Hiukan tätäkin joulua varjostaa liikuntavammani.
Olen kovin tuskastunut kulkemiseeni keppien kanssa. Niin monesti putiikissani olen todennut, että kovasti auttaisi JOS EDES KAKSI ASKELTA saisi otettua ilman keppejä! Nyt kun siellä on ollut apulaisia - olemme olleet myyntipuolella molemmat Pirkon kanssa - olen jo tottunut, ettei minun tarvitse joka asiaa toimittaa. Tämän olen huomannut johtavan kuntoni huononemiseen entisestään. Jos jää istumaan, ei enää liikkeelle pääsekään...
Kotona en ole voinut tehdä oikein mitään. Ei hommista tule mitään, mutta en ole myöskään jaksanut/ehtinyt, sillä putiikki on vienyt jokaikisen voimanmurun.
Kaiken tämän lisäksi alakuloa on lisännyt huoli tulevaisuudesta. Sain juuri joulun alla tiedon tietokonetomografiatutkimuksesta (mikä sanahirviö!), joka on 22.1.2013. Tutkimus tehdään Tyksissä, enkä tiedä, koska saan siitä tulokset. Pahaa pelkään...
Viime jouluna odottelin uusintaleikkaukseen pääsyä, joka oli siis 29.1.2012. Siis tämä leikkaus, josta edelleen yritän toipua. Sitä edellisenä jouluna tiesin myös joutuvani leikkaukseen, joka oli maaliskuussa 2011. Siis se, joka meni myös pieleen.
Katselimme jouluaattona vanhoja valokuvia ajalta jolloin lapset olivat pieniä. Vuosi 1995 oli myös merkityksellinen, sillä silloin olin juuri joulun alla lonkkaleikkauksessa. Äitini tuli auttamaan huushollihommissa. Hän leipoi ja laittoi joulua, kun minä makasin sairaalasängyssä olohuoneessa.
Mitähän ensi jouluna?
Mervi
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Pahalta tuntuu
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen nyt vasta saanut ohjeen, miten pitäisi kävellä. Nyt olen siis harjoitellut uudenlaista kävelyä: joka askeleella ensin pakaran pinnistys ja sitten vasta askel.
Nyt tuntuu pahalta. Olen muutenkin jumpannut paljon ja entistä enemmän nivelestä kuuluu rutinaa.
Lääkärihän sanoi jo edellisellä käynnilläni, ettei hän voi olla 100-varma, että nivel on kokonaan kiinnittynyt. En tullut kysyneeksi, että miksi hän noin sanoi, oliko hänellä joku aavistus tai jopa näyttö, että ehkä proteesi onkin irti.
Puhelinkeskustelussamme samainen lääkäri toisti arvelunsa ja lupasi lähettää tietokonetomografiaan, jossa asia varmistuu. Vielä ei sitä kutsua ole tullut.
Olen pessimisti luonteeltani ja nyt jo elän kuvitelmissani, millaista on kun joudun taas leikkaukseen. Se olis tässä lonkassa viides proteesileikkaus. Olen kylläkin ihan varma, ettei se enää tule onnistumaankaan. Tämä viimeinen oli niin perusteellinen ja kuntoutuminen tapahtui niin sääntöjen mukaisesti, ettei sitä enää voi millään parantaa. Entistä vakuuttuneempi olen myös siitä, etten halua enää Tyksiin koekaniiniksi. Miksi ihmeessä ne eivät siellä luovuta ja lähetä minua Ortoniin, jossa leikkaukset onnistuvat?
Näin alakuloisissa tunnelmissa täällä ollaan, vaikka ilma on mitä kaunein ja joulutunnelman pitäisi olla melkein huipussaan...Mervi
Nyt tuntuu pahalta. Olen muutenkin jumpannut paljon ja entistä enemmän nivelestä kuuluu rutinaa.
Lääkärihän sanoi jo edellisellä käynnilläni, ettei hän voi olla 100-varma, että nivel on kokonaan kiinnittynyt. En tullut kysyneeksi, että miksi hän noin sanoi, oliko hänellä joku aavistus tai jopa näyttö, että ehkä proteesi onkin irti.
Puhelinkeskustelussamme samainen lääkäri toisti arvelunsa ja lupasi lähettää tietokonetomografiaan, jossa asia varmistuu. Vielä ei sitä kutsua ole tullut.
Olen pessimisti luonteeltani ja nyt jo elän kuvitelmissani, millaista on kun joudun taas leikkaukseen. Se olis tässä lonkassa viides proteesileikkaus. Olen kylläkin ihan varma, ettei se enää tule onnistumaankaan. Tämä viimeinen oli niin perusteellinen ja kuntoutuminen tapahtui niin sääntöjen mukaisesti, ettei sitä enää voi millään parantaa. Entistä vakuuttuneempi olen myös siitä, etten halua enää Tyksiin koekaniiniksi. Miksi ihmeessä ne eivät siellä luovuta ja lähetä minua Ortoniin, jossa leikkaukset onnistuvat?
Näin alakuloisissa tunnelmissa täällä ollaan, vaikka ilma on mitä kaunein ja joulutunnelman pitäisi olla melkein huipussaan...Mervi
torstai 29. marraskuuta 2012
Lääkärin viesti
Soitin Tyksiin ja kyselin, mitä tehdään, kun en kävelemään kykene. Vastaanottovirkailija (taimikälie) sanoi, että leikkaava lääkäri on niin suosittu, että hänelle ei aikoja löydy, mutta että puhelinaikaa....
Keskiviikkona sitten lääkäri soitti. Sanoin asiat suoraan, halki, poikki ja pinoon. Muun muassa, että olen niin sanomattoman kiukustunut näihin keppeihin ja että välillä haukun hänetkin ties minne...ei hän siitä hermostunut, tai no, ei ainakaan lankoja pitkin tullut!
Pitääkö 10 kuukautta kulua, että lääkäri antaa oikeanlaiset jumppaohjeet?
Heti leikkauksen jälkeen hän kyllä kertoi, että lihaksissa on tehty operaatio, jonka avulla pystyisin ontumatta kävelemään, mutta että joutuisin opettelemaan kävelyn uudelleen. Opettelemaan uudelleen, millai sitten? Kuvittelin, että kun joskus saan kävellä, sekin asia selvenee.. Vaan ei ole selvinnyt.
Nyt lääkäri kertoi, että pitäisi kävellä siten, että pakaralihas jännittyy joka askeleella. Ahaa! Nämä päivät olen nyt sitten yrittänyt kävellä sillä lailla. Koittakaas muuten. Olen kylläkin aina sanonut, etten osaa kävellä. Itse asiassa tietäisin montakin vaihtoehtoa, miten voisin kävellä, mutta mikä on oikea tapa?
Toisekseen lääkäri väläytti mahdollisuutta, että jospa keinonivel ei olekaan kiinnittynyt. Jaa-a, voisin kuvitella tuonkin, sillä senlaatuista rutinaa ja ratinaa nivelen seutuvilta "kuuluu". Juuri sellaista, mikä aiemmin on merkinnyt irtoamista.
Summasummarum; lääkäri kirjoittaa lähetteen tietokonetomografiaan (olikohan tuo oikea termi). No joka tapauksessa tutkimukseen, jossa irtomisen näkee. Tavallisessa röntgenkuvassa kun se ei näy. Nyt siis odottelen tutkimusaikaa ja sitten katsomme jatkoa.
Pahoittelin sitäkin, että miksi minä en saanut lähetettä fysioterapiaan, kun muut leikatut saavat. No eivät kuulemma saa, mutta että "sinä olisit siitä varmaankin hyötynyt". No, miksi sitten ei? Itse hommasin terveyskeskuksesta lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan, mutta viime käynnillä (siis se toinen käynti) fysioterapeutti nosti kätensä pystyyn ja sanoi, ettei hän tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ohjeita on kyllä, mutta mikä on oikea tapa jumppauttaa olematonta lihastani, josta ei voi tietää, missä se on tai että onko sitä ollenkaan?
Usein syyllistyn itsekin vähättelemään tilanteitani sillä verukkeella, että on niitä paljon pahempiakin. Mutta toisaalta, jos en saa kunnollista hoitoa, niin miten pärjään jatkossa? En pärjää. Nyt on jotain tapahduttava!
Sitä odotellessa
Mervi
Keskiviikkona sitten lääkäri soitti. Sanoin asiat suoraan, halki, poikki ja pinoon. Muun muassa, että olen niin sanomattoman kiukustunut näihin keppeihin ja että välillä haukun hänetkin ties minne...ei hän siitä hermostunut, tai no, ei ainakaan lankoja pitkin tullut!
Pitääkö 10 kuukautta kulua, että lääkäri antaa oikeanlaiset jumppaohjeet?
Heti leikkauksen jälkeen hän kyllä kertoi, että lihaksissa on tehty operaatio, jonka avulla pystyisin ontumatta kävelemään, mutta että joutuisin opettelemaan kävelyn uudelleen. Opettelemaan uudelleen, millai sitten? Kuvittelin, että kun joskus saan kävellä, sekin asia selvenee.. Vaan ei ole selvinnyt.
Nyt lääkäri kertoi, että pitäisi kävellä siten, että pakaralihas jännittyy joka askeleella. Ahaa! Nämä päivät olen nyt sitten yrittänyt kävellä sillä lailla. Koittakaas muuten. Olen kylläkin aina sanonut, etten osaa kävellä. Itse asiassa tietäisin montakin vaihtoehtoa, miten voisin kävellä, mutta mikä on oikea tapa?
Toisekseen lääkäri väläytti mahdollisuutta, että jospa keinonivel ei olekaan kiinnittynyt. Jaa-a, voisin kuvitella tuonkin, sillä senlaatuista rutinaa ja ratinaa nivelen seutuvilta "kuuluu". Juuri sellaista, mikä aiemmin on merkinnyt irtoamista.
Summasummarum; lääkäri kirjoittaa lähetteen tietokonetomografiaan (olikohan tuo oikea termi). No joka tapauksessa tutkimukseen, jossa irtomisen näkee. Tavallisessa röntgenkuvassa kun se ei näy. Nyt siis odottelen tutkimusaikaa ja sitten katsomme jatkoa.
Pahoittelin sitäkin, että miksi minä en saanut lähetettä fysioterapiaan, kun muut leikatut saavat. No eivät kuulemma saa, mutta että "sinä olisit siitä varmaankin hyötynyt". No, miksi sitten ei? Itse hommasin terveyskeskuksesta lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan, mutta viime käynnillä (siis se toinen käynti) fysioterapeutti nosti kätensä pystyyn ja sanoi, ettei hän tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ohjeita on kyllä, mutta mikä on oikea tapa jumppauttaa olematonta lihastani, josta ei voi tietää, missä se on tai että onko sitä ollenkaan?
Usein syyllistyn itsekin vähättelemään tilanteitani sillä verukkeella, että on niitä paljon pahempiakin. Mutta toisaalta, jos en saa kunnollista hoitoa, niin miten pärjään jatkossa? En pärjää. Nyt on jotain tapahduttava!
Sitä odotellessa
Mervi
torstai 15. marraskuuta 2012
Hauska tämä Koso-tädin runo, jonka hän oli laittanut kommenttilootaan:
Koita jaksaa jumpata
voimaa koipeen pumpata.
Saat vaikka joskus humpata
taikka valssata.
Ilo pintaan pinnistä
ja jumppareita yllätä,
liikkuu jalka kunnolla
heilu oikein innolla.
Tään runon väsäs Koso-täti
joka jumppa ohjeet hävitti
laiskuuttaansa lössähti
sohvaan kellahti.:)
Täällä sitä välillä kiukutellaan niin, että....harmittaa nuo kepit ja harmittaa törpöt lääkärit, jotka ei osaa lihaksia kiinnittää. Eiks se oo pääasia, että syyllinen löytyy itsen ulkopuolelta? Mutta - ihan oikeesti - lihakseni olivat paremmat ennen leikkausta, nyt ne on ihan hakusessa. H-A-R-M-I-T-T-A-A!!!!
Lomareissu Tallinnaan sujui kohtalaisen mukavasti, kun oli oma auto mukana, joten ei tarvinnutkaan pitkiä matkoja kävellä. Hyvin valmisteltu reissu, jolloin etukäteen selvittää liikkumisen rajoitukset, on mukavaa vaihtelua arkeen ja tuottaa iloa elämään.
Ennen reissua otin yhteyttä hotelli Kalev Spa:han ja kerroin huoleni. (Ystävällinen toisen blogini lukija oli kertonut, että ko. hotellissa on hankala päästä allasosastolle) Sieltä järjestettiin minulle huone heti hissin vierestä ja uima-allasosastolle pääsin erityisreittiä suoraan. Soitin vaan respaan ja sieltä tultiin avaamaan ovi. Invapysäköintipaikka järjestyi hotellin edestä ilmaiseksi. Todella hyvää palvelua.
Joka päivä nukkumaan mennessä viimeistään jumppaan muutamat yksinkertaiset liikkeet. Maanantaina menen taas fysioterapiaan ja katsomme, onko mitään edistystä tapahtunut. Olen miettinyt, että sen jälkeen ottaisin yhteyttä leikanneeseen lääkäriin ja pyytäisin päästä näytille. Ei tämä ole "laitapeliä" että vielä 10 kuukauden päästä tilanne on näin hankala.
Mervi
Koita jaksaa jumpata
voimaa koipeen pumpata.
Saat vaikka joskus humpata
taikka valssata.
Ilo pintaan pinnistä
ja jumppareita yllätä,
liikkuu jalka kunnolla
heilu oikein innolla.
Tään runon väsäs Koso-täti
joka jumppa ohjeet hävitti
laiskuuttaansa lössähti
sohvaan kellahti.:)
Täällä sitä välillä kiukutellaan niin, että....harmittaa nuo kepit ja harmittaa törpöt lääkärit, jotka ei osaa lihaksia kiinnittää. Eiks se oo pääasia, että syyllinen löytyy itsen ulkopuolelta? Mutta - ihan oikeesti - lihakseni olivat paremmat ennen leikkausta, nyt ne on ihan hakusessa. H-A-R-M-I-T-T-A-A!!!!
Lomareissu Tallinnaan sujui kohtalaisen mukavasti, kun oli oma auto mukana, joten ei tarvinnutkaan pitkiä matkoja kävellä. Hyvin valmisteltu reissu, jolloin etukäteen selvittää liikkumisen rajoitukset, on mukavaa vaihtelua arkeen ja tuottaa iloa elämään.
Ennen reissua otin yhteyttä hotelli Kalev Spa:han ja kerroin huoleni. (Ystävällinen toisen blogini lukija oli kertonut, että ko. hotellissa on hankala päästä allasosastolle) Sieltä järjestettiin minulle huone heti hissin vierestä ja uima-allasosastolle pääsin erityisreittiä suoraan. Soitin vaan respaan ja sieltä tultiin avaamaan ovi. Invapysäköintipaikka järjestyi hotellin edestä ilmaiseksi. Todella hyvää palvelua.
Joka päivä nukkumaan mennessä viimeistään jumppaan muutamat yksinkertaiset liikkeet. Maanantaina menen taas fysioterapiaan ja katsomme, onko mitään edistystä tapahtunut. Olen miettinyt, että sen jälkeen ottaisin yhteyttä leikanneeseen lääkäriin ja pyytäisin päästä näytille. Ei tämä ole "laitapeliä" että vielä 10 kuukauden päästä tilanne on näin hankala.
Mervi
tiistai 6. marraskuuta 2012
kadonneen lihaksen metsästys jatkuu...
Olin tänään uimahallissa, pisteet siitä!
Harjoittelin tosissani ja kiukkuhan siitä tuli. En ui ollenkaan, vaan teen jumppaliikkeitä tangon vieressä. Ensin lämmittelen käsiäni "heilutellen". Kun kylmä menee ohi, siirryn jalkaliikkeisiin keskittyen leikattuun lonkkaan.
Allas oli välillä kokonaan yksin minun (tai siis se osio, missä olin) ja sain rauhassa harjoitella kävelemistä. Mutta kun siitä ei tule mitään. Vaikka vesi avittaa aika lailla, en vaan löydä lihasta, millä käveleminen tapahtuu.
Koko sen puoli tuntia, kun olin altaassa kiukuttelin lonkan leikanneelle lääkärille. Tämä kun niin "armeliaasti" esitti, miten ovat siirtäneet jonkun lihaksen paikkaa, jotta käveleminen onnistuisi ontumatta. Ja pöh! Muistelin aikaa ennen tätä korjausleikkausta - eli melko tarkkaan vuosi sitten - silloin sentään pystyin kävelemään. Nyt on siis tilanne huonontunut entisestään. Kiukuttaa, kiukuttaa, kiukuttaaaaaaa....
Päätin kuitenkin vielä olla soittamatta uutta lääkäriaikaa. Teen tunnollisesti fysioterapeutin antamat liikkeet ja katson seuraavan tapaamisemme jälkeen, miten etenen. TOISAALTA olen niitä pieneltä tuntuvia liikkeitä tehdessäni tuntenut aavistuksen verran jotain uutta siellä lonkkanivelen seudulla - jos siellä kuitenkin joku liikahtaisi.
Kadonneen lihaksen metsästys siis jatkuu....
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Ensimmäinen fysioterapia
Eihän tämä tokikaan ole minun ensimmäinen fysioterapiani, ei...olen elämässäni käynyt monessa ja erilaisissa fysioterapioissa. Mutta tällä erää. Terveyskeskuslääkäri laittoi pyynnöstäni lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan. Vaikka hän sen kiireellisenä laittoikin, meni kuitenkin useampi viikko, kunnes kutsu tuli.
Hoitaja - kutsuttakoon häntä nyt siksi - oli nuori, ehkä hiljattain valmistunut, en tiedä. Haastateltuaan tilanteestani hän käski pitkälleen. Taisi olla ensimmäinen liike, kun hän käski selinmakuulta loitontaa leikattua jalkaa ulospäin pitkin alustaa. Kun lähtöasento oli vartalon leveydellä, en saanut liikettä ollenkaan aikaiseksi. Hoitaja ei ollenkaan uskonut minua, kun sanoin, ettei se liiku siitä mihinkään. SEHÄN SE ONGELMA JUURI ONKIN!
Hän pyysi viereisessä huoneessa olevan ilmeisesti kokeneemman kollegan katsomaan. Yhdessä siinä ihmettelivät asiaa. Kun seisoin ja he katsoivat takaapäin, kysyivät onko minulla skolioosi. Ei ole. Kehoni on kuulemma koko lailla vino ja kiero ja mitä kaikkea. En epäile yhtään.
Olin muuten iloinen ja kerroinkin sen hoitajalle, että joku - hän oli ensimmäinen - KOSKEE leikattuun jalkaan. Tähän asti on selvitty niin, että lääkäri vain katsoo röntgenkuvia, mutta ei koske, ei pyydä liikuttamaan tai mitään muutakaan.
 | |||||
| Tähän en pysty - jalan loitonnukseen |
Kun makasin kyljelläni pyysin hoitajaa kokeilemaan lonkkaniveltä. Sehän on pelkkä luu. Ei minkäänlaista lihasta tai mitään muutakaan kudosta ole luun päällä! Kovasti hämmästelivät moista puutosta. Se jäi epäselväksi, onko lihas siitä todella jossain muualla, vai onko se vain surkastunut tässä vajaan vuoden aikana. Niin tai näin, kovalla työllä saadaan joko lihas palautumaan tai sitten viereiset lihakset kompensoimaan puuttuvaa....
Sain mukaani kotiläksyksi kovin helpot liikkeet. Muutama liike, joita toistetaan päivittäin. Kaikki niistä tehdään makuultaan. Seuraavalla kerralla kuulemma vasta tulee liikkeet, jotka tehdään kaiteen äärellä.
Kuva lainattu sivulta http://www.kki.likes.fi/
On se vaan jännä juttu, miten sitä aliarvioi voimistelun, minä ainakin. Nuo liikkeet tuntuvat niin alkeellisilta, mutta kuitenkin vaikuttavat. Siinäpä se: jos sinun pyydetään tekemään jotain uskomatonta, ihmeellistä, uskot itsekin, että se auttaa. Mutta jos tarjottu apu on yksinkertainen ja helppo, sitä ajattelee, ettei tuosta voi olla apua.
Nyt minun pitää siis olla kärsivällinen ja sinnikäs. Joka päivä samat yksinkertaiset liikkeet. Seuraava käynti on kuukauden päästä.
maanantai 1. lokakuuta 2012
Vesijumppaa
Tänään sen tein!
Otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin uimahalliin. Uskaltaisinko sanoa, että ihan ensimmäisen kerran elämässäni tunsin sellaista kihelmöintiä kehossani, että se vaatii päästä liikkeelle - ihan outo tunne. Tänään oli töistä vapaapäivä ja olin jokseenkin pirteä, eli hyvä päivä aloittaa kokeilu.
Kysyin heti ilmoittautumisessa apuvälineitä. Ja löytyihän niitä - lukkojen takaa. Vedenkestävä rollaattori ja suihkutuoli. Liukastumisen pelossa olen käyntiä siirtänyt ja siirtänyt, mutta hyvin meni kun varovasti liikuin.
En ui ollenkaan, sillä hartiat eivät tykkää siitä asennosta. Sen sijaan olen paikallani tangon vieressä ja teen jumppaliikkeitä, lähinnä itse oppimiani. Olen aivan varma, että tuosta olisi hyötyä, jos vaan viitsisi säännöllisesti lähteä. Vedessä kaikki liikkeet ovat niin paljon helpompia. Luulempa, että hukassa olevat lihaksetkin saattavat alkaa ilmaantua paikalle. Lonkkanivelen kohdalla tuntuu vain luinen nuppi, kaikki lihakset lienevät surkastuneet tai sitten kaikonneet jonnekin muualle. Niitä yritän etsiä.
Suosittelen!
Mervi
Otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin uimahalliin. Uskaltaisinko sanoa, että ihan ensimmäisen kerran elämässäni tunsin sellaista kihelmöintiä kehossani, että se vaatii päästä liikkeelle - ihan outo tunne. Tänään oli töistä vapaapäivä ja olin jokseenkin pirteä, eli hyvä päivä aloittaa kokeilu.
Kysyin heti ilmoittautumisessa apuvälineitä. Ja löytyihän niitä - lukkojen takaa. Vedenkestävä rollaattori ja suihkutuoli. Liukastumisen pelossa olen käyntiä siirtänyt ja siirtänyt, mutta hyvin meni kun varovasti liikuin.
En ui ollenkaan, sillä hartiat eivät tykkää siitä asennosta. Sen sijaan olen paikallani tangon vieressä ja teen jumppaliikkeitä, lähinnä itse oppimiani. Olen aivan varma, että tuosta olisi hyötyä, jos vaan viitsisi säännöllisesti lähteä. Vedessä kaikki liikkeet ovat niin paljon helpompia. Luulempa, että hukassa olevat lihaksetkin saattavat alkaa ilmaantua paikalle. Lonkkanivelen kohdalla tuntuu vain luinen nuppi, kaikki lihakset lienevät surkastuneet tai sitten kaikonneet jonnekin muualle. Niitä yritän etsiä.
Suosittelen!
Mervi
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
In English too?
Hello to all my readers outside Finland!
I can see from statistics that I have readers in Russia, USA, England (/Great Britain), Germany, France, Indonesia and many other countries. I often wonder who you are. Maybe Finns who have moved abroad? But if not, then I would be keen to know what is it that is interesting in my blog when you don't know the language. I doubt my amateurish pictures are delightful enough on their own. Though if there are readers out there who would be interested in short versions of my posts in English, it is possible. It would be nice if you left a comment.
Mervi
I can see from statistics that I have readers in Russia, USA, England (/Great Britain), Germany, France, Indonesia and many other countries. I often wonder who you are. Maybe Finns who have moved abroad? But if not, then I would be keen to know what is it that is interesting in my blog when you don't know the language. I doubt my amateurish pictures are delightful enough on their own. Though if there are readers out there who would be interested in short versions of my posts in English, it is possible. It would be nice if you left a comment.
Mervi
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
kuinka mones jälkitarkastus tää mahtoi olla?
Kävin siis Tyksissä. Ensin olin röntgenissä, otettiin lantiokuva seisten ja leikatusta lonkasta kuva makuulla. On se onnellista, että pääsen aina samalle, leikanneelle lääkärille.
Kuvissa kaikki oli hyvin, proteesi presiis samassa asennossa kuin ennenkin. Ei siis ole tod.näk. että olisi liikkunut eli irronnut. Kun kerroin, että joka askeleella ja aina kun liikutan lonkkaa, sieltä kuuluu "rahinaa", lääkäri kovin kummasteli moista. Totesi, että ei voi röntgenkuvista päätellä, jos sittenkin jokin osa olisi jäänyt vielä luutumatta.
Taas kuulin "teoria-asiaa" lonkkanivelestäni. Tekoaine on kuulemma hyvin kallista metallia, kolmea erilaista. Se on huokoista ainesta, josta kuulemma ihmisen luu "tykkää" niin paljon, että se oikein hakeutuu noihin huokosiin. Näin proteesi ja oma luu ovat kuin yhtä ainetta.
Niin, heti alkuun lääkäri ihmetteli sitä, että vielä kahdella kyynärsauvalla kuljen. Näytin konkreettisesti, että pystyn kyllä seisomaan koko painollani leikatun jalan varassa, kunhan saan toisesta jalasta vähän tukea. Sen sijaan aivan yksinään se ei kanna. Näytin millaista vaappumista kävelemiseni ilman sauvoja on ja hän oli samaa mieltä kanssani, ettei niin voi ajatellakaan kävelevänsä.
Nyt ei auta kuin voimistellen vahvistaa leikatun puolen pakaralihaksia. Seisetessä jalkaa nostetaan suorana sivulle. Sitähän olen kyllä tehnyt, mutta huomaan kompensoivani heikkoja lihaksia muilla vahvemmilla lihaksilla, eli liike lähteekin kylkilihasten (taijokumuu?) auttamana.
No, jään odottelemaan oman terveyskeskukseni fysioterapiasta kutsua muutamalle käynnille. Siellä kartoitetaan tilanne ja he näyttävät minulle liikkeet, joilla yritän harjoittaa heikkoja lihaksiani paremmin tukemaan kävelyä. Sitä rääkkäystä odotellessa.....
mervi
Kuvissa kaikki oli hyvin, proteesi presiis samassa asennossa kuin ennenkin. Ei siis ole tod.näk. että olisi liikkunut eli irronnut. Kun kerroin, että joka askeleella ja aina kun liikutan lonkkaa, sieltä kuuluu "rahinaa", lääkäri kovin kummasteli moista. Totesi, että ei voi röntgenkuvista päätellä, jos sittenkin jokin osa olisi jäänyt vielä luutumatta.
Taas kuulin "teoria-asiaa" lonkkanivelestäni. Tekoaine on kuulemma hyvin kallista metallia, kolmea erilaista. Se on huokoista ainesta, josta kuulemma ihmisen luu "tykkää" niin paljon, että se oikein hakeutuu noihin huokosiin. Näin proteesi ja oma luu ovat kuin yhtä ainetta.
Niin, heti alkuun lääkäri ihmetteli sitä, että vielä kahdella kyynärsauvalla kuljen. Näytin konkreettisesti, että pystyn kyllä seisomaan koko painollani leikatun jalan varassa, kunhan saan toisesta jalasta vähän tukea. Sen sijaan aivan yksinään se ei kanna. Näytin millaista vaappumista kävelemiseni ilman sauvoja on ja hän oli samaa mieltä kanssani, ettei niin voi ajatellakaan kävelevänsä.
Nyt ei auta kuin voimistellen vahvistaa leikatun puolen pakaralihaksia. Seisetessä jalkaa nostetaan suorana sivulle. Sitähän olen kyllä tehnyt, mutta huomaan kompensoivani heikkoja lihaksia muilla vahvemmilla lihaksilla, eli liike lähteekin kylkilihasten (taijokumuu?) auttamana.
No, jään odottelemaan oman terveyskeskukseni fysioterapiasta kutsua muutamalle käynnille. Siellä kartoitetaan tilanne ja he näyttävät minulle liikkeet, joilla yritän harjoittaa heikkoja lihaksiani paremmin tukemaan kävelyä. Sitä rääkkäystä odotellessa.....
mervi
perjantai 24. elokuuta 2012
Mukava lääkäri
Olin tänään terveyskeskuslääkärillä. Nuori nainen, vieras minulle. Meillä synkkasi oikein hyvin. Hän osasi puhua tarpeeksi nopeasti, saimme kaikki - monen monta erillistä - asiat käytyä läpi. Vaikka etenimme nopeasti, jäi silti sellainen olo, että huolellisesti lääkäri niihin paneutui.
Sain lähetteen röntgeniin polvesta, jonka päälle putosin. Toinen lähete kirjoitettiin fysioterapiaan - kiireellisenä. Kolmas lähete moniin verikokeisiin. Ja vielä neljäs laihdutusleikkaukseen. No, ei noita tietysti ihan liukuhihnalta kirjoiteltu. Esim. laihdutusleikkauksesta olen saanut jo perusteellista infoa, joten lääkärin ei tarvinnut sitä selittää. Eikä lähetettä vielä valmiiksi saatu, ensin tarvitaan verikokeet ja muutakin seurantaa.
Kaksi reseptiä lähti mukaani. Olenkin kertonut syöväni Voltarenia, joka on vaihdettu apteekissa Diclomexiksi. Sittemmin apteekilla on ollut jotain toimitusvaikeuksia tuosta jälkimmäisestä ja Voltarenista taas ei saa Kela-korvausta, joten olen joutunut ottamaan kolmatta vaihtoehtoa. Hintaero kalliimman ja halvimman välillä on ollut lähes 20 euroa. Tuo uusin ja halvin ei mielestäni ole vaikuttanut ollenkaan samalla lailla.
Kysyin tätä asiaa lääkäriltä ja hän hiukan epäröi, mutta oli sitä mieltä, että kun lääkäri kirjoittaa reseptiin "ei vaihdeta" silloin alkuperäinen (Voltaren) on Kela-korvattava. Saas nähdä!
Kyllä tulee hyvä mieli, kun on hyvin palveltu! Vielä kun tietäisi, että seuraavalla kerralla on tämä sama mainio lääkäri, niin kyllä sitten kelpaisi....
Sain lähetteen röntgeniin polvesta, jonka päälle putosin. Toinen lähete kirjoitettiin fysioterapiaan - kiireellisenä. Kolmas lähete moniin verikokeisiin. Ja vielä neljäs laihdutusleikkaukseen. No, ei noita tietysti ihan liukuhihnalta kirjoiteltu. Esim. laihdutusleikkauksesta olen saanut jo perusteellista infoa, joten lääkärin ei tarvinnut sitä selittää. Eikä lähetettä vielä valmiiksi saatu, ensin tarvitaan verikokeet ja muutakin seurantaa.
Kaksi reseptiä lähti mukaani. Olenkin kertonut syöväni Voltarenia, joka on vaihdettu apteekissa Diclomexiksi. Sittemmin apteekilla on ollut jotain toimitusvaikeuksia tuosta jälkimmäisestä ja Voltarenista taas ei saa Kela-korvausta, joten olen joutunut ottamaan kolmatta vaihtoehtoa. Hintaero kalliimman ja halvimman välillä on ollut lähes 20 euroa. Tuo uusin ja halvin ei mielestäni ole vaikuttanut ollenkaan samalla lailla.
Kysyin tätä asiaa lääkäriltä ja hän hiukan epäröi, mutta oli sitä mieltä, että kun lääkäri kirjoittaa reseptiin "ei vaihdeta" silloin alkuperäinen (Voltaren) on Kela-korvattava. Saas nähdä!
Kyllä tulee hyvä mieli, kun on hyvin palveltu! Vielä kun tietäisi, että seuraavalla kerralla on tämä sama mainio lääkäri, niin kyllä sitten kelpaisi....
maanantai 20. elokuuta 2012
Sekä että
Tänään vietiin sairaalasänky pois. Äkkiä se vaan on 7 kuukautta mennyt, kuin siivillä...! Ensi yönä täytyy ottaa kunnon tujaus nukahtamislääkettä, muutoin on tiedossa levoton yö. Hamuilen olematonta apinapuuta ilmaa haroen ja ihan vaakasuorassa nukkuminen on outoa, kun on tottunut säätelemään pohjan mallia. Huoks!
En ole tainnut täällä kertoakaan, että putosin tuolilta. Juu-u sillai voi käydä! Työtuolini on sellainen, että pyörät sijaitsevat liian lähellä toisiaan ja tuoli muutenkin on kiikkerä ja kevyt. Kurkottelin lattialta jotain ja hupskeikkaa putosin. Onneksi ei ollut kukaan katsomassa kun raahauduin toisen tuolin lähelle. Sen avulla pääsin kuin pääsinkin ylös. Pahiten loukkaantui proteesipolvi. Ensin oli tietysti tosi kipeä, sitten tuntui helpottavan, mutta kyllä se vaan edelleen vihoittelee. Suoristaessa tuntuu pahiten. Paha pelkoni hiipii aina silloin tällöin mieleen - että proteesi olisi mennyt rikki. Eikai?
Perjantaina menen käymään tavallisella terveyskeskuslääkärillä ja asioita onkin kertynyt pitkä lista. Ehkäpä tuo polvi kuvataan, niin saan siitä rauhan - tai sitten alkaa vielä pahempi piina. Sitten pyydän lähetettä sinne fysioterapiaan ja lisää särkylääkettä. Ja muutama muukin asia vielä....
Tyksiin menen tieskuinkamonenteen jälkitarkastukseen kahden viikon päästä, 5.9. En tiedä, mitä siltä käynniltä odotan. Tulee, mitä on tullakseen.
Mervi
En ole tainnut täällä kertoakaan, että putosin tuolilta. Juu-u sillai voi käydä! Työtuolini on sellainen, että pyörät sijaitsevat liian lähellä toisiaan ja tuoli muutenkin on kiikkerä ja kevyt. Kurkottelin lattialta jotain ja hupskeikkaa putosin. Onneksi ei ollut kukaan katsomassa kun raahauduin toisen tuolin lähelle. Sen avulla pääsin kuin pääsinkin ylös. Pahiten loukkaantui proteesipolvi. Ensin oli tietysti tosi kipeä, sitten tuntui helpottavan, mutta kyllä se vaan edelleen vihoittelee. Suoristaessa tuntuu pahiten. Paha pelkoni hiipii aina silloin tällöin mieleen - että proteesi olisi mennyt rikki. Eikai?
Perjantaina menen käymään tavallisella terveyskeskuslääkärillä ja asioita onkin kertynyt pitkä lista. Ehkäpä tuo polvi kuvataan, niin saan siitä rauhan - tai sitten alkaa vielä pahempi piina. Sitten pyydän lähetettä sinne fysioterapiaan ja lisää särkylääkettä. Ja muutama muukin asia vielä....
Tyksiin menen tieskuinkamonenteen jälkitarkastukseen kahden viikon päästä, 5.9. En tiedä, mitä siltä käynniltä odotan. Tulee, mitä on tullakseen.
Mervi
perjantai 10. elokuuta 2012
fysioterapeuttia tarvitaan
Ei tule kävelemisestä ilman keppejä mitään, ei tule ei...
Kovin innokkaasti en ole jumpannut, mutta yrittänyt pitää kiinni jokailtaisesta lyhyestä sessiosta. Käyn läpi muutaman liikkeen, joiden arvelen vahvistavan pakaralihasta. Eipä silti - olen huomannutkin selvää vahvistumista. Mutta se ei riitä.
Ollenkaan en kykene seisomaan yhdellä jalalla, siis sillä leikatulla. Toisella kyllä. Ilmeisesti lihakset ovat siis niin surkastuneet, että eivät anna tarpeeksi tukea.
Tänään soitin fysioterapiaan ja pyysin apua. Tarvitsen vielä lääkärin lähetteen. Mielestäni se on ihan turhaa ja vain niukkojen resurssien tuhlausta. Eihän se nuori lääkäri mitään tiedä minulle tehdyistä operaatioista. Selitän siis hänelle elämäni stoorin, kaikki ne 15 leikkausta ja kerron, mikä on ongelma. Sitten sanon, mitä tarvitsen ja hän kirjoittaa lähetteen. Yhtä hyvin olisin voinut mennä suoraan sinne fysioterapiaan ja siellä joku jumppari olisi kuunnellut saman tarinan ja osaisi kyllä neuvoa. No joojoo, eihän se noin mene, ei...
Odottelen siis ensin lääkäriaikaa ja sitten sen lähetteen lähettämistä ja sitten odottelen aikaa sieltä fysioterapiasta ja sitten pääsen "rääkättäväksi". Odotan sitä.
Kovin innokkaasti en ole jumpannut, mutta yrittänyt pitää kiinni jokailtaisesta lyhyestä sessiosta. Käyn läpi muutaman liikkeen, joiden arvelen vahvistavan pakaralihasta. Eipä silti - olen huomannutkin selvää vahvistumista. Mutta se ei riitä.
Ollenkaan en kykene seisomaan yhdellä jalalla, siis sillä leikatulla. Toisella kyllä. Ilmeisesti lihakset ovat siis niin surkastuneet, että eivät anna tarpeeksi tukea.
Tänään soitin fysioterapiaan ja pyysin apua. Tarvitsen vielä lääkärin lähetteen. Mielestäni se on ihan turhaa ja vain niukkojen resurssien tuhlausta. Eihän se nuori lääkäri mitään tiedä minulle tehdyistä operaatioista. Selitän siis hänelle elämäni stoorin, kaikki ne 15 leikkausta ja kerron, mikä on ongelma. Sitten sanon, mitä tarvitsen ja hän kirjoittaa lähetteen. Yhtä hyvin olisin voinut mennä suoraan sinne fysioterapiaan ja siellä joku jumppari olisi kuunnellut saman tarinan ja osaisi kyllä neuvoa. No joojoo, eihän se noin mene, ei...
Odottelen siis ensin lääkäriaikaa ja sitten sen lähetteen lähettämistä ja sitten odottelen aikaa sieltä fysioterapiasta ja sitten pääsen "rääkättäväksi". Odotan sitä.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Arthryl - Glukosamiinisulfaatti
Olen erittäin huono pitämään lääkkeeni ja reseptit järjestyksessä. Aina pääsee joku loppumaan ja reseptit on tyhjiä tai vanhentuneita!
Nyt pääsi Arthryl loppumaan. En ole käyttänyt vähään aikaan. Tällä viikolla on jalat olleet ihan kamalan kipeät. Polvet särkee. Ensin ajattelin, että se on tämä surkea ilma, matalapaine ja kaikkea.
Ehkäpä tuo glugosamiini on sittenkin vaikuttava lääke, ehkä siitä on oikeasti hyötyä. Tai käänteisesti: jos sitä ei käytä, sen puuttumisen huomaa. Asia ratkeaa, kunhan saan vanhentuneen reseptin uusittua. Tietysti lääkettä pitää syödä vähän aikaa ja sitten vasta voi sanoa, vaikuttaako se.
Voi kyllä olla, että sitten onkin jo sateet menneet ja taaskaan en tiedä, vaikuttaako Arthryl vai ei. Luulen niin.
Nyt pääsi Arthryl loppumaan. En ole käyttänyt vähään aikaan. Tällä viikolla on jalat olleet ihan kamalan kipeät. Polvet särkee. Ensin ajattelin, että se on tämä surkea ilma, matalapaine ja kaikkea.
Ehkäpä tuo glugosamiini on sittenkin vaikuttava lääke, ehkä siitä on oikeasti hyötyä. Tai käänteisesti: jos sitä ei käytä, sen puuttumisen huomaa. Asia ratkeaa, kunhan saan vanhentuneen reseptin uusittua. Tietysti lääkettä pitää syödä vähän aikaa ja sitten vasta voi sanoa, vaikuttaako se.
Voi kyllä olla, että sitten onkin jo sateet menneet ja taaskaan en tiedä, vaikuttaako Arthryl vai ei. Luulen niin.
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Edistystä
Näköjään se on vain pakko, joka saa meikäläisen yrittämään!
Olen ollut täysin riippuvainen lähipiirin ystävällisestä avusta, kun putiikkini muutettiin kadulta toiselle. Se kiukuttaa suunnattomasti, kun ei voi itse tehdä mitä haluaisi. Aivan ylivoimaisiin ponnistuksiin olen kuitenkin ryhtynyt, kun kellon ympäri olen - jos ei muuta niin - töitä "valvonut".
Nyt vaihdoin niin päin, että pyörätuoli on liikkeessä ja kotona kävelen kyynärsauvojen kanssa. Uudessa liikkehuoneistossa on niin leveät käytävät, että siellä onnistuu pyörätuolilla huristelu. Jalat eivät väsy yhtä paljon, eikä ole paino nivelillä. Toisekseen voin kuljettaa tavaraa. Oli se aika koominen näky, kun sisareni kanssa siirrettiin pöytää - hän myös huonosti liikkuvana kantoi edellä ja minä pyörätuolissa kipittäen perässä!
Asiakkaat eivät ole kiinnittäneet MITÄÄN huomiota pyörätuoliini. Minusta se on hienoa, hyvin kasvatettua porukkaa - vaikka tuskin kukaan muukaan on tavannut pyörätuolissa istuvaa myyjää? Kotona joudun sitten vähän enemmän pinnistelemään, kun ei ole sitä tuolia, johon rojahtaa. On jaksettava sinnitellä kepeillä, tai yhdelläkin kävely onnistuu.
Näin sitä täällä edistytään. Kun on pakko. Tuntuu siltä, että kyllä tuo leikattu lonkka kestää ja kipu vähenee päivä päivältä - siinä auttaa Tramal ja Voltaren.
Mervi
Olen ollut täysin riippuvainen lähipiirin ystävällisestä avusta, kun putiikkini muutettiin kadulta toiselle. Se kiukuttaa suunnattomasti, kun ei voi itse tehdä mitä haluaisi. Aivan ylivoimaisiin ponnistuksiin olen kuitenkin ryhtynyt, kun kellon ympäri olen - jos ei muuta niin - töitä "valvonut".
Nyt vaihdoin niin päin, että pyörätuoli on liikkeessä ja kotona kävelen kyynärsauvojen kanssa. Uudessa liikkehuoneistossa on niin leveät käytävät, että siellä onnistuu pyörätuolilla huristelu. Jalat eivät väsy yhtä paljon, eikä ole paino nivelillä. Toisekseen voin kuljettaa tavaraa. Oli se aika koominen näky, kun sisareni kanssa siirrettiin pöytää - hän myös huonosti liikkuvana kantoi edellä ja minä pyörätuolissa kipittäen perässä!
Asiakkaat eivät ole kiinnittäneet MITÄÄN huomiota pyörätuoliini. Minusta se on hienoa, hyvin kasvatettua porukkaa - vaikka tuskin kukaan muukaan on tavannut pyörätuolissa istuvaa myyjää? Kotona joudun sitten vähän enemmän pinnistelemään, kun ei ole sitä tuolia, johon rojahtaa. On jaksettava sinnitellä kepeillä, tai yhdelläkin kävely onnistuu.
Näin sitä täällä edistytään. Kun on pakko. Tuntuu siltä, että kyllä tuo leikattu lonkka kestää ja kipu vähenee päivä päivältä - siinä auttaa Tramal ja Voltaren.
Mervi
lauantai 30. kesäkuuta 2012
Ei parane kunto odottelemalla, ei...
Nyt on leikkauksesta kulunut 5 kuukautta, eikä vaan vielä näy toipumiselle loppua!
