perjantai 10. helmikuuta 2012

Leikkausta edeltävät toimenpiteet

Leikkauspäiväksi oli siis määrätty tiistai 31.1. ja sairaalaan piti mennä jo edellisenä päivänä. En kyllä ymmärrä, miksi niin aikaisin. Mielenkiintoista oli odotella taksia. Miten niin? No siksi, kun nyt täälläkin on siirrytty yhteiseen kelan kutsutaksiin. Soitin siis hyvissä ajoin tähän numeroon ja tilasin taksin. Perusteellisesti siellä kysyttiin ja tarkastettiin tiedot. Minuutilleen taksi sitten tulikin, joten matka sujui mainiosti Turkuun.

Kävin ensin laboratoriossa. Osastolla minut ohjattiin omaan huoneeseeni, jossa toinen potilas oli jos huomenissa lähdössä kotiin. Minulle tuotiin sairaalavaatteet: iki-ihanat pyjama, sukat ja aamutakki. Sain myös nimirannekkeen. Sitten jäin odottelemaan. Käsityö minulla oli mukana, tottakai, aina pitää jotain olla käsissä! Ensimmäisenä iltana sainkin jo monta virkattua kukkaa valmiiksi.

Kello viideltä tuotiin keittoruoka ja vielä illemmalla iltapalakin. Vasta puolen yön jälkeen alkoi paasto, sitten ei enää vettäkään saanut laittaa suuhun. Illaksi sain normaalit särkylääkkeet ja esilääkityksen. Tämän jälkeen hoitaja varoitteli, että pää saattaa tuntua huteralta, joten varovasti liikkeelle, jos on vessassa käytävä...






Eipä ollut onneksi unen tulon kanssa ongelmia, nukuin aamuun asti, kun hoitajat tulivat herättelemään. Onneksi oli ollut niin paljon touhua ja järjesteltävää, etten ollut ehtinyt juurikaan varsinaista leikkausta miettiä. Toisaalta edellisestä kerrasta oli niin vähän aikaa ( 10 kk) että kaikki oli vielä hyvässä muistissa.

Uutta päivää odotellessa ehdin kuvata kauniin auringonlaskun, joka näkyi Tyksin Kirurgisen sairaalan neljännestä kerroksesta.

Ei kommentteja: