän, että olen käyttäytynyt aivan sääntöjen mukaan. En ole jalallani lattiaan astunut, edes koskenut. Mutta entä jos se irtoaa istuessa, entä jos olen kuitenkin jotenkin väärässä asennossa sillä ponnistanut, entä jos....

Sitten löysin selityksen, mieltäni rauhoittavan. Olen jumpannut ohjeiden mukaan. Mutta ehkä vähän liian tehokkaasti. Ehkä liian monta kertaa? Olen myös on/off- ihminen. Joko teen älyttömästi tai sitten ei ollenkaan. Syön paljon, tai sitten päätän olla kokonaan syömättä. Menen kuntosalille ja rehkin hullun lailla tai sitten en kuntoile ollenkaan. Minulle ei tahdo löytyä kohtuutta.

Nyt tuota kipua on kestänyt yli kaksi päivää. Välillä se häviää, lääkkeen oton jälkeen tietysti ja sitten kun olen kunnolla levännyt makuuasennossa. Kipu tuntuu istuutuessa ja se paikallistuu jalan takaosaan, tai siis istuessa jalan alapuolelle.

Tänä aamuna herätessä kipua ei tuntunut. Oliskohan se hävinnyt. Helpottaisi oloa kummasti. Noin niinkuin psyykkisesti.

Ai niin ja hakaset otettiin pois, kun 14 päivää leikkauksesta oli kulunut.

Leikkauspäivä / leikkaus

Leikkauspäivän aamuna hoitaja tuli herättämään siinä kuuden maissa. Sain osan normaalista lääkityksestäni (ei verenpaine- eikä särkylääkitystä) ja esilääkityksen. Nämä otettiin pienen vesitilkan kera. Sitten puettiin leikkausvaatteet päälle. Ai niin pesuista sitä ennen: tullessani sairaalaan kysyttiin, koska olen käynyt suihkussa. Koska olin lähtiessä käynyt, ei enää tarvinnut. Eli ennen leikkausta ei tarvinnut muuta pesua.

No niin, siis päälle puettiin leikkaussalipaita, joka on takaa vain niskanauhoilla kiinni, alushousut, kertakäyttöpäähine ja pitkät tukisukat. Sitten sain vielä torkahtaa, kunnes 8.15 tultiin hakemaan. Olin ensimmäisenä leikkauslistalla.

Leikkausvalmistelut alkoivat piuhojen kiinnityksellä. Anestesialääkäri tuli laittamaan kanyyleja käteen ja se ei meinannutkaan millään onnistua. Kerronpa tähän väliin viime vuotisen kokemuksen:

Kaikkein eniten koko leikkauksessa pelkään puudutuspiikin laittamista selkään. Olen tämän sanonut joka kerta, kun leikkausta varten asioita kysytään. No, minun kohdalleni osui lääkäriharjoittelija, joka ei sitten millään löytänyt kämmenselästäni kanyyleille paikkaa. Hän joutui hakemaan avuksi kollegansa, vanhan herran, jolla oli sellainen afrikkalainen virkattu myssy päässään. Tämä papparainen läpsytteli vähän aikaa kämmentäni ja ensi yrittämällä sai tarvittavat kanyylit paikalleen. Ollessani kahden sairaanhoitajan kanssa kysyin tältä, että "tuleeko tuo sama harjoittelija laittamaan myös puuduksen?" johon hän vastasi, että näin olisi tarkoitus. Kuiskasin hänelle, että eikö se pappa voisi tulla, kun ei tuo ensimmäinen oikein ollut luottamusta herättävä esitys. Olin tosi yllättynyt, kun pyyntöni toteutettiin ja sama pappa tuli taaskin. Sittemmin hän on kuulemma jäänyt eläkkeelle, kuulin. Tämä nuori harjoittelijalääkäri totesi jotenkin näin minulle; " Ette tekään ihan helppo tapaus ollut...." Tottakai jokaisen lääkärinkin täytyy harjoitella, mutta ei kai ole pakko juuri silloin, kun toinen varsin pelkää?

No tuo oli siis vuoden takaa ja valitettavasti toistui taas. Joten, vika ei ollutkaan lääkärin taidoissa vaan minun verisuonissani, jotka piileksivät jossain syvällä.

No, siinä meni valmisteluissa vielä tovi aikaa ennen varsinaista leikkausta, mutta minäpä olin jo unten mailla. En ollut edes toteamassa puudutuksen toteutumista. Heräsin vasta, kun tunto alkoi varpaisiin palata ja haavan ompelu oli melkein valmis.

En tiedä, miksi ne Tyksissä näin tekevät. Ortonissa olen ollut kaikissa puudutuksella tehdyissä leikkauksessa sen verran "tolkuissani" että olen kyllä noteerannut sahaamiset, vasaroinnit, kilkutukset ja kalkutukset ja senkin kun raajaa nostellaan ymym...

No, nyt siis heräsin loppuvaiheessa ja jotenkin mumisin, että tunto palaa. Tähän minulle vastattiin että aivan pian leikkaus on ohi. Toinen käsivarsi oli älyttömän kipeä, oli tietysti ollut pahassa asennossa. Sitten tuli vilu. Ihan hirveä horkka. Olin välillä unessa, välillä hereillä. Joskus olen ollut paniikissa siinä vaiheessa, kun tunto alkaa palata - siis, että palaako se? Nyt ei siitä ole mitään havaintoa, olen ollut unessa. Mutta että, juu, tunto on palannut!