Monta kertaa olen jo todennut, ettei tästä odottelemalla tule mitään - pitäisi ryhtyä tositoimiin! Putiikkini muuttaminen paikasta toiseen antanee tarpeeksi lisäpotkua. Kun oikein tajusin sen, että nyt pitäisi pystyä siirtämään suunnaton määrä tavaraa paikasta toiseen, pakkaamaan ja purkamaan, tyhjäämään ja täyttämään hyllyjä, totesin, että on alettava treenaamaan. Pakotin itseni jumppaan. Ensin seisoen leikatun jalan taivutusta taakse ja sivulle. Paljon se sattuu, mutta ehkä kerta kerralta vähemmän. Kipu ei tule nivelestä, vaan lihaksista, joten ei sen väliä.
Lääkärihän sanoi leikkauksen jälkeen, että joku lihas, en muista nimeä, on siirretty paikastaan toiseen. Tällä toimenpiteellä piti saada ontuminen loppumaan. Lääkäri vielä lisäsi, että tuon takia joudun opettelemaan kävelyn uudestaan. Siis OPETTELEMAAN, eikä odottamaan sen muuttumista.
Seisten tehtyjen liikkeiden jälkeen meneen pitkälleen ja teen siinä lisää. Kylkimakuulta nostan leikattua jalkaa ylös. Oho, ei kylläkään onnistu jalka suorana. Sitten seuraavaksi vatsamakuulle ja taas jalan nostoa. Kaikki nämä liikkeet tuntuvat pakaralihaksessa. Ai,ai, kun tekee makeaa...
Tiedän, että tämä on vielä puutteellista, mutta riittävää näin alkuun. Lisäksi harjoittelen pikkuhiljaa kävelemistä ilman keppejä. Ei, ei se ole kävelemistä, vaan hyppelyä. Ja typerännäköistä sellaista. Mutta näyttää tehoavan sekin.
Vaikka kotona vielä laskeudun pyörätuoliin ja huristelen sen kanssa eteenpäin, niin putiikissa työskennellessäni tyydyn jo yhteen kyynärsauvaan. Sekin käy päivä päivältä kivuttomammin. Etuna on se, että saan toisella kädellä kannettua tavaraa.
Usein minulta kysytään, että vieläkö särkee? En tiedä. Syön aivan saman määrän lääkkeitä kuin ennen leikkaustakin ja särkyä on harvoin, vain isomman urakan jälkeen. Mutta molemmat jalat on kyllä kipeät. Siis sattuvat kävellessä. Särky ja sattuminen on nääs eri asia. Tänään sisareni huomautti huolestuneen näköisenä, että leikattu jalka on aivan eri värinen kuin toinen, se on kuulemma sinipunainen ja vähän mustakin kai. Tunnustellessa se tuntuukin kylmältä, ehkä siis vain jotain verenkierrollisia ongelmia vielä?
Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta muista sinä, joka olet ehkä menossa lonkkaleikkaukseen, että minun tilanteeni on vaikeampi kuin yleensä. Tähän lonkkaanhan laitettiin proteesi neljännen kerran samoille sijoille. Jos sinä olet menossa ensimmäistä kertaa leikkaukseen, niin lohdutan sinua, että silloin toipuminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Ensimmäinen kerta on ihan iisiä! Toinen jo vaikeampaa ja kolmas, neljäs ihan kamalaa. Mutta niistä selviää!
Mervi
Monta kertaa olen jo todennut, ettei tästä odottelemalla tule mitään - pitäisi ryhtyä tositoimiin! Putiikkini muuttaminen paikasta toiseen antanee tarpeeksi lisäpotkua. Kun oikein tajusin sen, että nyt pitäisi pystyä siirtämään suunnaton määrä tavaraa paikasta toiseen, pakkaamaan ja purkamaan, tyhjäämään ja täyttämään hyllyjä, totesin, että on alettava treenaamaan. Pakotin itseni jumppaan. Ensin seisoen leikatun jalan taivutusta taakse ja sivulle. Paljon se sattuu, mutta ehkä kerta kerralta vähemmän. Kipu ei tule nivelestä, vaan lihaksista, joten ei sen väliä.
Lääkärihän sanoi leikkauksen jälkeen, että joku lihas, en muista nimeä, on siirretty paikastaan toiseen. Tällä toimenpiteellä piti saada ontuminen loppumaan. Lääkäri vielä lisäsi, että tuon takia joudun opettelemaan kävelyn uudestaan. Siis OPETTELEMAAN, eikä odottamaan sen muuttumista.
Seisten tehtyjen liikkeiden jälkeen meneen pitkälleen ja teen siinä lisää. Kylkimakuulta nostan leikattua jalkaa ylös. Oho, ei kylläkään onnistu jalka suorana. Sitten seuraavaksi vatsamakuulle ja taas jalan nostoa. Kaikki nämä liikkeet tuntuvat pakaralihaksessa. Ai,ai, kun tekee makeaa...
Tiedän, että tämä on vielä puutteellista, mutta riittävää näin alkuun. Lisäksi harjoittelen pikkuhiljaa kävelemistä ilman keppejä. Ei, ei se ole kävelemistä, vaan hyppelyä. Ja typerännäköistä sellaista. Mutta näyttää tehoavan sekin.
Vaikka kotona vielä laskeudun pyörätuoliin ja huristelen sen kanssa eteenpäin, niin putiikissa työskennellessäni tyydyn jo yhteen kyynärsauvaan. Sekin käy päivä päivältä kivuttomammin. Etuna on se, että saan toisella kädellä kannettua tavaraa.
Usein minulta kysytään, että vieläkö särkee? En tiedä. Syön aivan saman määrän lääkkeitä kuin ennen leikkaustakin ja särkyä on harvoin, vain isomman urakan jälkeen. Mutta molemmat jalat on kyllä kipeät. Siis sattuvat kävellessä. Särky ja sattuminen on nääs eri asia. Tänään sisareni huomautti huolestuneen näköisenä, että leikattu jalka on aivan eri värinen kuin toinen, se on kuulemma sinipunainen ja vähän mustakin kai. Tunnustellessa se tuntuukin kylmältä, ehkä siis vain jotain verenkierrollisia ongelmia vielä?
Tällainen on siis tilanne nyt. Mutta muista sinä, joka olet ehkä menossa lonkkaleikkaukseen, että minun tilanteeni on vaikeampi kuin yleensä. Tähän lonkkaanhan laitettiin proteesi neljännen kerran samoille sijoille. Jos sinä olet menossa ensimmäistä kertaa leikkaukseen, niin lohdutan sinua, että silloin toipuminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Ensimmäinen kerta on ihan iisiä! Toinen jo vaikeampaa ja kolmas, neljäs ihan kamalaa. Mutta niistä selviää!
Mervi
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Liikkumisen apuvälineet
Kaatumisen jälkeen on tullut hiukan varovaisuutta kävelyyn. Huomaan, että aika helposti tasapaino heittää. Ei pitäisi ollenkaan katsella ympärilleen, kun kävelee. Portaissa kulkemiseen on keskityttävä tosi huolellisesti.
Eilen päätin lähteä käymään Tarjoustalossa. Siellä on pitkät käytävät kuljettavana ja kun oli mielessä vaatteiden sovitus, niin ajattelin siirtyä pyörätuoliin. Autosta kauppaan kuljin kyynärsauvojen avulla ja sitten siirryin kaupan pyörätuoliin, joka olikin oikein mainio. Uusi pyörätuoli on helppo kelata, äänetön ja kevyt.
Oli mukava kauppareissu. Ei ollut mitään kiirettä, sillä istuen jaksan vaikka kuinka kauan shoppailla. Jotta sain käsiini ylätangoilla olevia puseroita, piti välillä nousta seisomaan, mutta sehän ei ole minulle ongelma nyt, kun saan varata molemmille jaloille.
Ainut hankaluus oli se, että pyörätuoliin ei saanut kyynärsauvoja mukaan, vaan ne piti jättää eteiseen. Sovituskoppiin mennessä olisin kepit tarvinnut, mutta nyt siirryin mitenkuten koppiin istumaan. Onneksi siellä oli kunnon istuin.
Ostoskori oli vähän hankalasti selän takana, enemmän vammainen ei olisi yksin tainnut selvitä.
Seurailin ihmisten reaktioita, joita ei kyllä juurikaan näkynyt. Ei minuun kiinnitetty kummemmin huomiota. Pari tuttua tuli vastaan, mutta he olivat kuin eivät olisi tuolia nähneetkään. Ehkä ihmiset ajattelevat, että en itse halua siitä puhua, joten eivät ottaneet puheeksi. Saattaa olla parempi niin.
Minua tuoli ei häirinnyt, koska siitä oli niin suuri apu. Ainoastaan kassalla tuntui vähän typerältä, kun olen alempana kuin muut.
Luulenpa, että pidän pyörätuolin, vaikka kuntoutuisin käveleväksikin, sillä kivuttomuutta tuskin tulee koskaan. Varalta. Isoissa tapahtumissa, esimerkiksi messuilla tai isoissa ostoskeskuksissa sen kanssa on paljon kivuttomampaa liikkua.
Eilen päätin lähteä käymään Tarjoustalossa. Siellä on pitkät käytävät kuljettavana ja kun oli mielessä vaatteiden sovitus, niin ajattelin siirtyä pyörätuoliin. Autosta kauppaan kuljin kyynärsauvojen avulla ja sitten siirryin kaupan pyörätuoliin, joka olikin oikein mainio. Uusi pyörätuoli on helppo kelata, äänetön ja kevyt.
Oli mukava kauppareissu. Ei ollut mitään kiirettä, sillä istuen jaksan vaikka kuinka kauan shoppailla. Jotta sain käsiini ylätangoilla olevia puseroita, piti välillä nousta seisomaan, mutta sehän ei ole minulle ongelma nyt, kun saan varata molemmille jaloille.
Ainut hankaluus oli se, että pyörätuoliin ei saanut kyynärsauvoja mukaan, vaan ne piti jättää eteiseen. Sovituskoppiin mennessä olisin kepit tarvinnut, mutta nyt siirryin mitenkuten koppiin istumaan. Onneksi siellä oli kunnon istuin.
Ostoskori oli vähän hankalasti selän takana, enemmän vammainen ei olisi yksin tainnut selvitä.
Seurailin ihmisten reaktioita, joita ei kyllä juurikaan näkynyt. Ei minuun kiinnitetty kummemmin huomiota. Pari tuttua tuli vastaan, mutta he olivat kuin eivät olisi tuolia nähneetkään. Ehkä ihmiset ajattelevat, että en itse halua siitä puhua, joten eivät ottaneet puheeksi. Saattaa olla parempi niin.
Minua tuoli ei häirinnyt, koska siitä oli niin suuri apu. Ainoastaan kassalla tuntui vähän typerältä, kun olen alempana kuin muut.
Luulenpa, että pidän pyörätuolin, vaikka kuntoutuisin käveleväksikin, sillä kivuttomuutta tuskin tulee koskaan. Varalta. Isoissa tapahtumissa, esimerkiksi messuilla tai isoissa ostoskeskuksissa sen kanssa on paljon kivuttomampaa liikkua.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Kaatua ei saa
Vahinko ei tule kello kaulassa. Aina sitä ei voi millään estää. Eilinen kaatuminen oli kyllä aivan turha. Laitoin aamulla työkengät, joita hiukan arvelin liian väljiksi. Niin sitten kävikin, sotkeuduin kenkiini ja kaaduin pitkin pituuttani juuri leikatun lonkan kyljelle. Olin liikkeellä vain yhdellä kepillä ja keskityin keskusteluun enkä jalkoihini.
Pääni löin seinään ja vasen käsi tuli mielettömän kipeäksi, mutta ei siitä luita rikkoontunut. Aamulla oli olo kuin tiejyrän alle jääneellä, mutta pikkuhiljaa jää vain pelko jäljelle. Mitä tapahtui keinonivelelle? Ehkä tässä tapauksessa voi sanoa, että onneksi on tuota pehmikettä kehossa! Ja se, että käsi kipeytyi, kertonee siitä, että lonkka ehkä säästyi täräykseltä.
En voi tietenkään mitään sille, että vähän väliä "kuulostelen" lonkkaa, että miltä se tuntuu. Sattuu, ei satu, sattuu...no, ainahan se sattuu. Ehkei tavallista enempää?
Keinonivelen saanut ei saa kaatua. Onkohan alkanut päästä heittää?
Pääni löin seinään ja vasen käsi tuli mielettömän kipeäksi, mutta ei siitä luita rikkoontunut. Aamulla oli olo kuin tiejyrän alle jääneellä, mutta pikkuhiljaa jää vain pelko jäljelle. Mitä tapahtui keinonivelelle? Ehkä tässä tapauksessa voi sanoa, että onneksi on tuota pehmikettä kehossa! Ja se, että käsi kipeytyi, kertonee siitä, että lonkka ehkä säästyi täräykseltä.
En voi tietenkään mitään sille, että vähän väliä "kuulostelen" lonkkaa, että miltä se tuntuu. Sattuu, ei satu, sattuu...no, ainahan se sattuu. Ehkei tavallista enempää?
Keinonivelen saanut ei saa kaatua. Onkohan alkanut päästä heittää?
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Epikriisi
Epikriisi = hoidon päätyttyä laadittu selostus taudin kulusta ja hoidosta. Tänään tuli sellainen postissa. Tämänkertainen on laadittu 30.5.2012 poliklinikkakäynnin jälkeen.
Potilas tulee sovittuun kontrolliin. Potilaalla 3,5 kuukautta sitten laitettu Trabecular puoliaugmentti ja kraniaalinen augmentti ja Trabecular-kuppi. Muutamia lonkkarevisioita tehty. Lonkka tuntunut varsin hyvältä. Tuntunut selvästi paremmalta mitä ensimmäisen revision jälkeen. Rtg-kuvassa kupin ja augmentin asennoissa mitään muutoksia ei ole tapahtunut ja tämän suhteen tilanne hyvä.
Nyt saa alkaa varaamaan vasemmalle jalalle. Alkuun luonnollisesti vähintään yksi keppi tukena ja sitten kun lonkka tuntuu hyvältä, niin saa jättää viimeisenkin kepin pois. Otetaan potilas vielä kontrolliin syyskuussa 2012, jolloin edeltävästi lantio-rtg.
Dg: T84.0 Itineratio pars acetabuli coxae l.sin., status post oper.
Näillä mennään.
Eilen illalla unta odotellessa aloin oikein jumpata lonkan lihaksia. Juujuu, tiedän...olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten! Hyvältä tuntui ja antaa uskoa, kun pikkuhiljaa löytyy "uusia" lihaksia.
Potilas tulee sovittuun kontrolliin. Potilaalla 3,5 kuukautta sitten laitettu Trabecular puoliaugmentti ja kraniaalinen augmentti ja Trabecular-kuppi. Muutamia lonkkarevisioita tehty. Lonkka tuntunut varsin hyvältä. Tuntunut selvästi paremmalta mitä ensimmäisen revision jälkeen. Rtg-kuvassa kupin ja augmentin asennoissa mitään muutoksia ei ole tapahtunut ja tämän suhteen tilanne hyvä.
Nyt saa alkaa varaamaan vasemmalle jalalle. Alkuun luonnollisesti vähintään yksi keppi tukena ja sitten kun lonkka tuntuu hyvältä, niin saa jättää viimeisenkin kepin pois. Otetaan potilas vielä kontrolliin syyskuussa 2012, jolloin edeltävästi lantio-rtg.
Dg: T84.0 Itineratio pars acetabuli coxae l.sin., status post oper.
Näillä mennään.
Eilen illalla unta odotellessa aloin oikein jumpata lonkan lihaksia. Juujuu, tiedän...olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten! Hyvältä tuntui ja antaa uskoa, kun pikkuhiljaa löytyy "uusia" lihaksia.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
lonkkaproteesista metallipölyä?
Aikaisemmin kirjoitinkin kuulemastani jutusta raskasmetalleista lonkkaproteeseissa.
Käydessäni jälkitarkastuksessa kysyin tätä leikanneelta lääkäriltä. Hän tiesi mediassa käydystä keskustelusta ja kertoi, että kyse on sellaisesta proteesista, jossa on metallipinta metallia vasten. Silloin näiden pintojen hankauksessa syntyy vaarallista metallipölyä, joka syövyttää omaa luukudosta.
Lääkärini lohdutti, että minulle ei ole laitettu tuollaista proteesia. Omissani on metalli muovia vasten. Muistan kyllä edellisessä korjausleikkauksessa mainitun, että muoviosa oli niin kulunut, että siellä oli tapahtunut juuri tuota ei-toivottua syöpymisreaktiota.
Toisekseen, ei tuosta jutusta kannata huolestua sikäli, että kaikki ne joille tuollainen epäonninen proteesimalli on laitettu, on kutsuttu tarkastukseen. Kenenkään ei tarvitse siis olla epätietoisuudessa.
Käydessäni jälkitarkastuksessa kysyin tätä leikanneelta lääkäriltä. Hän tiesi mediassa käydystä keskustelusta ja kertoi, että kyse on sellaisesta proteesista, jossa on metallipinta metallia vasten. Silloin näiden pintojen hankauksessa syntyy vaarallista metallipölyä, joka syövyttää omaa luukudosta.
Lääkärini lohdutti, että minulle ei ole laitettu tuollaista proteesia. Omissani on metalli muovia vasten. Muistan kyllä edellisessä korjausleikkauksessa mainitun, että muoviosa oli niin kulunut, että siellä oli tapahtunut juuri tuota ei-toivottua syöpymisreaktiota.
Toisekseen, ei tuosta jutusta kannata huolestua sikäli, että kaikki ne joille tuollainen epäonninen proteesimalli on laitettu, on kutsuttu tarkastukseen. Kenenkään ei tarvitse siis olla epätietoisuudessa.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Yksi lopputarkastus
Viime viikolla kävin taas yhdessä lopputarkastuksessa. Nyt on leikkauksesta kulunut 4 kuukautta. Tammikuun lopussa laitettiin siis vasempaan lonkkaan neljäs proteesi. Edellinen leikkaus vuosi sitten epäonnistui.
Ensin kävin röntgenissä, jossa kuvattiin lonkka ja myös oikea polvi. Pyysin senkin kuvattavaksi, kun on niin paljon vaivannut. Polvesta lääkäri sanoi, että on kyllä kulunut, mutta vielä "käveltävä" joten sillä pitäisi jonkin aikaa vielä pärjätä. Kulumaa oli enemmänkin sivuosissa, jolloin taivuttelu, ylösnousu ja istumaan laskeutuminen ovat pahimmat. Oli lohdullista kuulla, ettei heti tarvitse ajatella seuraavaa proteesileikkausta.
Tyksissä on se hyvä puoli, että aina pääsee leikanneen lääkärin pakeille. Junnila totesi, että röntgenkuvista päätellen kaikki on hyvin, ainakin samalla lailla kuin viimeksi. Proteesi ei siis ole liikkunut paikaltaan, joten ainakin "alkanut" kiinnittyä. Jotenkin noin hän sanoi ja se vähän alkoi jälkikäteen hämmentää, niin ettei siis välttämättä ole vielä kunnolla kiinni? Mutta niinhän lääkärit ovat monesti todeneet ja nytkin hän totesi, ettei röntgenkuvista voi päätellä, onko proteesi kiinnittynyt.
No, joka tapauksessa, nyt sain luvan jättää kyynärsauvat pois ja alkaa kävellä ilman. Aluksi voi tietysti keventää yhdellä kepillä. Kiva, kiva. Pelkkä lupakin on kiva, mutta vielä kivampi olisi, jos pystyisi!
Kotona kuljen EDELLEEN pyörätuolilla - se on niin paljon helpompaa. Ulos lähtiessä jätän tuolin tietysti kotiin. Kovinkaan pitkää matkaa en jaksa kulkea kepeillä, väsy ja kipu tulee aika äkkiä. Aloitin kokopäiväisen työnteonkin kesäkuun alussa. Toki, jos olisin vieraalla töissä, olisin saanut jatkoa sairaslomaan, mutta yrittäjälle se ei ole mahdollista. (Tai olisi, jos olisi varaa jatkaa työntekijän palkkaamista, minulla ei.)
Nyt on pakko suunnitella päivä niin, että PÄÄSÄÄNTÖISESTI istuskelen. Siitä teen vain pieniä pyrähdyksiä järjestelläkseni myymälää tms. Asiakkaatkin joutuvat opettelemaan itsepalvelua - eikä sitä tarvitse sanoa, kyllä jokainen tajuaa, ettei kahdella kepillä kulkeva voi oikein paljon kanniskella...Sitä paitsi tämä organisointi on oikein tarpeellinen, koska minulla on isot tilaukset virkattuja koreja, joita en enää illalla ehtisikään tehdä.
Te, joilla on lonkkaleikkaus edessä, sydämeni pohjasta annan kokeneen neuvon: hyvissä ajoin kaikki ylimääräinen paino pois! Paljon helpompaa olisi liikkuminen ilman ylipainoa. Toisekseen lihasten vahvistaminen on tärkeää. Vaikka kuinka olisi proteesileikkaus onnistunut, mutta kun lihakset ovat läskiä, liikkuminen vaikeutuu. Olen kävelevä esimerkki siitä, että ylipainoisena ja huonokuntoisenakin lonkkaproteesileikkauksista selviää, mutta turhan vaikeaa se on!
Mervi
Ensin kävin röntgenissä, jossa kuvattiin lonkka ja myös oikea polvi. Pyysin senkin kuvattavaksi, kun on niin paljon vaivannut. Polvesta lääkäri sanoi, että on kyllä kulunut, mutta vielä "käveltävä" joten sillä pitäisi jonkin aikaa vielä pärjätä. Kulumaa oli enemmänkin sivuosissa, jolloin taivuttelu, ylösnousu ja istumaan laskeutuminen ovat pahimmat. Oli lohdullista kuulla, ettei heti tarvitse ajatella seuraavaa proteesileikkausta.
Tyksissä on se hyvä puoli, että aina pääsee leikanneen lääkärin pakeille. Junnila totesi, että röntgenkuvista päätellen kaikki on hyvin, ainakin samalla lailla kuin viimeksi. Proteesi ei siis ole liikkunut paikaltaan, joten ainakin "alkanut" kiinnittyä. Jotenkin noin hän sanoi ja se vähän alkoi jälkikäteen hämmentää, niin ettei siis välttämättä ole vielä kunnolla kiinni? Mutta niinhän lääkärit ovat monesti todeneet ja nytkin hän totesi, ettei röntgenkuvista voi päätellä, onko proteesi kiinnittynyt.
No, joka tapauksessa, nyt sain luvan jättää kyynärsauvat pois ja alkaa kävellä ilman. Aluksi voi tietysti keventää yhdellä kepillä. Kiva, kiva. Pelkkä lupakin on kiva, mutta vielä kivampi olisi, jos pystyisi!
Kotona kuljen EDELLEEN pyörätuolilla - se on niin paljon helpompaa. Ulos lähtiessä jätän tuolin tietysti kotiin. Kovinkaan pitkää matkaa en jaksa kulkea kepeillä, väsy ja kipu tulee aika äkkiä. Aloitin kokopäiväisen työnteonkin kesäkuun alussa. Toki, jos olisin vieraalla töissä, olisin saanut jatkoa sairaslomaan, mutta yrittäjälle se ei ole mahdollista. (Tai olisi, jos olisi varaa jatkaa työntekijän palkkaamista, minulla ei.)
Nyt on pakko suunnitella päivä niin, että PÄÄSÄÄNTÖISESTI istuskelen. Siitä teen vain pieniä pyrähdyksiä järjestelläkseni myymälää tms. Asiakkaatkin joutuvat opettelemaan itsepalvelua - eikä sitä tarvitse sanoa, kyllä jokainen tajuaa, ettei kahdella kepillä kulkeva voi oikein paljon kanniskella...Sitä paitsi tämä organisointi on oikein tarpeellinen, koska minulla on isot tilaukset virkattuja koreja, joita en enää illalla ehtisikään tehdä.
Te, joilla on lonkkaleikkaus edessä, sydämeni pohjasta annan kokeneen neuvon: hyvissä ajoin kaikki ylimääräinen paino pois! Paljon helpompaa olisi liikkuminen ilman ylipainoa. Toisekseen lihasten vahvistaminen on tärkeää. Vaikka kuinka olisi proteesileikkaus onnistunut, mutta kun lihakset ovat läskiä, liikkuminen vaikeutuu. Olen kävelevä esimerkki siitä, että ylipainoisena ja huonokuntoisenakin lonkkaproteesileikkauksista selviää, mutta turhan vaikeaa se on!
Mervi
perjantai 25. toukokuuta 2012
invalidina
Jouduin käymään Turussa oikeustalolla.
Minulla on invalidin pysäköintilupa, joten olisin voinut parkkeerata autoni kadun varteen pysäköintipaikalle maksamatta pysäköintimaksua. Mutta koska kulkuni on vielä tosi kehnoa kyynärsauvojen kanssa, päätin pysäköidä pihalle - aivan oven eteen. Semminkin kun piha oli katettu pienillä mukulakivillä.
Missään ei näkynyt yhtään parkkiruutua, mutta hetken emmittyäni päätin pysäköidä pieneen syvennykseen pääoven sivulla. Sisälle päästyäni oli edessä turvatarkastus. En pääse ilman keppejä kulkemaan, joten portti hälytti jo niidenkin takia, mutta metallia sisältävien tekonivelten vuoksi en pääse turvatarkastuksista ilman hälytystä. Vartija siis suoritti tarkastuksen "käsipelillä". Ei ollut asetta, ei vaatteissa eikä käsilaukussa.
Tämä vartija oli sitä mieltä, etten voi jättää autoa siihen. Hän näytti minulle, missä on invapaikka. Hmmm...ei siitä ollut mitään merkkiä. Kysyinkin, että miten kukaan voi tietää siitä, kun ei ole mitenkään merkitty. Ei hänellä ollut vastausta, mutta ei hän myöskään ollut kanssani samaa mieltä siitä, että invapysäköintiluvalla voi pysäköidä auton myös paikkaan, missä pysäköinti on liikennemerkillä kielletty. Toki, jos olin pelastustiellä, silloin kielto olisi ymmärrettävää. Jouduin siis ottamaan monen monta turhaa askelta kun kävin siirtämässä auton.
Sisällä oli infopiste, josta kysyin tietä. Samalla tulin valittaneeksi äskeisestä operaatiosta ja tämä täti oli sitä mieltä, että ihan turhaa siirsin auton - on siihen ennen saanut pysäköidä! Moittiessani merkitsemättömyyttä hän sanoi, että on siellä ennen ollut merkki! Minä siihen, että sepä ei minua auta nyt, jos on ennen ollut....
Sisältä en löytänyt inva-vessaa (kyllä sellainen kuulemma jossain silti oli) eikä odotustilassa ollut yhtään tavallisen korkuista, saati korotettua, tuolia. Vain matalia sohvia. Onneksi sain itseni kammettua sieltä ylös, mutta vielä vähän aikaa sitten minulla ei olisi ollut lupaa istua niin alas. Missä ja miten olisin viettänyt pitkän odotusajan?
Jos valtion virastot eivät ole esteettömiä, miten sitä voidaan ollenkaan vaatia esim. pieniltä yksityisiltä yrittäjiltä!
Nyt pitää ottaa selvää osoitteesta, johon voin lähettää valitukseni.
Minulla on invalidin pysäköintilupa, joten olisin voinut parkkeerata autoni kadun varteen pysäköintipaikalle maksamatta pysäköintimaksua. Mutta koska kulkuni on vielä tosi kehnoa kyynärsauvojen kanssa, päätin pysäköidä pihalle - aivan oven eteen. Semminkin kun piha oli katettu pienillä mukulakivillä.
Missään ei näkynyt yhtään parkkiruutua, mutta hetken emmittyäni päätin pysäköidä pieneen syvennykseen pääoven sivulla. Sisälle päästyäni oli edessä turvatarkastus. En pääse ilman keppejä kulkemaan, joten portti hälytti jo niidenkin takia, mutta metallia sisältävien tekonivelten vuoksi en pääse turvatarkastuksista ilman hälytystä. Vartija siis suoritti tarkastuksen "käsipelillä". Ei ollut asetta, ei vaatteissa eikä käsilaukussa.
Tämä vartija oli sitä mieltä, etten voi jättää autoa siihen. Hän näytti minulle, missä on invapaikka. Hmmm...ei siitä ollut mitään merkkiä. Kysyinkin, että miten kukaan voi tietää siitä, kun ei ole mitenkään merkitty. Ei hänellä ollut vastausta, mutta ei hän myöskään ollut kanssani samaa mieltä siitä, että invapysäköintiluvalla voi pysäköidä auton myös paikkaan, missä pysäköinti on liikennemerkillä kielletty. Toki, jos olin pelastustiellä, silloin kielto olisi ymmärrettävää. Jouduin siis ottamaan monen monta turhaa askelta kun kävin siirtämässä auton.Sisällä oli infopiste, josta kysyin tietä. Samalla tulin valittaneeksi äskeisestä operaatiosta ja tämä täti oli sitä mieltä, että ihan turhaa siirsin auton - on siihen ennen saanut pysäköidä! Moittiessani merkitsemättömyyttä hän sanoi, että on siellä ennen ollut merkki! Minä siihen, että sepä ei minua auta nyt, jos on ennen ollut....