Leikkaussalista minut siirrettiin tarkkailuun ja sieltä muistan ensimmäisenä kauhean vilun tunteen. Sain heti lisää peittoa, mutta kun sekään ei autttanut, päälleni laitettiin käsittääkseni paperinen peitto, jonka sisälle puhallettiin lämmintä ilmaa. Vilu alkoi väistyä.

Tästä tarina jatkuu toisella kertaa....

Sairaalasängystä apua

Kymmenkunta vuotta sitten lonkkaleikkauksen jälkeen tilasin itselleni sairaalasängyn, muulloin olen pärjännyt tavallisen sängyn jalkojen korottamisella. Nyt taas päädyin sairaalasänkyyn. Hyvissä ajoin kyselin asiaa paikallisen terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta. Tyksistä Turusta se tuotiin ja onkin todella hyvä. Mieheni epäili, ettei sellaista rumilusta saa millään mahtumaan ovista ja käänteistä, mutta näin pienessä paketissa sänky tuli. Hyvin mahtui ja ketterästi liikkui pyörien päällä.

Kaksi miestä kokosi sängyn ja nopsasti se kävi. Vaikutti uudenveroiselta, niin siisti oli. Laidat olikin vielä paketisssa, mutta niitähän minä en tarvitse. Onneksi tilauksen vastaanottaja kyseli lisätarpeita ja niinpä huomasin pyytää myös apinapuun, josta on suunnattomasti apua.

Blogin uudistus

Ohoh, menipä aikaa! Yritin  - ja siis lopulta sainkin onnistumaan  - lisätä sivuja tähän blogiin. En tiedä, jääkö tämä lopulliseksi versioksi, mutta nyt näin. Yläpalkissa on eri lokerot eri ajanjaksoille. Lapsuus käsittelee ennen kouluikää tehtyjä leikkauksia ja toisella sivulla on vuoden takaisen leikkauksen kokemuksia, vuoden 2011 leikkaus. 

Koska saan istua vain puoli tuntia kerrallaan, tekstiä ei synny kovin paljon kerrallaan. Lisäilen juttuja, kun tulee asioita mieleen.

Leikkausta edeltävät toimenpiteet

Leikkauspäiväksi oli siis määrätty tiistai 31.1. ja sairaalaan piti mennä jo edellisenä päivänä. En kyllä ymmärrä, miksi niin aikaisin. Mielenkiintoista oli odotella taksia. Miten niin? No siksi, kun nyt täälläkin on siirrytty yhteiseen kelan kutsutaksiin. Soitin siis hyvissä ajoin tähän numeroon ja tilasin taksin. Perusteellisesti siellä kysyttiin ja tarkastettiin tiedot. Minuutilleen taksi sitten tulikin, joten matka sujui mainiosti Turkuun.

Kävin ensin laboratoriossa. Osastolla minut ohjattiin omaan huoneeseeni, jossa toinen potilas oli jos huomenissa lähdössä kotiin. Minulle tuotiin sairaalavaatteet: iki-ihanat pyjama, sukat ja aamutakki. Sain myös nimirannekkeen. Sitten jäin odottelemaan. Käsityö minulla oli mukana, tottakai, aina pitää jotain olla käsissä! Ensimmäisenä iltana sainkin jo monta virkattua kukkaa valmiiksi.

Kello viideltä tuotiin keittoruoka ja vielä illemmalla iltapalakin. Vasta puolen yön jälkeen alkoi paasto, sitten ei enää vettäkään saanut laittaa suuhun. Illaksi sain normaalit särkylääkkeet ja esilääkityksen. Tämän jälkeen hoitaja varoitteli, että pää saattaa tuntua huteralta, joten varovasti liikkeelle, jos on vessassa käytävä...

Eipä ollut onneksi unen tulon kanssa ongelmia, nukuin aamuun asti, kun hoitajat tulivat herättelemään. Onneksi oli ollut niin paljon touhua ja järjesteltävää, etten ollut ehtinyt juurikaan varsinaista leikkausta miettiä. Toisaalta edellisestä kerrasta oli niin vähän aikaa ( 10 kk) että kaikki oli vielä hyvässä muistissa.

Uutta päivää odotellessa ehdin kuvata kauniin auringonlaskun, joka näkyi Tyksin Kirurgisen sairaalan neljännestä kerroksesta.

Leikkaus on ohi

Firman asiat on hoidettava sairaalassakin, vai kerrotaanko tässä sittenkin vain kuulumisia?

Tulin eilen illalla kotiin. Kaikki on hyvin. Lääkärin mukaan leikkaus onnistui hyvin ja itsekin tunnen jalan olevan paljon parempi kuin esim.  viime leikkauksen jälkeen. Nyt opettelen liikkumaan pyörätuolilla, sillä en saa ollenkaan astua leikatulla jalalla - en siis edes koskea lattiaan. Tämä tarkoittaa yhdellä jalalla pomppimista, kyynärsauvojen kera.

Sain myös Fordin kotiin, mutta se on liian kankea ja vaatii ison tilan kääntyäkseen. Kaikkein turvallisinta ja helpointa on pyörätuolilla liikkuminen.

Varsinaiset leikkauskuulumiset tulevat tässä pikkuhiljaa...