Sisältä en löytänyt inva-vessaa (kyllä sellainen kuulemma jossain silti oli) eikä odotustilassa ollut yhtään tavallisen korkuista, saati korotettua, tuolia. Vain matalia sohvia. Onneksi sain itseni kammettua sieltä ylös, mutta vielä vähän aikaa sitten minulla ei olisi ollut lupaa istua niin alas. Missä ja miten olisin viettänyt pitkän odotusajan?
Jos valtion virastot eivät ole esteettömiä, miten sitä voidaan ollenkaan vaatia esim. pieniltä yksityisiltä yrittäjiltä!
Nyt pitää ottaa selvää osoitteesta, johon voin lähettää valitukseni.
lauantai 19. toukokuuta 2012
Mikä se juttu raskasmetalleista on?
Tänään kuulin kahden ihmisen kertovan radiossa ja televisiossa uutisoidun, että Tyksin lääkärit ovat kertoneet lonkkaproteeseista irtoavan raskasmetalleja. Nämä ihmiset, joille tällainen viallinen proteesi on laitettu, on kuulemma kutsuttu lisätutkimuksiin. Yhdelle rouvalle, joka tätä huolissaan kertoi (koska on itse menossa leikkaukseen) vakuuttelin, ettei sellaisessa ole mitään perää...mutta sitten kuulin, että se ehkä onkin totta?
Netistä en löytänyt tuollaista tietoa - kaikki googletukset "lonkkaleikkaukset Tyks" tms. ohjasivat tänne omaan blogiini. No, ei nyt ehkä kaikki sentään...
Tällaisen jutun löysin, mutta tämä on kyllä jo vähän vanhaa asiaa, olisiko silti tästä kysymys?
Typerää levittää juoruja, kun ei asiasta mitään tiedä. Tietääkö joku teistä?
Netistä en löytänyt tuollaista tietoa - kaikki googletukset "lonkkaleikkaukset Tyks" tms. ohjasivat tänne omaan blogiini. No, ei nyt ehkä kaikki sentään...
Tällaisen jutun löysin, mutta tämä on kyllä jo vähän vanhaa asiaa, olisiko silti tästä kysymys?
Typerää levittää juoruja, kun ei asiasta mitään tiedä. Tietääkö joku teistä?
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Lonkkaleikkaus ja sairasloma
"lonkkaleikkaus ja sairasloma" - tällaisella haulla on useamman kerran eksytty blogiini.
Minun sairaslomani alkaa olla lopuillaan. Lääkäri kirjoitti neljä kuukautta, eli toukokuun loppuun. Minun tapauksessani sillä ei ole mitään merkitystä, koska olen eläkkeellä ja pidän putiikkia "laajennettuna harrastustoimintana". En siis saa sairaspäivärahaa.
Muutoinkaan minun tapaukseni ei ole tyypillinen, koska kaksi kuukautta meni ilman, että sain ollenkaan laskea jalkaa maahan. Seuraavat kaksi kuukautta olen astunut puolella painolla.
Hyvin on mennyt. Pyörätuolilla on "kiva" kelailla ja uloskin olen päässyt. Jaksan pieniä matkoja kävellä kyynärsauvoilla. Liikkeessänikin olen käynyt harjoittelemassa, mutta kyllä koko kuusi tuntia on liikaa. Paitsi että parin viikon päästä pitäisi pystyä olemaan kuusi tuntia neljänä päivänä ja lauantaina neljä tuntia. Taitaa olla liikaa? Eli, jos olisin toisella työssä, sairaslomani jatkuisi varmasti.
Minun sairaslomani alkaa olla lopuillaan. Lääkäri kirjoitti neljä kuukautta, eli toukokuun loppuun. Minun tapauksessani sillä ei ole mitään merkitystä, koska olen eläkkeellä ja pidän putiikkia "laajennettuna harrastustoimintana". En siis saa sairaspäivärahaa.
Muutoinkaan minun tapaukseni ei ole tyypillinen, koska kaksi kuukautta meni ilman, että sain ollenkaan laskea jalkaa maahan. Seuraavat kaksi kuukautta olen astunut puolella painolla.
Hyvin on mennyt. Pyörätuolilla on "kiva" kelailla ja uloskin olen päässyt. Jaksan pieniä matkoja kävellä kyynärsauvoilla. Liikkeessänikin olen käynyt harjoittelemassa, mutta kyllä koko kuusi tuntia on liikaa. Paitsi että parin viikon päästä pitäisi pystyä olemaan kuusi tuntia neljänä päivänä ja lauantaina neljä tuntia. Taitaa olla liikaa? Eli, jos olisin toisella työssä, sairaslomani jatkuisi varmasti.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Retard vai Rapid
Käytän säännöllisesti Voltaren-kipulääkettä. Tai sen halpisversiota Diclomex. Niinkuin olen jo aiemmin kirjoittanutkin, päivittäinen määrä useinkin ylittää sallitun annostuksen.
Viimeisen vuoden annostus on ollut 3 kertaa päivässä 75 mg Retardia.
Leikkauksen jälkeen ajattelin, että eikös lääkityksen määrää pitäisi voida vähentää. Voltaren pitäisi saada mahtumaan 150 mg:aan päivässä. Muistaakseni on niin, että Retardista (siis pitkävaikutteisesta) ei ole olemassa 50 mg:n tablettia. Näin ollen siirryin takaisin Rapid (nopeavaikutteinen) 50 mg ja sitä kolme kertaa päivässä.
Tuntuu paremmalta. Vai onko se vain harhaa, kun lääke alkaa vaikuttaa nopeammin? Nyt otan aamulääkkeet klo 6-7 ja iltalääkkeen klo 22 ja siinä välissä täydennystä klo 14-15. Tällä systeemillä saan pidettyä kivut kohtalaisina eikä maksimiannostusta tule ylitettyä.
Tänään on ollut päänsärkyä. Illalla kudoin sukkaa makuuasennossa, mikä rasittaa niskaa ja seurauksena on useinkin päänsärky. Nyt en voi ottaa enää Buranaa tai Ibusalia, sillä ne ovat samaa lajia kuin Voltaren. Otan siis Pandol-tyyppistä särkylääkettä. Se auttaa tai ei auta. Pitänee taas pitää pienet niska-hartiaseudun iltajumpat.
Tämän kipulääkityksen lisäksi arsenaaliini kuuluu Tramal, mutta siitä olenkin jo kertonut.
Minun onneni on vahva vatsa. Tuo määrä tulehduskipulääkettä ei läheskään kaikille sovi ja Voltaren on kuulemma vielä pahimmasta päästä mahaa ärsyttävä.
Viimeisen vuoden annostus on ollut 3 kertaa päivässä 75 mg Retardia.
Leikkauksen jälkeen ajattelin, että eikös lääkityksen määrää pitäisi voida vähentää. Voltaren pitäisi saada mahtumaan 150 mg:aan päivässä. Muistaakseni on niin, että Retardista (siis pitkävaikutteisesta) ei ole olemassa 50 mg:n tablettia. Näin ollen siirryin takaisin Rapid (nopeavaikutteinen) 50 mg ja sitä kolme kertaa päivässä.
Tuntuu paremmalta. Vai onko se vain harhaa, kun lääke alkaa vaikuttaa nopeammin? Nyt otan aamulääkkeet klo 6-7 ja iltalääkkeen klo 22 ja siinä välissä täydennystä klo 14-15. Tällä systeemillä saan pidettyä kivut kohtalaisina eikä maksimiannostusta tule ylitettyä.
Tänään on ollut päänsärkyä. Illalla kudoin sukkaa makuuasennossa, mikä rasittaa niskaa ja seurauksena on useinkin päänsärky. Nyt en voi ottaa enää Buranaa tai Ibusalia, sillä ne ovat samaa lajia kuin Voltaren. Otan siis Pandol-tyyppistä särkylääkettä. Se auttaa tai ei auta. Pitänee taas pitää pienet niska-hartiaseudun iltajumpat.
Tämän kipulääkityksen lisäksi arsenaaliini kuuluu Tramal, mutta siitä olenkin jo kertonut.
Minun onneni on vahva vatsa. Tuo määrä tulehduskipulääkettä ei läheskään kaikille sovi ja Voltaren on kuulemma vielä pahimmasta päästä mahaa ärsyttävä.
torstai 3. toukokuuta 2012
Ei vielä sittenkään....
Alan olla jo jokseenkin kunnossa.
Leikattu jalka kestää astua - puolet painosta on lupa. Ajan autoa ja ulkona kävelen kyynärsauvoilla. Sisällä kelaan pyörätuolilla.
Tuli tunne, että voisin luopua jo sairaalasängystä. Kokeilin omaa sänkyäni, mutta ei, keskellä yötä piti muuttaa takaisin. Onneksi en ollut vielä tilannut apuvälinelainaamon miehiä hakemaan...
Oikeastaan kaikkein kipeimmin leikattuun lonkkaan ottaakin kyljellään makuu, sekä leikatulla että toisella kyljellä. Ei löydy sopivaa asentoa. Selällään nukkuminen taas edellyttää, että saa sängyn yläpään nostettua hiukan ylöspäin.
Olen jo ottanut takaisin normipuuhiani. Täytän ja tyhjennän pesukoneen, mutta mieheni laittaa puhtaat pyykit paikoilleen, kun en saa niitä kuljetettua. Siivoaminenkin sujuu jo aika hyvin (siis sujuisi, jos viitsisi). Paljon, paljon helpottaa, kun jalalle voi astua. Ihmettelen kyllä niitä potilaita, jotka pärjäävät yksin kotona. Vai pärjäävätkö? Itse olen tarvinnut tosi paljon mieheni apua. Tässä on rouvalle peti valmiiksi petattuna. Ihanan tuoksuisilla, ulkona kuivatetuilla lakanoilla. Nuuuh!
Kävin kokeilemassa työntekoakin. Tosi kivaa, mutta jälkeenpäin tulin kyllä kovin kipeäksi. Ilta meni petissä asentoa koko ajan vaihtaessa. Kipu ei kylläkään ollut varsinaisesti leikkausalueella vaan "yltympäriinsä". Taisi siis johtua liikkumiseen tottumattomista lihaksista. Joka ikinen lihas ja nivel ja luu särki, ei auttanut lisälääkitys eikä mikään. Aamulla sensijaan olin jo taas entisellään.
Mutta on se vaan tuo pyörätuoli hyvä keksintö. Ihana on kovan kävelyurakan jälkeen laskeutua istumaan ja huristella helposti liikkeelle. Välillä kyllä tuntuu, että koko keho on jumiutunut istuma-asentoon. Pitääpä ottaa useammin tuollaisia pyrähdyksiä, kun kesäkuussa pitäisi olla jo työkunnossa ja kyetä olemaan 6 tuntia putkeen asiakaspalvelussa.
Leikattu jalka kestää astua - puolet painosta on lupa. Ajan autoa ja ulkona kävelen kyynärsauvoilla. Sisällä kelaan pyörätuolilla.
Tuli tunne, että voisin luopua jo sairaalasängystä. Kokeilin omaa sänkyäni, mutta ei, keskellä yötä piti muuttaa takaisin. Onneksi en ollut vielä tilannut apuvälinelainaamon miehiä hakemaan...
Oikeastaan kaikkein kipeimmin leikattuun lonkkaan ottaakin kyljellään makuu, sekä leikatulla että toisella kyljellä. Ei löydy sopivaa asentoa. Selällään nukkuminen taas edellyttää, että saa sängyn yläpään nostettua hiukan ylöspäin.
Olen jo ottanut takaisin normipuuhiani. Täytän ja tyhjennän pesukoneen, mutta mieheni laittaa puhtaat pyykit paikoilleen, kun en saa niitä kuljetettua. Siivoaminenkin sujuu jo aika hyvin (siis sujuisi, jos viitsisi). Paljon, paljon helpottaa, kun jalalle voi astua. Ihmettelen kyllä niitä potilaita, jotka pärjäävät yksin kotona. Vai pärjäävätkö? Itse olen tarvinnut tosi paljon mieheni apua. Tässä on rouvalle peti valmiiksi petattuna. Ihanan tuoksuisilla, ulkona kuivatetuilla lakanoilla. Nuuuh!
 |
| Suosittelen lonkkaleikatuille sairaalasängyn tilaamista kotiin. |
Kävin kokeilemassa työntekoakin. Tosi kivaa, mutta jälkeenpäin tulin kyllä kovin kipeäksi. Ilta meni petissä asentoa koko ajan vaihtaessa. Kipu ei kylläkään ollut varsinaisesti leikkausalueella vaan "yltympäriinsä". Taisi siis johtua liikkumiseen tottumattomista lihaksista. Joka ikinen lihas ja nivel ja luu särki, ei auttanut lisälääkitys eikä mikään. Aamulla sensijaan olin jo taas entisellään.
Mutta on se vaan tuo pyörätuoli hyvä keksintö. Ihana on kovan kävelyurakan jälkeen laskeutua istumaan ja huristella helposti liikkeelle. Välillä kyllä tuntuu, että koko keho on jumiutunut istuma-asentoon. Pitääpä ottaa useammin tuollaisia pyrähdyksiä, kun kesäkuussa pitäisi olla jo työkunnossa ja kyetä olemaan 6 tuntia putkeen asiakaspalvelussa.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Järjen köyhyyttä?
Jokainen ymmärtää, että ihmisen ruumiin paino on lonkkien ja polvien päällä. Järkevä ymmärtää senkin, että on sitä parempi ja helpompi, mitä vähemmän sitä painoa on. Lonkkien ja polvien rasitteena.
Minäkin ymmärrän, mutta en aina YMMÄRRÄ. (näyttää muuten hassulta tuo sana)
Lapsien synnyttämisen jälkeen (sorry tytöt!) olen ollut ylipainoinen. Lisääntyvässä määrin. Erilaisilla laihdutuskuureilla pudottanut vuosien mittaan vaikka kuinka monta kiloa, mutta aina saanut ne kaikki takaisin ja korkojen kera.
Äsken siivoilin huushollia. Kyllä, pyörätuolissa istuen. Huomasin vaa'an. En ole sitä juuri voinut käyttää leikkauksen jälkeen, kun en kerran voi toisella jalalla astua. Mutta nyt änkesin itseni siihen. H-I-R-W-E-Ä-Ä-Ä!!!! Kaksi ja puoli kuukautta on aikaa leikkauksesta ja painoni on noussut vajaa 5 (viisi) kiloa! Ehkä se on joku tilapäinen nestehyökkäys, onhan?
selitys 1: en pääse liikkumaan
ja siten kuluttamaan läskejä
selitys 2: elämä on ankeaa,
joten syöminen ja nukkuminen ovat ainoat ilot
selitys 3: koska mieheni laittaa ruoan (on viimeiset vuodet aina laittanut)
hän on varmaan alkanut tehdä LIHOTTAVAA ruokaa?
Menen huomenna uudelleen vaa'alle ja jos tilanne on sama, mietin sitten mitä tehdä. Nyt käyn hakemassa pakasteesta jäätelön ja menen huilaamaan!
Minäkin ymmärrän, mutta en aina YMMÄRRÄ. (näyttää muuten hassulta tuo sana)
Lapsien synnyttämisen jälkeen (sorry tytöt!) olen ollut ylipainoinen. Lisääntyvässä määrin. Erilaisilla laihdutuskuureilla pudottanut vuosien mittaan vaikka kuinka monta kiloa, mutta aina saanut ne kaikki takaisin ja korkojen kera.
Äsken siivoilin huushollia. Kyllä, pyörätuolissa istuen. Huomasin vaa'an. En ole sitä juuri voinut käyttää leikkauksen jälkeen, kun en kerran voi toisella jalalla astua. Mutta nyt änkesin itseni siihen. H-I-R-W-E-Ä-Ä-Ä!!!! Kaksi ja puoli kuukautta on aikaa leikkauksesta ja painoni on noussut vajaa 5 (viisi) kiloa! Ehkä se on joku tilapäinen nestehyökkäys, onhan?
selitys 1: en pääse liikkumaan
ja siten kuluttamaan läskejä
selitys 2: elämä on ankeaa,
joten syöminen ja nukkuminen ovat ainoat ilot
selitys 3: koska mieheni laittaa ruoan (on viimeiset vuodet aina laittanut)
hän on varmaan alkanut tehdä LIHOTTAVAA ruokaa?
Menen huomenna uudelleen vaa'alle ja jos tilanne on sama, mietin sitten mitä tehdä. Nyt käyn hakemassa pakasteesta jäätelön ja menen huilaamaan!
maanantai 16. huhtikuuta 2012
röntgenkuvia
Kovin moni ei taida blogissaan esitellä näin henkilökohtaisia kuvia - kuvia ruumiinsa sisältä! Mutta tässä niitä tulee. Lonkkaproteeseja tähän kroppaan on laitettu jo kaikkiaan 6 kappaletta, oikeaan kaksi ja vasempaan neljä.
Tässä on kuva epäonnistuneesta proteesista vuodelta 2011. Tai tässä vaiheessa oltiin vielä toivorikkaita, sillä kuva on otettu heti leikkauksen jälkeisenä päivänä. Huomaatko taipuneen ruuvin yläreunassa. Ihmettelin sitä lääkärille ja hän kertoi, että edellisen proteesin (siis nro2) ruuvi oli irrottamisvaiheessa katkennut ja olivat jättäneet sen sinne!
Tässä ote sanelutekstistä 20.12.2010 kun olin menossa tuohon leikkaukseen:
Potilas tulee lähetteellä vasemman lonkan ongelmien vuoksi. Lonkka protetisoitu -84, kuppirevisio PFU:lla -94. Kliinisesti ja radiologisesti muoviosa rikkoutunut. Mekaaninen ääni kuultavissa. PFU kuppi ja acetabulum on hyvin pohjaltaan matala protruoinut jo. Onnistunee kuitenkin Trabekulaarikupilla. Varaudutaan trochanter-alueen luun siirtoon. Linkin vartta tuskin tarvitsee vaihtaa. Varmistetaan, että Linkin kupit ovat käytettävissä toimenpiteen yhteydessä.
No, tämä proteesi ei joko kiinnittynyt ollenkaan tai pysynyt paikallaan. Loppuvuodesta 2011 todettu, että se joudutaan uusimaan. Uusi leikkaus tehtiin tammikuussa 2012. Tällainen siitä tuli:
Jälkitarkastuksen 4.4. teksti saapui tänään ja siinä lukee mm. näin: Potilas sovittuun kontrolliin. Muutama laaja lonkkarevisio vasempaan tehty. Viimeksi kaksi kuukautta sitten laitettu Trabecular-puolikuuaugmentti ja myös kraniaalinen augmentti. Näiden kanssa nyt pärjännyt, kipuja ei juuri ole lonkassa ollut.
Statuksessa yleistila kohtalaisen hyvä. Pyörätuolilla liikkunut tähän asti. Nyt lonkan rtg-kuvassa ei muutoksia ensimmäiseen postoperatiiviseen kuvaan nähden, joten tilanne tämän suhteen varsin hyvä. Jatkossa saa alkaa laittamaan painoa tuntemusten mukaan vasemmalle lonkalle. Maksimissaan puoleen painoon asti. ....
Yliviivatun tekstin kanssa olen itse aivan eri mieltä. Mistähän se lääkäri on keksinyt ettei kipuja juuri ole ollut? Syön särkylääkkeitä maksimimäärän, joten en itsekään tiedä, kuinka kipeä olisin ilman lääkitystä. Ja lääkkeiden kanssakin lonkka on kipeä, sitä ei käy kieltäminen missään tapauksessa.
Kaikissa näissä uusintaleikkauksissa on jouduttu uusimaan vain kuppiosa, molempien lonkkien varsi on se, mikä ensimmäisen kerran on laitettu.
Tässä on kuva epäonnistuneesta proteesista vuodelta 2011. Tai tässä vaiheessa oltiin vielä toivorikkaita, sillä kuva on otettu heti leikkauksen jälkeisenä päivänä. Huomaatko taipuneen ruuvin yläreunassa. Ihmettelin sitä lääkärille ja hän kertoi, että edellisen proteesin (siis nro2) ruuvi oli irrottamisvaiheessa katkennut ja olivat jättäneet sen sinne!
Potilas tulee lähetteellä vasemman lonkan ongelmien vuoksi. Lonkka protetisoitu -84, kuppirevisio PFU:lla -94. Kliinisesti ja radiologisesti muoviosa rikkoutunut. Mekaaninen ääni kuultavissa. PFU kuppi ja acetabulum on hyvin pohjaltaan matala protruoinut jo. Onnistunee kuitenkin Trabekulaarikupilla. Varaudutaan trochanter-alueen luun siirtoon. Linkin vartta tuskin tarvitsee vaihtaa. Varmistetaan, että Linkin kupit ovat käytettävissä toimenpiteen yhteydessä.
No, tämä proteesi ei joko kiinnittynyt ollenkaan tai pysynyt paikallaan. Loppuvuodesta 2011 todettu, että se joudutaan uusimaan. Uusi leikkaus tehtiin tammikuussa 2012. Tällainen siitä tuli:
Statuksessa yleistila kohtalaisen hyvä. Pyörätuolilla liikkunut tähän asti. Nyt lonkan rtg-kuvassa ei muutoksia ensimmäiseen postoperatiiviseen kuvaan nähden, joten tilanne tämän suhteen varsin hyvä. Jatkossa saa alkaa laittamaan painoa tuntemusten mukaan vasemmalle lonkalle. Maksimissaan puoleen painoon asti. ....
Yliviivatun tekstin kanssa olen itse aivan eri mieltä. Mistähän se lääkäri on keksinyt ettei kipuja juuri ole ollut? Syön särkylääkkeitä maksimimäärän, joten en itsekään tiedä, kuinka kipeä olisin ilman lääkitystä. Ja lääkkeiden kanssakin lonkka on kipeä, sitä ei käy kieltäminen missään tapauksessa.
Kaikissa näissä uusintaleikkauksissa on jouduttu uusimaan vain kuppiosa, molempien lonkkien varsi on se, mikä ensimmäisen kerran on laitettu.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
vaihtelevaa
Välillä kävelen kyynärsauvoilla, mutta tänäänkin melkein koko päivän kelasin pyörätuolilla. Jotenkin tuntui helpommalta, ei oikein jaksa ponnistella. Kivutkin on lisääntyneet, ehkäpä siellä lihakset hakevat paikkaansa ja tottakai joutuvat kovemmalle koetukselle kävellessä.
Pahinta on sellainen sähköisku-kipu. Se taas taitaa johtua hermoista, ehkä ne ovat puristuksessa? Ei tarvitse kuin hiukan tässä istuessa siirtää jalan asentoa, niin sähköisku iskee varpaista lonkkaan asti. Ei kiva.
Pahinta on sellainen sähköisku-kipu. Se taas taitaa johtua hermoista, ehkä ne ovat puristuksessa? Ei tarvitse kuin hiukan tässä istuessa siirtää jalan asentoa, niin sähköisku iskee varpaista lonkkaan asti. Ei kiva.
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Hyviä uutisia!
Tänään kävin jälkitarkastuksessa. Leikkauksesta on nyt 2 kuukautta aikaa. Samaan käyntiin oli ympätty laboratorio, röntgen ja lääkärin tapaaminen. Verikokeesta katsottiin senkka, crp ja hemoblobiini. Hb oli noussut 134 (kotiin lähtöarvo oli alle 100) joten saan lopettaa raudan syömisen.
Röntgenissä jo sydän hyppäsi kurkkuun, kun hoitajat hämmästelivät kuvia: "Ohhoh!" Kuvittelin tietysti, että nyt siellä on proteesi palasina tai jotain muuta ihmeteltävää. Sitä kuulemma vaan hämmästelivät, kun proteesi on niin valtavan kokoinen möhkäle.
Iso plussa Tyksin Kirurgiselle sairaalalle, sillä kaikki annetut ajat pitivät täsmälleen paikkansa! Lääkäriin pääsin jopa ennen aikaa. Mika Junnila tervehti iloisesti: "Kerrankin on iloisia uutisia!" Röntgenkuvissa näkyi, että proteesi on aivan samassa kohdassa kuin leikkauksen jälkeenkin, eli ei ole liikkunut eikä siis tod.näk. ole irtonaisena.
Nyt sain luvan ruveta kävelemään kyynärsauvoilla varaten leikatulle jalalle puolet painosta. No, se jäi tarkistamtta, että puolet jalan painosta vai puolet koko painosta? Ihana uutinen. Varovaisesti aloittelen joka tapauksessa. Vähän jouduin kinuamaan, mutta sain luvan ajaa autoa, kun kerroin, että minulla on automaattivaihteisto. Siitä on muuten ollut suunnaton apu, enhän joudu vasenta jalkaa käyttämään ollenkaan, kun kytkintä ei ole. Ihanaa, ulkomaailma alkaa taas avartua minulle mökkihöperölle!
Heti kotona kokeilin kävelyä ja suht hyvinhän se sujui. Kävelyssä auttaa ihan hirveästi se, että saa edes hiukan varata molemmilla jaloilla. Nyt vaan täytyy ottaa varovaisesti, sillä pää tuntuu vähän tohelolta. Ei saisi tasapaino heitellä, äkkiä sitä on kanttuvei!
Kahden kuukauden kuluttua menen uudelleen tarkastukseen, sitten otetaan uudet kuvat. Valittaessani oikeaa polvea lääkäri lupasi otattaa myös siitä kuvan. Joka tapauksessa sen leikkaus saa odottaa, jotta nyt leikattu jalka vahvistuu.
Niin, lääkäri näytti pienoismallista, kuinka proteesi on kiinnitetty ja kertoi myös, että huonot lihakseni oli kiinnitetty uudelleen ja eri paikkaan. Kävelyn joutuu kuulemma opettelemaan uudelleen. Tarkoitus on, että pystyisin kävelemään ontumatta, mutta se kuulemma vaatii tehokasta pakaralihaksen käyttöä. Saas nähdä!
Pyysin kopiota kuvasta ja sen myös sain. Näytänpä sen täällä seuraavalla kerralla. Aikamoinen rumilus.
Röntgenissä jo sydän hyppäsi kurkkuun, kun hoitajat hämmästelivät kuvia: "Ohhoh!" Kuvittelin tietysti, että nyt siellä on proteesi palasina tai jotain muuta ihmeteltävää. Sitä kuulemma vaan hämmästelivät, kun proteesi on niin valtavan kokoinen möhkäle.
Iso plussa Tyksin Kirurgiselle sairaalalle, sillä kaikki annetut ajat pitivät täsmälleen paikkansa! Lääkäriin pääsin jopa ennen aikaa. Mika Junnila tervehti iloisesti: "Kerrankin on iloisia uutisia!" Röntgenkuvissa näkyi, että proteesi on aivan samassa kohdassa kuin leikkauksen jälkeenkin, eli ei ole liikkunut eikä siis tod.näk. ole irtonaisena.
Nyt sain luvan ruveta kävelemään kyynärsauvoilla varaten leikatulle jalalle puolet painosta. No, se jäi tarkistamtta, että puolet jalan painosta vai puolet koko painosta? Ihana uutinen. Varovaisesti aloittelen joka tapauksessa. Vähän jouduin kinuamaan, mutta sain luvan ajaa autoa, kun kerroin, että minulla on automaattivaihteisto. Siitä on muuten ollut suunnaton apu, enhän joudu vasenta jalkaa käyttämään ollenkaan, kun kytkintä ei ole. Ihanaa, ulkomaailma alkaa taas avartua minulle mökkihöperölle!
Heti kotona kokeilin kävelyä ja suht hyvinhän se sujui. Kävelyssä auttaa ihan hirveästi se, että saa edes hiukan varata molemmilla jaloilla. Nyt vaan täytyy ottaa varovaisesti, sillä pää tuntuu vähän tohelolta. Ei saisi tasapaino heitellä, äkkiä sitä on kanttuvei!
Kahden kuukauden kuluttua menen uudelleen tarkastukseen, sitten otetaan uudet kuvat. Valittaessani oikeaa polvea lääkäri lupasi otattaa myös siitä kuvan. Joka tapauksessa sen leikkaus saa odottaa, jotta nyt leikattu jalka vahvistuu.
Niin, lääkäri näytti pienoismallista, kuinka proteesi on kiinnitetty ja kertoi myös, että huonot lihakseni oli kiinnitetty uudelleen ja eri paikkaan. Kävelyn joutuu kuulemma opettelemaan uudelleen. Tarkoitus on, että pystyisin kävelemään ontumatta, mutta se kuulemma vaatii tehokasta pakaralihaksen käyttöä. Saas nähdä!
Pyysin kopiota kuvasta ja sen myös sain. Näytänpä sen täällä seuraavalla kerralla. Aikamoinen rumilus.
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Energiaa valuu hukkaan
Työlästä tämä sairaslomalla olo. Alkuun olin kovinkin tarmokas, virkkasin ja neuloin ja yritin käyttää ajan hyödyksi. Mitä lähemmäs jälkitarkastus tulee, sitä saamattomammaksi tulen. Kaikki energia menee odotukseen, hermoilemiseen. Toivoisin vaan ajan kuluvan nopeasti (vaikka se kyllä nopeasti jo meneekin) että saisin TIETÄÄ, miten homma etenee.
Mahtaako kukaan muu niin kuulostella itseään kuin minä nykyään teen. Joka "askeleella" mietin sattuuko vai eikö satu? No, kyllä sattuu. Hiukankin kun asentoa vaihtaa, niin leikattu lonkka reagoi.
Keskiviikkona menen Tyksiin. Röntgenkuvien perusteella sitten lääkäri sanoo, millä konstilla jatkossa liikun. Pääsenkö kokonaan kepeistä (toiveajattelua) saanko varata ollenkaan tai hiukan vai vähän enemmän.
Jännittävää. Siitä riippuu niin paljon.
Mahtaako kukaan muu niin kuulostella itseään kuin minä nykyään teen. Joka "askeleella" mietin sattuuko vai eikö satu? No, kyllä sattuu. Hiukankin kun asentoa vaihtaa, niin leikattu lonkka reagoi.
Keskiviikkona menen Tyksiin. Röntgenkuvien perusteella sitten lääkäri sanoo, millä konstilla jatkossa liikun. Pääsenkö kokonaan kepeistä (toiveajattelua) saanko varata ollenkaan tai hiukan vai vähän enemmän.
Jännittävää. Siitä riippuu niin paljon.
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Taitaa lihaskunto heiketä?
En ole pitkään aikaan tätä toista blogiani päivittänytkään. Kerronpa siis, että täällä sitä vielä kitkutellaan ja katsellaan "avaraa maailmaa" vain omien ikkunoiden kautta ja aika alhaalta käsin, pyörätuolista nimittäin.
Onneksi osasin suht hyvin tähän valmistautua, joten suht hyvin on myös mennyt. Tietysti asiaa auttaa se, että tämä tuskin jää pysyväksi tilaksi, vaan hetken päästä pääsen avarammille vesille tai laitumille, niinkuin sanotaan.
Mökkihöperyyden estämiseksi televisio ja erityisesti netti ovat hyvät olla olemassa. Ihan tuntuu, niinkuin olisi jonkun ihmisen tavannutkin, kun lukee blogeja tms. Puhelimessa puhun paljon. Saan lähes reaaliaikaiset tiedot putiikistani ja sekin lievittää ikävää.
En ole siis yhtään kävellyt, en edes keppien kanssa, puhumattakaan siitä Fordista! Sängystä nousen suoraan pyörätuoliin, sillä menen vessaan ja siirryn pytylle. Kelaillen menen pöydän ääreen ja istun edelleen pyörätuolissa. Taas takaisin sänkyyn, yhtään askelta en ota - vain pyörähdys siirtymiseen. Yhdellä jalalla seisominenkin tuntuu jo aika raskaalta.
Olen päätellyt, että ne vähäisetkin voimat tuosta ns. terveestä jalasta ovat liuenneet johonkin. Mutta. Kai lihasvoima pikkuhiljaa palaa sitten, kun taas alan jalkoja käyttää. Jälkitarkastukseen (vai lieko vain väliaikatarkastus) on aikaa enää vajaa kaksi viikkoa! Sitten kuulen, missä määrin saan alkaa varata leikatulle jalalle. Ehkäpä nousen pystyasentoon, otan kepit taas käyttöön ja alan opetella kävelemistä!
Onneksi osasin suht hyvin tähän valmistautua, joten suht hyvin on myös mennyt. Tietysti asiaa auttaa se, että tämä tuskin jää pysyväksi tilaksi, vaan hetken päästä pääsen avarammille vesille tai laitumille, niinkuin sanotaan.
Mökkihöperyyden estämiseksi televisio ja erityisesti netti ovat hyvät olla olemassa. Ihan tuntuu, niinkuin olisi jonkun ihmisen tavannutkin, kun lukee blogeja tms. Puhelimessa puhun paljon. Saan lähes reaaliaikaiset tiedot putiikistani ja sekin lievittää ikävää.
En ole siis yhtään kävellyt, en edes keppien kanssa, puhumattakaan siitä Fordista! Sängystä nousen suoraan pyörätuoliin, sillä menen vessaan ja siirryn pytylle. Kelaillen menen pöydän ääreen ja istun edelleen pyörätuolissa. Taas takaisin sänkyyn, yhtään askelta en ota - vain pyörähdys siirtymiseen. Yhdellä jalalla seisominenkin tuntuu jo aika raskaalta.
Olen päätellyt, että ne vähäisetkin voimat tuosta ns. terveestä jalasta ovat liuenneet johonkin. Mutta. Kai lihasvoima pikkuhiljaa palaa sitten, kun taas alan jalkoja käyttää. Jälkitarkastukseen (vai lieko vain väliaikatarkastus) on aikaa enää vajaa kaksi viikkoa! Sitten kuulen, missä määrin saan alkaa varata leikatulle jalalle. Ehkäpä nousen pystyasentoon, otan kepit taas käyttöön ja alan opetella kävelemistä!
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Löytyykö mitään kiinnostavaa?
Tämän blogini kirjoituksiin ei ole tullut montaakaan kommenttia. En siis tiedä ollenkaan, mitä te lukijat tästä pidätte.
Oletteko löytäneet jotain hyödyllistä tietoa? Onko ollut lohdullista huomata, että jollain toisellakin on samanlaisia kipuja ja kysymyksiä? Herättääkö joku asia lisää kysymyksiä? Mistä olisit halunnut lukea?
Vai olitko pettynyt, kun poistuit blogista...
Lisäsin oikealle sivupalkkiin kyselyn, johon toivon sinun vastaavan. Pääset helpolla, vain rasti ruutuun, eikä kukaan voi tunnistaa sinua. Minulle kertyisi hyödyllistä tietoa, kun suunnittelen tulevia kirjoituksia.
Toki olen oikein iloinen, jos kirjoitat kommentin ja kerrot mielipiteesi.
Oletteko löytäneet jotain hyödyllistä tietoa? Onko ollut lohdullista huomata, että jollain toisellakin on samanlaisia kipuja ja kysymyksiä? Herättääkö joku asia lisää kysymyksiä? Mistä olisit halunnut lukea?
Vai olitko pettynyt, kun poistuit blogista...
Lisäsin oikealle sivupalkkiin kyselyn, johon toivon sinun vastaavan. Pääset helpolla, vain rasti ruutuun, eikä kukaan voi tunnistaa sinua. Minulle kertyisi hyödyllistä tietoa, kun suunnittelen tulevia kirjoituksia.
Toki olen oikein iloinen, jos kirjoitat kommentin ja kerrot mielipiteesi.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Huonot polvet ja Arthryl
Tämä ei ole ammatti-ihmisen kirjoittamaa faktaa, vaan käyttäjän huomioita ja kuulopuheita...
Kymmenen vuotta sitten ortopedi totesi röntgenkuvien perusteella, että minulla on 80-kymppisen polvet eli pahasti kuluneet. Tuolloin pääsin=jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle kaikkien vaivojen yhteisvaikutuksesta. Siitä muutaman vuoden päästä vasempaan polveen laitettiin proteesi. Siitä ei tullut hyvä. Leikkauksen jälkeen oli muutaman viikon ihan järjettömän kova kipu, joka onneksi hellitti. Kivuliaaksi polvi silti jäi ja epäluotettavaksi. Aloin kulkea kyynärsauvan avulla. Myöhemmin lääkäri totesi, että siihen oli laitettu liian "kevyt" proteesi, joka antaa periksi sivusuunnassa. Hän olisi uusinut sen heti, mutta minä en ollut valmis.
Tuolloin joku lääkäri, taisi muuten olla kipupoliklinikalla, suositteli Glukosamiinisulfaattia eli Arthryliä. Apteekkari varoitteli ilmavaivoista, mutta kertoi lääkkeen myös auttaneen hänen vaivoihinsa. Jonkun aikaa syötyäni havaitsin, että todella, polvikivut hellittivät! Olen jatkanut lääkkeen syömistä vaihtelevasti.
Joskus sain reseptin jauhemuotoiseen lääkkeeseen ja se jäi syömättä. Ensinnäkin sen ottaminen tahtoi unohtua, kun ei voinut laittaa dosettiin ja toisekseen jauhe veteen liuotettuna on aikas pahan makuista. Toki tabletissakin on jollekin nielemistä, mutta minä olen niin hyvä nielemään isojakin mollukoita, että tämäkin menee toisten lisänä - kaikki kerralla vaan kurkkuun!
Tuttavani kertoi samanlaisia kokemuksia. Hän ei syö lääkettä säännöllisesti, mutta kun polvikipu iskee hän ottaa kuurin ja se auttaa.
Luin lehdestä amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan glugosamiinisulfaatin parantavasta vaikutuksesta ei ole todettu olevaan tieteellistä näyttöä, mutta kun ei siitä haittaakaan ole, niin ei ole tarpeen kieltääkään.
Viime vuonna tehdyn lonkkaleikkauksen jälkeen hämmästelin, kuinka hyvin ns. terve jalka kesti koko painon, kun en toisella jalalla saanut varata. Sekä lonkka, jossa on proteesi, että polvi toimivat moitteettomasti.
Tämän reilu kuukausi sitten tehdyn uusintaleikkauksen jälkeen tilanne onkin yhtäkkiä toinen. Lonkka vielä menettelee, mutta tuo terveen puolen polvi on ihan känkkäränkkä-tuulella. Rutisee ja rahisee. Olenkin jo kertonut, että siirryin pyörätuoliin, osittain sen tähden, että terve jalka tuntuu täysin epäluotettavalta.
Lisäsin Arthryl-annostukseni kaksinkertaiseksi. Siis, lääkäri olikin määrännyt yhden tabletin kaksi kertaa päivässä, mutta minä olen syönyt sitä vain yhden, aamulääkkeiden mukana dosetista. Nyt siis aloin ottaa myös illalla toisen.
Tänä aamuna tutkiskelin asiaa, ja totesin, että polvikipu on hellittänyt! Ei toki se kokonaan ole poistunut, mutta hellittänyt. Muistan kuulleeni tai lukeneeni, että tämä glugosamiinisulfaatin toimintaperiaate on sellainen, että se lisää/kasvattaa omaa rustoa nivelpintoihin, tai missä sitä nyt onkaan? Tässä linkissä on oikeaa tietoa lääkkeestä, sen vaikutuksesta ja käytöstä.
Summasummarum: Minun kohdallani Arthryl on auttanut, haittavaikutuksia ei ole ilmaantunut (ei edes niitä ilmavaivoja) ja voin suositella muillekin polvivammaisille. Mitenkähän se lääkeaine muuten tietää mennä juuri polviniveleen, eikä esim. sormiin tai varpaisiin?
Onko sinulla lukijani kokemuksia tästä Glugosamiinisulfaatti-lääkkeestä?
Kymmenen vuotta sitten ortopedi totesi röntgenkuvien perusteella, että minulla on 80-kymppisen polvet eli pahasti kuluneet. Tuolloin pääsin=jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle kaikkien vaivojen yhteisvaikutuksesta. Siitä muutaman vuoden päästä vasempaan polveen laitettiin proteesi. Siitä ei tullut hyvä. Leikkauksen jälkeen oli muutaman viikon ihan järjettömän kova kipu, joka onneksi hellitti. Kivuliaaksi polvi silti jäi ja epäluotettavaksi. Aloin kulkea kyynärsauvan avulla. Myöhemmin lääkäri totesi, että siihen oli laitettu liian "kevyt" proteesi, joka antaa periksi sivusuunnassa. Hän olisi uusinut sen heti, mutta minä en ollut valmis.
Tuolloin joku lääkäri, taisi muuten olla kipupoliklinikalla, suositteli Glukosamiinisulfaattia eli Arthryliä. Apteekkari varoitteli ilmavaivoista, mutta kertoi lääkkeen myös auttaneen hänen vaivoihinsa. Jonkun aikaa syötyäni havaitsin, että todella, polvikivut hellittivät! Olen jatkanut lääkkeen syömistä vaihtelevasti.
Joskus sain reseptin jauhemuotoiseen lääkkeeseen ja se jäi syömättä. Ensinnäkin sen ottaminen tahtoi unohtua, kun ei voinut laittaa dosettiin ja toisekseen jauhe veteen liuotettuna on aikas pahan makuista. Toki tabletissakin on jollekin nielemistä, mutta minä olen niin hyvä nielemään isojakin mollukoita, että tämäkin menee toisten lisänä - kaikki kerralla vaan kurkkuun!
Tuttavani kertoi samanlaisia kokemuksia. Hän ei syö lääkettä säännöllisesti, mutta kun polvikipu iskee hän ottaa kuurin ja se auttaa.
Luin lehdestä amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan glugosamiinisulfaatin parantavasta vaikutuksesta ei ole todettu olevaan tieteellistä näyttöä, mutta kun ei siitä haittaakaan ole, niin ei ole tarpeen kieltääkään.
Viime vuonna tehdyn lonkkaleikkauksen jälkeen hämmästelin, kuinka hyvin ns. terve jalka kesti koko painon, kun en toisella jalalla saanut varata. Sekä lonkka, jossa on proteesi, että polvi toimivat moitteettomasti.
Tämän reilu kuukausi sitten tehdyn uusintaleikkauksen jälkeen tilanne onkin yhtäkkiä toinen. Lonkka vielä menettelee, mutta tuo terveen puolen polvi on ihan känkkäränkkä-tuulella. Rutisee ja rahisee. Olenkin jo kertonut, että siirryin pyörätuoliin, osittain sen tähden, että terve jalka tuntuu täysin epäluotettavalta.
Lisäsin Arthryl-annostukseni kaksinkertaiseksi. Siis, lääkäri olikin määrännyt yhden tabletin kaksi kertaa päivässä, mutta minä olen syönyt sitä vain yhden, aamulääkkeiden mukana dosetista. Nyt siis aloin ottaa myös illalla toisen.
Tänä aamuna tutkiskelin asiaa, ja totesin, että polvikipu on hellittänyt! Ei toki se kokonaan ole poistunut, mutta hellittänyt. Muistan kuulleeni tai lukeneeni, että tämä glugosamiinisulfaatin toimintaperiaate on sellainen, että se lisää/kasvattaa omaa rustoa nivelpintoihin, tai missä sitä nyt onkaan? Tässä linkissä on oikeaa tietoa lääkkeestä, sen vaikutuksesta ja käytöstä.
Summasummarum: Minun kohdallani Arthryl on auttanut, haittavaikutuksia ei ole ilmaantunut (ei edes niitä ilmavaivoja) ja voin suositella muillekin polvivammaisille. Mitenkähän se lääkeaine muuten tietää mennä juuri polviniveleen, eikä esim. sormiin tai varpaisiin?
Onko sinulla lukijani kokemuksia tästä Glugosamiinisulfaatti-lääkkeestä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)